Filosofiaa milosofiaa xylofoniaa

                                                                                      Syrenismejä   (laajuus: 130+ s., päivitetty 24.3.2025)

Filosofia-milosofia on Jaan Kaplinskin keksimä sanapari, eräs esimerkki ns. hämärästä käsitteestä. Se tarkoittaa, että sellainen filosofia on enemmänkin kuin filosofiaa, se on avointa elämän tulla. Kyse on eräänlaisesta läpäisevästä ja venyvästä käsitteestä, jolle mikään inhimillinen ei ole vierasta; ollessaan kaplinskilaista, se pitää sisällään jopa luonnon, kaikenlaisen vihreän ajattelun sekä harvinaiset kulttuurit, kaiken sen rikkauden, mikä ympärillämme ja sisimmässämme on. Se on filosofiaa ja samalla enemmänkin kuin filosofiaa. Tärkeintä on sen hengittävyys. Se ei käännä selkäänsä millekään inhimillisesti tärkeälle, vaan ottaa sulosopuisasti luokseen kaikki sellaiset asiat. Kullakin filosofi-milosofilla on luonnollisesti hänelle ominaiset asiat, jotka hän käsitteeseen sisällyttää, aina oman taustansa ja kokemuksensa mukaan. Siten kunkin filosofia-milosofia on ikään kuin räätälöityä filosofiaa, tai tarkemmin: filosofiaa ja jotakin-muutakin. Kaplinski kirjoitti paljon hämäristä käsitteistä, fuzzy concepts. Sanaparit (kuten filosofia-milosofia) ovat eräs hämärän käsitteen erikoistapaus; muita esimerkkejä hämäristä käsitteistä ovat vaikkapa: slangi-ilmaus hilavitkutin ("sana, joka ei merkitse mitään mutta jota voidaan käyttää melkein mistä tahansa"), englannin whatchamacallit ja englannin kielessä lainasanana käytettävä je ne sais quoi, kun puhutaan joistakin ihmeellisen ihanista piirteistä, joita on vaikea kuvata, lit. en-tiedä-mikä. Filosofia milosofia xylofonia menee hämäryydessään sanaparia vielä askelen pidemmälle, se on sanatrio, joka on avoimuudeltaan vielä sanapariakin avoimempi, avoin elämän tulla, avoin mustan huumorin tulla, avoin leikillisyydenkin tulla – siitä xylofonia, joka on ehdottomasti täyttä ryhdikästä iloluontoista nonsensea. Mainittakoon, että xylofoni on lempisoittimeni, aina tykännyt sen soundista. Kirjoitan sen tässä myös x-kirjaimella, merkkinä eksoottisuudesta - niin soittimen kuin ajatustenkin.

Millainen olen, filosofi-milosofina? Noh, aikoinaan paras ystäväni luonnehti minun olevan "the happiest depressed person, the most social isolated person, the smartest depressed person, and the strangest human being understood." Niin, tämä on eräs ehdotelma. Se on jäänyt mieleeni.

Filosofiassa tarkoituksena ei ole kirjoittaa niin, että se erityisesti lukijaa miellyttäisi. Tarkoituksena on kirjoittaa siitä, mikä on tärkeää, uskollisena todellisuudelle. Kuin kanarialintu kaivoksessa filosofi toimii varoittajana, Kaplinskin sanoin. Kaplinski viittaa tosin lähinnä runoilijoihin, mutta hän ei tee tiukkaa eroa runoilijan ja filosofin välille, olihan hän itsekin molempia. Minun mielestäni filosofeista voidaan puhua samalla tavalla - mutta vain silloin kun kyse ei ole kumartelunfilosofiasta..

Kirjoitan filosofia-milosofia-xylofoniaani kuia mielin, koska elämystarkkuus ja tunnelma tulee mulle aina ennen paskantärkeyttä. Murteella kirjoittaminen tuo tekstiin kotoisuutta ja välittömyyttä, ja jotenkin se tuo kirjoittajan tunteetkin uskollisemmin esille. Niin, kirjoitan täsmälleen niin kuin minusta hyvältä tuntuu. Suositan samaa myös muille, on vapauttavaa kun saa kirjoittajana olla täsmälleen oma itsensä.

No niin, tästä se iloveisu lähtee..

SYRENISMEJÄ

Toisinaan ihminen näkee itsensä aivan toisin silmin kuin muut. Jostain syystä aina ajatellaan, että toiset ihmiset ovat itseä parempia arvioijia, että ihminen on muka itseään "liian lähellä". Mutta minä sanon teille: Eikö sentään ihmisellä ole jotain tekijäntietoa/ kokijantietoa/ potijantietoa omasta olemisestaan, jotain mistä muut eivät mitään edes aavistaa voi. Lisäksi: Usein sekoitetaan toisiinsa hyvä itsetuntemus ja huono itsetunto. Inhorealismi itseä kohtaan sekoitetaan huonoon itsetuntoon. Ihminen ei koskaan saisi muka puhua itsestään negatiivisiksi miellettyjä asioita. Minun mielestäni ihan jokaisesta niitäkin kuitenkin löytyy. On pään työntämistä santaan ja sairasta narsismintapaista, jos ei niitä itsessään myöntämään kykene. Itse asiassa se on huonoa itsetuntoa, ettei kykene myöntämään huonoja piirteitään ja toimintatapojaan, vaan yksinomaan kiillottaa kilpeään päivästä toiseen.

Kun ihmiset - hyvässä tai pahassa – tulevat sinulle kertomaan, millainen sinä heidän mielestään olet, kannattaa aina itse vielä tarkistaa, onko väitetynlainen myös omasta mielestään. Nimittäin minusta tuntuu, että jotkut ottavat hyvinkin annettuna sen, mitä toiset heistä sanovat, ja sitten alkavat luulotella itselleen olevansa sellaisia kuin heidän väitetään olevan - hyvässä ja pahassa. Siitä ei gaslighting ole enää kaukana. Meille tarjotaan todellisuuksia, mutta minun mielestäni älykästä on vähän hmm tarkistella asioita... Esimerkiksi kun opettaja sanoo lapselle tämän olevan tietynlainen, kuinka moni lapsi sen kyseenalaistaa? Uskon, että sama pätee aikuisiinkin, ja mitä hauraampi ihminen, sitä enemmässä määrin. Ja toisaalta, itselle läheisen tai hierarkiassa korkeammalla olevan ihmisen arviota uskotaan herkemmin. Aina ei ehkä pitäisi. On olemassa luovuttamaton arvostelukyky, ja se on se johon jokainen lopulta viime kädessä nojatkoon.

Vika on maailmassa. En aio alkaa parantamaan maailmaa alkamalla itse syömään jotain lääkkeitä mielialan parantamiseksi. Ihmisen mieliala on se, mihin maailma antaa syytä. Mutta nykymaailmassa kaikki on muka yksilön syy, ei mitään vikaa ikinä olosuhteissa eikä missään systeemeissä. Törmäsin aiheeseen liittyen näppärään oivallukseen: Ennen kuin diagnosoit itsellesi masennuksen, katso oletko kusipäitten ympäröimä. Sådan. Toisinaan mielialaan kummasti vaikuttaa muutokset ympäristössä, ei niinkään itsessä.

Miksi kehotus- ja ohjelaput ovat turhia: Kunnolliset ihmiset tekevät jo valmiiksi oikein, eikä heitä siten tarvitse ohjeistaa lapuilla, kun taas ne, jotka ohjeistusta tarvitsisivat, eivät lapuista piittaa tuon taivaallista.

Ei auta vaikka matkaisi maailman ääriin, jos on väärässä seurassa itsensä kanssa.

Teemme jatkuvasti oletuksia kanssaihmisistämme. Sen, mitä me emme tiedä, me paikkaamme omalla mielikuvituksellamme. Ei sitten tule mieleen ottaa selvää asioista, olettamisen sijasta. Kumma kyllä, useimmiten ei. Toisaalta, kanssaihminen ei useinkaan paljasta, ei halua paljastaa, todellista agendaansa tai todellista olemustaan. Silloin me emme käytännössä ole tekemisissä sen ihmisen kanssa, vaikka siltä vaikuttaisi, vaan sen seinän kanssa, jonka hän on rakentanut. Niin kuin Emerson sanoo: Useimmiten ihmiset näyttävät meille itsestään vain selkänsä ja kylkensä! Itse asiassa, ihminen usein rakentaa seinän, eikä syyttä. Useimmiten ihmiset paljastuvat toisiksi, mitä ovat. Seinän rakentaminen on järkevää, itsesuojelua ja oman rauhan takaamista, mutta aidot ihmissuhteet eivät voi perustua seinäfilosofialle. Silti, voidaan kysyä, oikeutetusti: Eikö jokaisella ole seinänsä, jonka takana piilee hänen oma olemisensa, joka on hänelle pyhää, ja johon hän ei halua kenenkään läsnäoloa. Myös se on ihmiselle suotava. Ongelmaksi tällöin muodostuu kuitenkin se, että toista ei voi ymmärtää, jos hän pitää pystyssä aina seinää. Niin, senpä takia empatia ei voi kuin olettaa, koska se ei voi tietää: Olettaa, että toisen kärsimys saattaa olla kestämättömän suuri, vaikka hän ei siitä merkkiäkään ulospäin näytä. P.s. Vrt. Kafka: "Nauruni on betoniseinä."

Tanskan kielestä löytyy oivallinen idiomi: Suppen kunne godt tåle lidt mere salt. = Keitto tarvitsisi vähän lisää suolaa, lit. Keitto voisi hyvinkin sietää vähän enemmän suolaa. Idiomia voisi jalostaa myös muuhun käyttöön sopivaksi. Esim. henkilö, joka kokee olevansa rakkauden tarpeessa, voisi sanoa: Jeg kunne godt tåle lidt mere kærlighed! ☺ Lit., riemukkaasti: Voisin sietää hieman enemmän rakkautta!

En tiedä, löytyykö suomen kielestä vastaavaa yhden sanan ilmaisua työlle, joka vaatii kärsivällisyyttä, mutta tanskasta kumminkin löytyy: tålmodighedsarbejde, lit. kärsivällisyystyö. Kyseinen sana sopii täydellisesti kuvaamaan filosofin työtä, sillä se jos mikä vaatii kärsivällisyyttä, koska se on työ, jossa mikään ei tule koskaan valmiiksi – oikea sisyfostyösarka!

Itserakkaaksi voi tulla vain sellainen ihminen, jolta puuttuu kokonaan itsetuntemus.

Lapsuudessa, vielä nuoruudessakin, ihmiset ovat keskenään melko samankaltaisia, niin että löytyy yhteistä pohjaa. Iän myötä erot ihmisten kesken kasvavat siihen mittaan asti, että tyytyväinen saa olla, jos löytyy edes yksi ihminen, jonka kanssa on edes jotakin yhteistä.

Iän myötä ihminen muuttuu yhä enemmän omaksi karikatyyrikseen. Kaikki terävöityy - paitsi äly. ☺

Joko sitä on ihailija tai vihailija. Me emme kerta kaikkiaan voi päättää sympatioitamme emmekä antipatioitamme. Ovat mitä ovat! Mutta me voimme päättää, kuinka niihin ja niiden kohteisiin suhtaudumme.

Olenko fundamentalisti, jos inhhoon fundamentalisteja? Minulle ei riitä edes suvaitsevaisuus, haluan riisua kaikki valta-asetelmat ja ylimielisyydet ihmissuhteista, kuin kunnon jantelovissa ikään! En tyydy mihinkään vähempään kuin sulosopuun – ih, kuinka ihana vanhha suomalainen sana! - tulkaamme keskenämme toimeen, vaikka sitten hampaat irvessä, perkele. Voidaan puhua myös sovittelevaisuuden asenteesta, jossa sopua rakennetaan yhtä lailla molemmista suunnista. Ihmisiä tässä kaikki ollaan, perustaltamme lopulta samaa, ja kun tuon saman toisessa tunnistamme, juuri sille pohjalle voimme alkaa empimättä rakentaa! ♡

Kuinka arvioida ihmisen todellista eettistä älykkyyttä: Katso, kuinka hän kohtelee kilttejä ihmisiä.

Ylpeyden ja itserakkauden eroista. Ylpeys on ylpeyttä, johon on perusteita: on tosiasiallisesti saatu aikaan jotakin, josta on syytä olla ylpeä. Itserakkaus on ylpeyttä väärin perustein. Luulotellaan, että on saatu aikaiseksi jotakin, josta on syytä olla ylpeä. Mutta sana ylpeä on suomen kielessä hyvin negatiivisesti ladattu sana. Ihan niinkin negatiivisesti, että sen perustaan ikään kuin salaa kuljetetaan itserakkaus sisältyväksi. Suomessa ylpeää pidetään usein automaattisesti itserakkaana. Ihminen ei koskaan saisi olla mistään ylpeä, vaan omia aikaansaannoksia pitäisi aina vähätellä, olivatpa ne mitä hyvänsä. Outo on itsetuntoihanne.

Tää erikoisuus: Samalla kun maailma on kaikille sama, se on kaikille myös eri. Riippuen olosuhteista, joihin on heitetty; riippuen edellytyksistä; riippuen tarjoutuvista tai tarjoutumattomista mahdollisuuksista, jotka ovat elinkelpoisia tai eivät ole. Tietyt ovet vain pysyvät tietyille ihmisille aina vain tiukasti kiinni, kaikista ponnisteluista huolimatta.

Aina kun jotain tekstiä tulkitsee, on hyvä huomata, mitä tulkintakehikkoo vasten sitä tekee. Useimmiten ihminen tulee vahingossa istuttaneeksi teksteihin semmosia asioita, joita niissä ei ole.

Ilotanskaa: der hvilede en ulykkelig skæbne over planen = suunnitelmaa uhkasi onneton kohtalo, lit. onneton kohtalo lepäsi suunnitelman päällä. Kuinka rakastankaan idiomeja, joissa Onnetarta personoidaan. Tässä Onnetar on kuin kissa, jota et saa sängystä pois tai edes siirtymään – et sitten millään. Onnetar – kas siinä persoona, jolla on poikkeuksetta oma tahto. Ylittämätön. Ettei suinkaan olisi kyseinen Rouva kissojen sukua! ☺

Elämme samassa todellisuudessa, mutta eri todellisuutta. Sen takia toisen kärsimystä ei voi ymmärtää. Todellisuuselämyksemme väistävät toisiaan.

Ihmisestä tulee kovin helposti itsensä toisinto. Enkä määkän mitenkän säästyny oo, siltä vitsaukselta. Syytän siitä ennen kaikkea huonoa muistiani ja jonninlaista toistopakkoa. Aika usein on niin, että kun näkee naaman, arvaa jo mikä levy kohta lyödään soimaan.

Hymyile. Siten voit pelastaa jonkun päivän - omastasi nyt puhumattakaan! ☺

Kun kaikki harmittaa, muista tämä: Asioilla on kypsymisaikansa. Usein tehokkain keino on odottaa. Ovatko omenat milloinkaan jättäneet kypsymättä.

Ole ystävällinen. Se on ystävällisyyttä myös itseäsi kohtaan. Jos toinen ei sitä arvosta, se on hänen ongelmansa.

Kuinka vähän onkaan maailmanmeno muuttunut. Bertrand Russell ehdottaa Joutilaisuuden ylistyksessä 4 tunnin työpäivää, jotta sivistyksen tilaa voitaisiin parantaa ja jotta ihmiset olisivat hyväntuulisempia, sillä "kaikista moraalisista piirteistä maailma tarvitsee eniten hyväntuulisuutta, hyväntuulisuus seuraa helposta ja turvallisesta elämästä, ei raskaan taistelun hallitsemasta elämästä." Russell katsoo, että yliopiston lisäksi tarvitaan ihmisiä, joilta puuttuu yliopiston mukanaan tuomat sidonnaisuudet, vain sillä tavoin pidetään hengissä todellista sivistystä, kun mitään inhimillisesti tärkeää ei suljeta ulos akateemisen jäykkyyden vuoksi. Samoin tarvitaan sellaista tekemistä, joka ei ole sidoksissa ihmisen ammatin asettamiin vaatimuksiin. Hän kirjoittaa tuosta vapaasta tekemisestä, jota hän pitää ensiarvoisen tärkeänä: "Ainakin yksi prosentti ihmisistä käyttää vapaa-aikansa todennäköisesti johonkin yhteistä hyvää lisäävään, ja koska he eivät tee näitä asioita elantonsa takaamiseksi, heidän omaperäisyytensä pääsee valloilleen eikä heidän tarvitse mukautua asetettuihin standardeihin."

Kommunikoinnissa on sekin ulottuvuus, että kun kuulee mitä sanoo, kuulee omat ajatuksensa sanoitettuina. Kommunikointi ei ole vain dialogia, vaan siinä toteutuu myös itsereflektio. "Mistä minä tiedän, mitä minä ajattelen, ennen kuin minä kuulen, mitä minä sanon?" kuulostaa kovin triviaalilta oivallukselta, mutta siinä on syvä totuuden siemen. - Niin usein keskusteluissa oppii myös itsestään. Pieni ihme, että jotkut ajatukset on vain puettava sanoiksi, ennen kuin niistä itsekin tulee tietoiseksi. ☺

Kukaan ei miellytä kaikkia, mutta jos ihminen onnistuu ees jotenkin miellyttään edes itseään, se on jo puoli voittoa.

Toksinen optimismi pitäisi luokitella sairaudeksi. On erikoista, että se voi olla pessimistisempää kuin mikään pessimismi ever. Siinä kielletään ihmisen kärsimys, kielletään tunnetilat ja niiden todenmukaiset tulkinnat, pakotetaan optimismiin, tilanteessa kuin tilanteessa. Siten, mikään ei tuu koskaan korjatuksi, koska minkään ei ikinä myönnetä olevan huonosti. Tuo -ismi lähentelee sadismia.

Nää ihmiset, joissa on sitä jotakin, OIH. Sen tietää heti sillä silmänräpäyksellä, kun ihminen astuu huoneeseen. Englantilaiset ovat omaksuneet sitä ilmaisemaan ranskalaisilta ilmauksen je ne sais quoi, lit. en tiedä mitä (mutta jotakin oih kovin vetoavaa!). ♡ Kuinka se kuulostaakaan niin ihanan ylevältä ja hienolta, äänteellisesti kuvaten juurikin kaikenlaista eleganttia erinomaisuutta!

Joskus onkin negatiivisena pidetty ihminen se oikeasti positiivinen ja positiivisena pidetty erittäin toksinen. Toisinaan ihminen tekee virheen jo siinä, että luulee, että hymyileväisyys, hunajaisuus tai rauhallisella, miellyttävällä äänellä näennäisen kauniilla sanoilla puhuminen ois merkkejä positiivisuudesta. Vaatii välistä erityistä tarkkaavaisuutta tunnistaa todellinen positiivisuus.

Enimmäkseen halveksimme toisiamme silkan tietämättömyyden tähden. Olemme enemmän samankaltaisia kuin uskommekaan. Mutta koska ihmiset näyttävät toisilleen vain selkänsä ja kylkensä, me harvoin voimme panna merkille tuota perimmäistä samankaltaisuutta.

Olen optimisti. En kai minä muutoin uskaltautuisi tarkastelemaan olemassaolon Wiheliäisyyttä! ☺

Elämä koostuu taipaleista. Kun vain siinä kulloistakin taipaletta taittaessa aina voisi nähdä, mihin helkkariin sitä taas ollaan matkalla! Kuin silmät sidottuina kuljemme, vasta määränpäässä huivi otetaan silmiltä.

On vain yksi ylittämätön sääntö kanssakäymisessä: "O sillaila, että äitis ois ylpee jos näkis."

Uskon, että jokaisella ihmisellä on jokin supervoima, jotakin johon vain hän pystyy, ainutlaatuisuudestaan johtuen. Kotvan mietin, että jaa, mikä se mulla vois ikinäkä olla. Luulen, että se on tää: Pystyn jalostamaan omasta kurjuudestani filosofiaa tai muuta luovaa toimintaa.

Nauran itselleni. Pahimmat nauravat mukana. Jotkut jopa itkevät. ☺

Aina puhutaan Kohtalosta oikukkaana, eikä hyvässä mielessä. Montaigne kuitenkin huomaa Kohtalon monet kasvot. Vrt. Schopenhauer puhuu suunnilleen samasta, kun hän puhuu siitä, kuinka toisinaan ihmiselle on tämän haaksirikko loppujen lopuksi onneksi. On kuin Kohtalo joskus ehdoin tahdoin leikkisi kanssamme. Kohtalo voi olla myös suopea, mutta usein ihminen haluaa kiittää itseään, kun jokin onnistuu; kun taas asiat menevät pieleen, haluamme syyttää Kohtaloa. Montaigne kuitenkin muistuttaa meitä myös Kohtalon suopeudesta, hyvyydestä ja lempeydestä. Ohessa eräs hauska ote Esseistä:" Eikö kohtalo ylittänyt maalari Protogenesta maalaustaidossa? Protogenes oli saanut valmiiksi kuvan nääntyneestä ja lopen uupuneesta koirasta, ja oli siihen kaikin puolin tyytyväinen, paitsi ettei saanut maalattua mieleisekseen koiran kuolaa ja näljää; niinpä hän tarttui tuskastuneena pesusieneen ja paiskasi sen maalausta vasten aikoen pyyhkiä pois koko kuvan, sillä sieni tihkui kaikenlaista väriä. Kohtalo ohjasi sienen osumaan suoraan koiran kuonoon ja täydensi sen, mihin taide ei ollut pystynyt."  ☺

Se, jolta puuttuu rohkeutta, joutuu tulemaan toimeen ilman. Se jos mikä vasta rohkeutta vaatiikin, paradoksaalista kyllä! ☺

Kärsimys ei lopu, mutta onneksi se sentään vaihtaa välillä muotoaan. Kuka sietäisi ainaista hammassärkyä! Niin, vaihtelu virkistää - jopa silloin, kun kuljetaan yhdestä painajaisesta toiseen. ☺

Ihmisen elämä kutistuu tai laajenee suhteessa hänen mielenterveyteensä.

"Vapaus, veljeys, tasa-arvo." Luulin, että se on toteamus. Mutta se olikin kehotus. Taistella.

Kaikkia sisäänkäyntejä ei ole merkitty - uloskäynneistä nyt puhumattakaan!

Ihminen elää heitettynä omiin olosuhteisiinsa ja yksinomaan se toimii näkövinkkelin luojana, sen takia toistemme tulkinnat todellisuudesta kuulostavat absurdeilta, emme voi astua toisen asemaan emmekä tuntea niitä kiviä kengissä, jotka siellä joka askeleella viiltävät jalkapohjia.

Tanskasta löytyy elämän mystisyydestä muistuttava sanontatapa: der er mere mellem himlen og jord = elämä on yllättävää, sanoinkuvaamatonta, mystistä, aina jokin jää peittoon; lit. taivaan ja maan välillä on enemmän. ♡ Tämä tulee lähelle Jaan Kaplinskin kaikki on ihmettä -asennetta, jossa myönnetään se tosiasia, että kaikki on viime kädessä ihmettä, asioiden ja ihmisten viimekätinen mystisyys "jää aina voimaan", me emme pääse asioiden olemuksen ytimeen, ne jäävät salattuuden tilaan; samaan sarjaan kuuluu schweitzeriläinen sielullisen häveliäisyyden vaatimus, jossa toisen annetaan säilyttää salattuutensa, oma ytimensä, joka kuuluu vain ihmiselle itselleen, koskemattomana. Vain ihmisellä itsellään on syvimpään itseensä sisäänkäynti ja oikeus omaan ytimeensä, se on siten pyhä ja loukkaamaton.

Ajatukset ovat kirkkaita, vika on sanoissa. Ladattuja kaikki tyynni. Yritys ymmärtää on kalastamista sameissa vesissä.

Ahkeruus alkaa olla rangaistavaa siinä vaiheessa, kun ihminen saa aikaiseksi enemmän kuin toiset sietävät.

Onni on sitä, kun ei ole tietoinen ajasta, ei eteen-, eikä taaksepäin, ei kiireestä eikä ajan venymisestä.

On mahdotonta tietää, mitä elämä on, mitä maailma on, mitä yleensä mikään on, jos on kääntänyt selkänsä kaikelle filosofialle.

Ihminen on itsensä mittainen. Minkään muun mittainen hän ei ole.

Vähenisivätkö ongelmaihmiset, jos ongelmat sallittaisiin?

Elämä on monelle unohtunut matka. Kuljetaan muiden mukana ja jätetään oma matka tekemättä.

Yhdet saavat toiset viihtymään, toiset nopeuttavat vanhenemista. Kumpikaan porukka ei mahda itselleen mitään.

Tarkkana saa olla ettei uhraa elämäänsä naapurin mielipiteille.

Ennen kaikkea me etsimme elämässä kasvoja, joista voisimme löytää omamme. ♡

En minä vastusta yleistä mielipidettä per se. Vastustan sitä vain siinä tapauksessa, jos se on huono. Hyvä ajatus on hyvä ajatus – riippumatta siitä, kuka sen lausuu.

Mielipiteet jakautuvat perusteltuihin ja perustelemattomiin. Toisinaan livahtaa sujuvasti perustelematonkin johonkin perusteltujen syövereihin, puolivaivihkaa. Mielipiteen analysointi ei koskaan ole helppoa, siihen tuntuu aina sisältyvän jotakin salaista mielivaltaa, joka yritetään piilottaa hyvien perusteluiden alle. Jää mielipiteen alueelle jotakin merkillisiä epämääräisiä mätäksiä.

Aina korostetaan ettei intohimoja voi hallita - ei voi järkeäänkään.

Älyä on yhtä montaa lajia kuin on kantajaansa.

Jos menetät yöunesi jonkun vuoksi, mieti onko se ihminen ylipäänsä menetetyn yöunen arvoinen.

Itsetuntemus alkaa siitä mistä kyyneleetkin alkavat.

Pettämätön käytössääntö, jota noudattaessasi et voi astua harhaan: Ole sellainen ihminen, johon voisit rakastua. ♡

Neuvo on usein verhottu kehotus. Katso, keitä sen noudattaminen todellisuudessa hyödyttää.

Liika tietäminen estää ymmärtämisen. Ymmärtäminen on sen käsittämistä, että ymmärtää, kuinka paljon onkaan sellaista, mitä ei ymmärrä. Tiedollisesti nöyrä aina, paradoksaalista kyllä, tietää enemmän kuin kaikkitietävänä esiintyvä. Suurin tieto on sitä, että tajuaa mitä ei tiedä.

Kääntää heikkoudetkin vahvuudeksi, siinäpä todellinen voima!

Miksi kodin pitäisi olla niin siisti, että lattialta voisi syödä? Olisin iloinen, jos joku kykenisi vastaamaan tähän yhteiskunnallisestikin polttavaan kysymykseen, mistä kaikki tuntuu olevan kiinni.

Piru sivelee hunajalla psykopaatit. Onnekseni vihaan hunajaa. ☺

Välttelen lääkäriä, sillä en voi sietää diagnooseja. ☺

Heikot tyrannisoivat. Vahvojen ei tarvitse.

Filosofia: Korkeinta ja syvintä ajatustyötä Wiheliäisissä olosuhteissa. Läheistä sukua masokismille. Parhaimmillaan helvettiä maan päällä. Ehkä. Kun kaikki uhkaa luhistua, filosofi se vain miettii syntyjä syviä ja tavoittelee tähtiä. Niin, kuka se tähtiä tähytessään putosikaan kaivoon? - Filosofismiespä tietenkin!

Rakkaus on kuin ruusu. Kaunis, mutta viiltää.

Kahleet eivät pidä ihmissuhteita kasassa. Sittenkin useimmiten juuri niihin turvaudutaan.

Yökolmen-viiden tunteina kaikki paska tulee päähän norkoilemaan. Ettei suinkaan olisi sen kuuluisan sudenhetken tekosia. Yöllä perkeleet heräävät henkiin. Kauhunfilosofian hetki. Mutta noihin aikoihin heräävät ajatukset ovat usein erikoisen mielenkiintoisia. Hirvittävyydessäänkin. ☺

Vihaan aamuja. Ne ovat lupaus uudesta helvetistä. Itseäni huijatakseni aloitankin päiväni aina vasta lounaasta. ☺

Epäsuhtainen ystävyyssuhde tarkoittaa toiselle raskaita kahleita, toiselle ilmaista palveluskuntaa.

Jos et voi tehdä hyvää, pysy poissa. Toisinaan vaitiolo ja välttely onkin rakkaudenteko – varsinkin silloin, kun ei mitään rakentaa voi.

Kun maailma ei ole enää magneetti, tietää että on tullut vanhaksi – tai järkiinsä. ☺

Kaltevalla pinnalla tasapainon teeskentelemistä. Sitä on Elämä.

Maailman wiheliäisimpiä piirteitä on paikkaisuus: Jossakin lokaatiossa on vain pakko olla, tätä kuvaa mitä elämystarkimmin Schopenhauerin mainitsema verbi to enjoy one's self, ihminen joutuu nauttimaan itseään, olipa lokaatio mikä hyvänsä. Ihminen on itsessään kiinni, matkaa itsessään, joka ikinen sekunti. Se tekee paikkaisuudesta vielä astetta Wiheliäisempää. Moni matkaa maailman ääriin, päästäkseen eroon itsestään, siinä tietenkään onnistumatta. Osittain, tosin, ihminen on eri, kun hän on siellä maailman äärissä, sillä ympäristön responssi on erilainen kuin hän on kotimaassaan tottunut. Hetken saattaa ympäristö häntä jopa hemmotella.

Miten minusta tuntuu, että ajatukset ovat pohjavireeltään huhtikuussa erilaisia kuin lokakuussa.

Ei kaikki ajatteluksi nimetty ajattelua ole! Osa on vain luulojen järjestämistä..

Vepsäiloa. Ozavale kukoi munib. Onnekkaalle kukko munii. ~Onnekkaan kohdalle sattuu aivan tavattomia onnenkantamoisia, niin tavattomia että suorastaan jo ihan mahdottomia. Eipä oo ennen tullu vastaavaa sanontatapaa vastaan.

Ei ole älyä ilman sydäntä. ♡

Tiedätkö, mitä haluat vai haluatko sitä mitä muut haluavat sinun haluavan?

Filosofia on kohtaamista käsittämättömän kanssa.

Me teemme Suunnitelmia, viekoittelemme Onnetarta vastaan.

Mikä on ihmisen keskeisin velvollisuus elämässä? - Täyttää oma ainutlaatuinen paikkansa. Tarkkana, ettet anna muiden määritellä paikkaa, mihin asettaudut. Kuuntele sisäistä kompassiasi ja tiedä todellinen arvosi! ♡

En pidä todellisuudesta. Se maistuu liikaa. Kaikelle. ☺

Usein ihminen pysyy asemassaan ainoastaan siksi, ettei hän tiedä paremmasta.

Optimistit elävät illuusioissa, pessimistit illuusioitta – tästä syystä nämä kaksi näkemystä eivät tahdo löytää yhteistä säveltä.

Unelmoivia toisinaan sätitään siitä, että he eivät laita unelmiaan täytäntöön. Kaikilla ei vain ole sellaiseen oikeita olosuhteita, taikka heiltä puuttuu rohkeutta, eikä sitä ole kaupan.

Me näemme elämän vain oman katseemme läpi. Sen vuoksi olemme tuomittuja ikuiseen yksinäisyyteen. Kukaan ei voi meitä täysin ymmärtää. Olemme kuin ikuisen optisen harhan lumoissa, ei ole mitään keinoa tarkistaa, kuinka asiat todellisuudessa ovat. Silmiemme vankeja.

Elämä dynaaminen, mutta me vaadimme staattista. Tästä rakentuu elämän dilemman yhtälö.

Rakkaus on yksisuuntainen katu, sitä ei käy päinsä kulkea väärään suuntaan.

Aina vaaditaan "elämään elämää täydesti", elämme superlatiivien aikakautta, mikään vähempi ei riitä! Jos minä niin olisin tehnyt, olisin palanut loppuun jo aikoja sitten! ☺

Elämänohjeet muistuttavat Ikean värkkien kokoamisohjeita. Paljon on ohjetta, vähän käyttökelpoista, suurin osa kamasta jää kootessa yli. Aina ei kokoonpano lopulta näytä suorastaan sille mitä ajatteli. ☺

Elämä on kuin kirja, aina ei vain voi olla ihan varma sen genrestä ja loppukin on aina hämärän peitossa. Ehkä sen genre paljastuu vasta aivan lopussa.

Elämme naamiaisissa. Juuri milloinkaan et saa tietää keitä on naamareiden takana. Niitä myös sujuvasti vaihdetaan, kulloisenkin seuran vaatimusten mukaan.

Rakastan olla väärässä aina kun se kertoo minulle, että pessimismini on ollut liian mustaa. ☺

Jos vain voisimme kuulla, mitä meistä puhutaan poissaollessamme, piirtyisi välittömästi esiin, ketkä ovat todellisia ystäviämme.

Jos kohtelet itse itseäsi välineenä, muut kyllä ottavat siitä oppia.

Onko elämä lopulta juuri muuta kuin luonnetesti?

Vahvalta on heikkous kielletty. Heikolle on vahvuus vaatimuksena. Paradoksien maailma?

Varo, mitä palvot! Palvomista pidetään orjuuttamisen perusteena!

Filosofiassa viisastelukilpailuna on se paradoksaalinen puoli, että vaikka sen kuinka voittaisi, olisi silti viisastelija. Erikoisuus on siinä, että nimenomaan viisastelija harvoin on todellinen filosofi. Viisastelu ei koskaan voi olla sofian rakkautta, enimmäkseen se on vain itserakkautta. Ei mitään nöyryyttä missään. ☺

Se, kuinka nimeämme kanssaihmisen piirteet, riippuu siitä, mitä mieltä me hänestä olemme. Ihminen näkee juuri sitä, mitä hän haluaa nähdä. Ja nimeää näkemänsä uskalluksensa mukaan.

Elämme elämäämme ikään kuin meille onni luvattu olisi. Ikään kuin se jotenkin automaattisesti kuuluisi pakettiin. Tekee ihan mieli vaatia vahingonkorvauksia, ellei se onni ala kohdalle sattua! ☺

Tärkeintä ei ole olla kiltti, vaan olla kiltti oikeassa paikassa. Olla kiltti vain siinä tapauksessa, jossa se on yhtä aikaa kiltteyttä myös itseä kohtaan.

Ne, jotka uskovat aina ja yksinomaan olevansa joka asiassa oikeassa, harvoin ovat filosofeja.

Onko ihminen joka ei oivalla epäonneaan onneton?

Kuka tahansa menettäisi järkensä, jos olisi taukoamatta onnellinen. Myötämäki on sitä hirvitystä, kun pelkäät jatkuvasti, milloin se loppuu. Mitä pidempään kestää myötämäki, sitä lähempänä on vastamäki ja sitä suurempaa hirvitys. Ikuista myötämäkeä ei ole olemassakaan.

Onnessa paljon on kiinni ruoansulatuksesta. Tätä ei usein tullakaan ajatelleeksi.

Yleisesti kuulee väitettä siitä, kuinka tunteet saavat asiat näyttämään muulta kuin mitä ne ovat. Mutta voimmeko me astua tunteista ulos, tai pitäisikö edes? Voimmeko me saavuttaa tilaa, jossa voisimme tarkastella asioita ilman tunteiden värjäämiä silmälaseja? Vai: Voiko jokin tunne peräti tukea objektiivisuutta? Esimerkiksi depressiivisessä realismissa ajatellaan, että ihminen näkee todellisuuden jotenkin realistisemmin masentuneena, kun havainnoinnista ja tulkinnoista puuttuu kaikki kaunistelu. Ehkä tunne onkin merkki, jota seurata.. ☺

Täällä on epäröinti kielletty. Kokemus osoittaa, että suurin osa ongelmistamme on juuri tämän syytä. Varmoina esiintyvät ovat yleensä väärässä, epäröiviä ei oteta todesta. Tiedollisen nöyryyden halveksiminen lienee suurinta typeryyttä, mitä on olemassa.

Mistä tietää, mikä on mahdoton tavoite, ennen kuin sitä yrittää saavuttaa? Usein vaikuttaa tavoite täydellisen mahdottomalta saavuttaa, mutta kun sitä sitten alkaa tavoitella, siihen kuitenkin lopulta pääsee.

Ihminen saa itsensä uskomaan mihin tahansa, kunhan vain sitä tarpeeksi kauan itselleen hokee. Ihminen on uskovainen olento. ☺

Elämme elämäämme väistämättä bricolage-periaatetta soveltaen. Ihminen kyhää elämänsä kokoon aina saatavilla olevista aineksista. Muita aineksia ei yksinkertaisesti voi olla.

Empaatin erikoinen ongelma: Hän unohtaa suhtautua itseensä empaattisesti.

Järkeilyn ongelma: Usein olisi tarpeen enemmän kuin yksi järki.

Ajatelkaas, jos äkisti puhkeaisi sairaus, jonka kourissa ihmisen olisi sanottava kaikki mitä hän ajattelee. ☺

On synti jättää nauttimatta kun nautinto osuu kohdalle. Se on kärsimyksestä palautumista ja siten aina ansaittua.

Kun joku toden teolla vihaa persoonaasi, hän on kanssasi eri mieltä, silloinkin kun hän on samaa mieltä.

Mitä pidemmäksi käy lista asioista, joista ei pidä puhua, sitä syvemmällä diktatuurissa olemme.

Alentuvaisuus - voimattoman ainoa keino yrittää jotenkin mitätöidä toisen ansiot.

Mitäs me näyttelijät! Elämässä, näyttelemistä pidetään usein vilpillisyytenä, teeskentelynä. Todellisuudessa se voi olla "asenteen säätämistä". Ihminen saattaa olla pahantuulinen, mutta ei halua kaataa sitä toisen niskaan, joten päättää näytellä paremmantuulista kuin onkaan. Se ei ole tarkkaan ottaen teeskentelyä, vaan toisen ihmisen huomioon ottamista, toisen ihmisen säästämistä omalta tunnetaakalta. Se on pahantuulisuuden eräänlaista viekasta kiertämistä. Vaikka hymy voi silloin olla jossain määrin teeskenneltyä ja pakotettua, väkisin huulille vokoteltua, itse asenne, hyväntahtoisuus, on kyllä aitoa. Samoin, toisinaan tuntee inhoa jotakuta kohtaan, mutta jättää sen näyttämättä. Näin esimerkiksi siinä tapauksessa, jos katsoo, että toinen ei ole inhoa ansainnut, vaan kyse on omista antipatioista. Näin myös silloin, jos tilanteeseen liittyy selkeä omaneduntavoittelu. Tällöin ihminen valitsee näytellä hyväntahtoista, koska ei enempään pysty. Parempi näytelty hyväntahtoisuus kuin avoin ansaitsematon pahantahtoisuus. Elämä enimmäkseen on teatteria, ilmeiden leikkiä, harvoin näemme työstämättömiä ilmeitä.

Luulenpa, että yleisin ymmärtämisen laji on väärinymmärtäminen.

Pureksi argumentteja, purematta älä niele. Olipa kyseessä omasi tai toisen argumentti.

Vakava asia, hieno tapa ilmaista se sisilialaisittain: Guai e maccarruna si mancianu càudi.= Ongelmat ja makaroni tulee nauttia kuumina. (Ongelmat tulee ratkaista heti tuoreeltaan.)

Ihmisillä on kans toistensa elämästä kaikenlaisia merkillisiä luuloja, jotka ei vois olla kauempana totuudesta. Niin, toisen elämään ei vain näe, jollei näe, ja silloinkin kun näkee, voi nähdä siltikin vain osittain. Niin paljon jää arvailujen varaan, jopa läheisimmissä ihmissuhteissa. Ihmiset usein näkee tasan sen, mitä haluu nähdä.

Ranskasta löytyy hauskanen, vähäisen pikantinoloinen, tapa kuvailla jotakin väkevää, törkeää tai mehukasta, myös kuvaannollisesti: c'est plus fort que le roquefort = se on hyvin väkevää, törkeää/ mehukasta; [lit. se on voimakkaampaa kuin roquefort]. Nii-i, nostaahan tuo juusto tukan pystyyn!

Ote eräästä keskustelusta:

"Varmaan mieltäylentävää toi vessanpesu."

"Joo kyllä, oon koulutettu tähän."

"Jaa kuinka niin?"

"No oli pääaineena filosofia. Siälä opiskellaan, kuinka paskasta pääsee eroon."

Noniin. ☺ Kaakellaasta. ☺

Ihmissuhteet ovat temperamenttien taidetta.

Tekee mieli pahoitella muutamia katsomustapojani, mutten pysty. Kon ei näistä kokemuksista saa muuta irti, älyllisen rehellisyyden ja todellisuudelle uskollisuuden nimessä! ☺

Edes kirppu ei hypi sattumalta. Kaikkeen tässä maailmassa on syynsä. Aivan kaikkeen.

Niitä kaloja saadaan, mitä ongitaan - ainoo, että toisinaan onkeen sattuu jotain varsin tavatonta.. Kalat ovat viekastelijoita ja kyllä on useimmiten ongissakin toivomisen varaa..

Kun ihminen kertoo näkemyksensä jostakin, et sinä sitä ymmärrä, ennen kuin voit nähdä, mitä sen taustalla on. Kas tästä johtuu ne lukuisat täydelliset väärinymmärrykset. Me emme voi arvioida toisen näkemyksien taustaa oikein, jos kuvittelemme, että sen taustat ovat samat kuin omamme. Näkemys on jäävuorenhuippu; taustat ovat kaikki se, mitä me useimmiten emme voi nähdä, ainakaan kaikkineen, emme edes silloin kun se sanallistetaan, aina jää jotakin pimentoon – usein myös siksi, että niin halutaan.

Periaatteen ongelma on usein siinä, että se nielee muita periaatteita.

Ihminen käyttäytyy eri seurassa niin eri tavoilla, että toisinaan kun kaksi ihmistä keskustelee jostakusta ihmisestä, he eivät voi ymmärtää, että he puhuvat samasta ihmisestä. Niin, ihmisessä on yhtä monta eri ihmistä kuin hänellä on kanssaihmisiäkin, kukin saa luonteeseensa sovitetun version, enemmän tai vähemmän maustettuna…

Siellä, missä on murheellisuus kielletty, on ihmisyys kielletty. Eivät ihmiset ole mitään ilmeettömiä nukkeja, eikä semmoista pitäisi keneltäkään vaatia.

En pidä keski-ikäisistä. He tietävät kaikesta kaiken tietämättä mistään mitään. ☺

Jokainen ihminen on oma maailmansa. Ja tuosta maailmasta ei ole hänen ulos astuminen. Vankina omassa maailmassamme. Ihminen ei kerta kaikkiaan hahmota mitään muutoin kuin omasta maailmastaan käsin, sen suomien raamien sisällä. Kaikki muu ylittää käsityskyvyn.

Vepsän kieli onnistuu kiteyttämään mitä osuvimmin elämän perustavimman laatuisen piirteen: Hougi hitryi ott' döršin händanke. = Kavala hauki otti kissan häntineen päivineen. Toisinaan osuu kohdalle hyvin yllättävä epäonni, sieltä mistä sitä vähiten odottaa, tai joskus tapahtuu ylipäänsä jotakin hyvin odottamatonta.

Jollei pellolla muu kasva, siinä kasvavat rikkaruohot.

Se, joka itse on onnellinen, kuvittelee, että muutkin (kuka tahansa muu) voisivat sitä olla - ihan vain omalla päätöksellään. Tämä on suurta typeryyttä ja täydellistä sokeutta maailman tosiasiain edessä. Ihminen rakentaa aina onnellisuutta Olosuhteissaan, joita ei voi määrättömästi valita. Todellisuuden kylmät rajat. Niitä ei koskaan voi tajuta suotuisiin olosuhteisiin (jollain merkillisellä onnenkantamoisella) joutunut.

Me nimeämme huonot piirteemme humoristisesti saadaksemme ne näyttämään vähäisemmiltä. ☺

Kohtalo on kiinni kaikessa olemisessamme, kaikessa tekemisessämme. Haluaisimme karistaa sen harteiltamme ja luoda elämämme omien vapaiden päätöksiemme varassa, ilman että taustalla mikään voima vaikuttaa, mutta ei! Kohtalo on meissä kiinni kuin jokin syövyttävä väriaine, mukanamme joka ikisellä askeleella. Se on se, joka päättää, mikä on meille avoinna, mikä on meiltä suljettu. Niin kuin inkeriläisittäin voidaan osuvasti ilmaista: Vaik kaivoo hyppää, ni et piäse pakkoo kohtalostais.

"Mihin sää tommostakin kiältä tarttet?" Vastaus kysyjille: Ymmärtääkseni olemassaolomme luonnetta syvemmin. Siinä. ☺

Kun ihminen ei tiedä, hän alkaa tehdä olettamuksia. Ongelmalliseksi tilanne muuttuu, kun hän alkaa vaivihkaa kuvitella, että hänen olettamuksensa ovatkin tietoa. Kuinka suuressa määrin joudummekaan käytännössä jatkuvasti toimimaan silkkojen olettamusten varassa!

Ei kai kukaan luule, että maanantait ovat yhtä pitkiä kuin perjantait? Maanantai vastaa aina kolmee työpäivää ja perjantai menee niin vauhdilla, ettei ehdi sannoo kissaakan kon pitkähäntäseks elukaks.

Ei kaikki suuret teot hyviä, mutta kaikki hyvät teot ovat suuria.

Ihanteellisen elämän ainoa oikea määrittelijä on se, joka sitä elämää elää.

On uskottava mahdottomaan – niin paljon mahdottomia on jo todeksi tullut!

Hyvyyden tarkoitus on hyvyys itse.

Olen uskonut niin moneen, mihin ei ole uskomista. Senpä vuoksi minusta on tullut näin uskomaton. ☺

Elämä on tasapainottelua mahdottomien vaihtoehtojen välillä.

Seurastaan riippuen ihminen peittää yhtä puolta ja paljastaa toista. Me luomme itsemme seuramme mukaan. Se on tavallaan valehtelemista.

Jos yksi yksinkertaistaa monimutkaisia kysymyksiä ja toinen monimutkaistaa yksinkertaisia kysymyksiä, dialogista tulee jokseenkin mahdotonta.

Usein vastustamme jotakin näkemystä vain siksi, että emme pidä sen esittäjästä. Henkilökemia viekoittelee tähänkin tiensä!

Saavutettu totuus maksaa menetettyjen harhakuvien ylläpitämän mielihyvän verran.

Järki ja tunne tekevät yhteistyötä. On ongelmallista, että järki ei myönnä mitään, mitä tunne ei suostu allekirjoittamaan. Vaikka tiedämme, että tunne voi erehtyä, emme kykene poistamaan siltä sen valtaa.

Filosofiaa ei voida lukkoonlyödä, kiveen kirjoittaa. Muutoin se lakkaa olemasta filosofiaa. Filosofia jättää aina oven auki. Elämän tulla.

Useimmiten ajattelu on itsen korjaamista.

Todellinen filosofi ei tarvitse vastaväittäjää – hän on itse oman itsensä sitkein ja vilpittömin vastaväittäjä.

Niin kuin me rakkauden luonteen käsitämme, sellaisena se on meille olemassa.

Kokemustemme vuoksi olemme lukiessamme hieman sokeita, kuunnellessamme hieman kuuroja. Kokemuksemme asettavat ne tulkintaraamit, joiden rajoissa me kykenemme ymmärtämään – tai olemaan ymmärtämättä.

Sitä tuntee itsensä jotenkin viisaammaksi lasit päässä, aivan kuin itse aivotkin äkisti näkisivät jotenkin kirkkaammin, heh!

Harvoin kuulee puhuttavan siitä, kuinka ihminen viihtyy sellaisen ihmisen kanssa, jolla on hänen kanssaan samantyyppinen puhetyyli. Se luo jonkinlaista salaista yhteydentuntua. ☺

Ennen kaikkea nainen tarvitsee valehtelemiskykyisen ja -haluisen miehen. Sillä kukaan ei jaksa kuunnella jatkuvaa kritisointia.

Gautier on sanonut, että runoilijan olisi luettava vain sanakirjoja, sillä ne ovat ainoita kyllin arvokkaita runoilijan luettaviksi. Sanoisin kyllä, että kaikkien olisi hyvä lukea sanakirjoja. Ei olisi aina niin sanat hukassa – aiheista nyt puhumattakaan. Aina kun opin uuden arvokkaan sanan, tulkintaraamini siirtyy. Sanat osoittavat meille yhä uusia alueita, joille astua. Ne konkretisoivat meille maailmaa.

Kuinka vaikeaa onkaan kirjoittaa helposti sulavaa vaikeasti sulavista aiheista! ☺

On paras ettei anna hoputtaa itseään. Vain sinä tiedät oman rytmisi ja omat kypsymisaikasi – olipa kyseessä mikä tahansa.

Ihmiselämää ei pitäisi typistää matemaattisiin kaavoihin. Salatietä matematiikka toimii esikuvana elämää rajoittaville joustamattomille säännöille. On paikkoja, joihin matematiikka ei kuulu. Inhimillisyys ei ole matematiikkaa.

Hallitsetko sinä lukemaasi vai hallitseeko se sinua? Aina ei voi olla aivan varma, kuinka siinä lopulta käy.

Harvoin tulee ajatelleeksi: Kuinka suurta osaa ihmisen olemuksesta ja persoonasta hänen äänensä näytteleekään! Ääni on kuin kauneus, käyntikortti.

Elämän taustamelodia on kohtalonkalketta.

Elämänfilosofia: Teorian ja käytännön yhdistelmä. Harvoin saumaton.

Retoriikka: Kuvitelmien istuttamista todellisuudenkuvaukseen.

Psykologisten ja filosofisten ihmiskäsitysten kesken näyttää vallitsevan erikoinen yhteismitattomuus. Kun toinen puhuu omenoista, puhuu toinen päärynöistä. Olemassaolonahdistus on psykologeille jokin sairaustila. Samoin on pessimismin laita. Psykologeille pessimisti on masentunut, filosofien mielestä kyse on eräästä normaalista ja perustellusta elämänasenteesta. Niin, minkä tieteiden uskomukset sinä asetat käyttämiisi sanoihin?

Me lataamme sanat uskomuksillamme ja sitten me käyttäydymme ikään kuin nuo uskomukset olisivat tosia. Me päätämme uskomuksiamme vasten, mitä me näemme maailmassa. Mikä on todellista, mikä ei. Mikä on normaalia, mikä ei. Ja se puolestaan ohjaa suhtautumistapaamme. Esimerkiksi sitä, kuinka me arvotamme asioita tai ihmisiä.

Psykologia: Mahdollisimman monimutkainen tapa kertoa meille, kuinka me olemme onnettomia.

Aforismit: Tuskin käyttökelpoisten neuvojen kokoelmia. Tarjoavat itseään universaaleina.

Ajatus tulee kokonaiseksi ainoastaan siinä tapauksessa, että se saa kulkea koko sen ajan, mitä se kehittyäkseen vaatii. Ajatukselle ominaista on se, että sen kehittymistä ei voi hoputtaa. Se nimensä mukaisesti ottaa aikansa, "prosessoituu", ollen ajattelemisen tulos, aja-tus.

Mielipiteemme muodostuu sen mukaan, kenelle se pitää esittää. Tuskin koskaan on mielipide täysin rehellinen: aina jotakin kätketään, jotakin korostetaan, jotakin jätetään sanomatta. Hyvässä ja pahassa.

Kun kuulet kritiikkiä, kuulostele tarkkaan, kritisoiko ihminen henkilöä vai asiaa. Toisinaan on argumentaatio niin hienojakoista, että itse kritiikin kohde peittyy yksityiskohtien hienouksiin.

Kaiken mitä ihminen tekee, hän tekee temperamenttinsa ehdoilla ja sen rajoissa.

Utopialla ja realiteeteilla ei pitäisi olla mitään tekemistä keskenään. Nimensä mukaisesti utopia on paikaton ja sellaisena sen on hyvä myös pysyä.

Tämä erikoisuus: Järkeily osoittaa oikeaksi kaiken, minkä haluamme. Kaikki riippuu näkökulmasta ja siitä mitä tosiasioita me tosiasioiden kimpuista järkeilymme osiksi kelpuutamme. Me suorastaan valitsemme premissit. Ja vielä me uskallamme pitää järkeilyämme perusteltuna ja objektiivisena!

Mitä enemmän tietää, sitä enemmän epäilee. Onpahan tämäkin paradoksi! ☺

Kun tietäisi, mihin teorian pätevyys loppuu ja mistä kohtaa alkaa se elämä, jota ei voi sulloa teorioihin. Tästä on kaikki kiinni! Teorioiden sijasta meidän pitäisi opetella kumartamaan elämälle.

Varmuutemme alkaa tunteesta. Siinä on myös sen heikkous. Tunne itsessään ei valehtele, se on aina absoluuttinen ja ei poisselitettävä, mutta se voi perustua johonkin perusteettomaan. Tunne ei kerro todellisuudesta, vaan siitä mikä on tulkintamme todellisuudesta, ja siinä se saattaa johtaa meitä harhaan.

Kuin automaattisesti me puemme tiedon dikotomioihin ja rajoitamme sen niihin.

Puhutaan tekniikan suunnattomasta edistyksestä. Samaan aikaan pitäisi muistaa etiikkamme taantumus, joka tuntuu olevan suorassa suhteessa tekniikan edistymiseen.

Ei voitto aina voitto, tappio aina tappio. Joskus muuttuvat suorastaan toisikseen. Paljon riippuu näkökulmasta, mikä voitoksi, mikä tappioksi määritellään.

Kokemus: Erehdystemme summa.

Pidämme helposti intohimoa sairautena, tai ainakin jonkin sortin pikku vinksahtaneisuutena, jos se kohdistuu sellaiseen asiaan, jolle me emme osaa antaa arvoa.

Järki ja tunne tekevät yhteistyötä. On ongelmallista, että järki ei myönnä mitään, mitä tunne ei suostu allekirjoittamaan. Vaikka tiedämme, että tunne voi erehtyä, emme kykene poistamaan siltä sen valtaa.

Katso, mitä ihminen tekee ollessaan joutilaana, siitä tiedät luonteensa.

Elämässä ihmisellä ei ole muuta kuin aikaa ja samalla hänellä ei ole sitä. Menneisyys mennyt, tulevaisuus harmaan peitossa. Olemme tulevaisuuden ja menneisyyden ikuisessa leikkauspisteessä. Paradoksaalisesti meillä on yhtä aikaa kaikki aika eikä yhtään aikaa.

Vihdoin sattui eteeni sana, joka onnistuu kuvaamaan mitä oivallisimmin aamuheräämisen kitkeryyttä, nimittäin ranskan absinthe. Yleisesti katkerasta voidaan sanoa absinttilaisittain: amer comme l'absinthe, joka merkitsee sanatarkasti kitkerä kuin absintti/ koiruoho; itsessään absinthe merkitsee 1) koiruohoa; 2) absinttia; 3) (kuv.) katkeruutta. Ja tässä ihanainen aamuidiominsa: l'heure de l'absinthe, joka merkitsee: klo 5-7 aamulla; lit. katkeruuden aikaan. ☺

"- - Mutta hän jättää huomiotta ajatuksensa, koska se on hänen (omansa)." Ralph Waldo Emersonin lausuma, joka vakuutti mut vuonna 2009 siitä, että pitää kirjoittaa siitä, mitä ajattelee. Jokaisella on jotakin arvokasta sanottavaa, mutta usein ihminen vähättelee omia ajatuksiaan, ja jotenkin meitä oudolla tavalla jopa rohkaistaan moiseen vähättelyyn.

Vain yksi sana riitti vakuuttamaan minut swahilin kielen tärkeydestä, nimittäin sana hujambo, joka on eräs osoitus siitä, kuinka toisista ihmisistä välittäminen ja kiireettömyys heijastuvat swahilin kieleen. Yleinen tervehdys hujambo merkitsee suomeksi kirjaimellisesti, liikuttavasti: "eihän sinulla ole mitään asioita, jotka vaivaavat sinua". ♡ (Innokkaille tutustumiseksi: Lotta Aunio: Mambo vipi? Swahilin alkeisoppikirja)

Tämä erikoinen paradoksi: Järki-ihminen on taipuvainen epäilemään järkensä kykyjä, kun taas järjetön jättää koko järkensä tolan tyystin arvioimatta.

On ansioita, jotka eivät tuo menestystä ja menestystä ilman ansioita.

Tämä erikoisuus: Yksi ja sama asia voi joko miellyttää tai ärsyttää, riippuen siitä, minä ajankohtana asialle altistuu. Väsyneenä on jopa nautinnollinen perkeleestä.

Turha ihmistä on pinnallisuudesta syyttää, ei hän sille mitään mahda. Syvällisyys on ihmisen ominaisuus, ei mikään valinta.

Voiko sellainen ihminen olla rohkea, joka ei ole koskaan tarvinnut rohkeutta mihinkään?

Koska me näemme asiat eri silmin kuin muut, mistä sitten voimme olla varmoja, että puhumme samasta asiasta? Kenties muuttuu koko asia toiseksi niiden silmien mukaan, jotka sitä tarkastelevat. Tarkkana saa olla, että puhuu asioista niiden oikeilla nimillä.

Se, jolla ei ole hyveitä, joutuu tulemaan toimeen niillä paheilla, jotka omaa. Onnekseen, on mahdollista saada ne kuitenkin jollain merkillisellä taikakeinolla näyttämään hyveiltä.

Ruotsin kieli allekirjoittaa ihmiselon murheentäyteisyyden idiomillaan: efter sju sorger och åtta bedrövelser = monien koettelemusten jälkeen; [lit. seitsemän murheen ja kahdeksan surun jälkeen]; Efter sju sorger och åtta bedrövelser börjar det äntligen bli lite bättre för oss = Monien koettelemusten jälkeen alkaa vihdoin näyttää paremmalta meille. Toden totta, eivät tule onnettomuudet aina kolmittain, voivat tulla ihan viisitoistaisittain. Heh, tuleepahan mieleen toi suomen kielen sadatus: Voi helvetin kuustoista! - ollaankohan me lisätty tohon ruotsalaisten allekirjoittamaan asiantilaan viä piäni Lapin (molli)lisä? - Ja ruotsalaiset vielä kerran nokittaneet sadatuksellaan: Sjutton också? ☺

Kun maailma on liikaa, tanskan kieli tarjoaa siitä oivan uloskäynnin. Silloin pitää repiä pois päivä kalenterista: rive en dag ud af kalenderen. Ilmaisu merkitsee: 1) yrittää unohtaa epämiellyttävä kokemus; 2) ottaa vapaapäivä tehdäkseen mitä mielii; [lit. repiä päivä pois kalenterista]. ♡

Kun tarvitaan kovasti iskusanoja, on hyvä kysyä, mitähän niillä halutaan iskeä kuoliaaksi.

Kun sanomme, että meillä on ollut hyvä onni, se on samaa kuin sanoa, että koko universumi näyttää olleen meidän puolellamme.

Minun pitää levätä, jotta jaksaisin rentoutua. Väsyneenä ei edes rentoutuminen onnistu!

Intohimosta ei pääse eroon ennen kuin se itse päättää meidät hylätä.

Toivottavasti mieleni ei ole samassa jamassa kuin vatsani. Jos niiden välillä on yhteys, on tuskin mitään tehtävissä. En pääse ajatuksesta, että ummetuksesta kärsivällä on umpinaisia ajatuksia..en edes aloita kertomaan ripulista..☺

Ystävällisesti esiintyvä vaikuttaa ystävältä. On vaikea suhtautua hymyilevään ihmiseen kuin viholliseen. Vaikea pitää kilpi edessä. Kuin automaattisesti alkaa heijastaa hymyä.

Monet hyveet voidaan savustaa ulos. Ladataan esiin vain tarpeeksi rahaa. Tai ideologiaa.

Mistä minä tiedän, mitä minä ajattelen, ennen kuin minä kirjoitan, mitä minä ajattelen. Toisinaan vasta kirjoittaessaan älyää ajatustensa koko kirjon. Sananmukaisesti piirtyy nähtäville. Jollain lailla.

Sanotaan, että ihmisen persoonallisuus muuttuu seitsemässä vuodessa lähes täydellisesti. Tunnen houkutusta väittää: reaktiona siihen miljööseen, missä hän elämäänsä yrittää elää.

Onko anteliaisuus anteliaisuutta, jos (vaikka salaakin) odottaa vastapalvelusta?

Tiedä, mitä kumarrat, sillä samalla tulet helposti pyllistäneeksi jollekin muulle.

On itsekkyyttä, joka on salaa altruistista; on altruismia, joka on salaa itsekkyyttä, ihailunkaipuuta.

Imartelemme vikojamme nimeämällä ne eufemismein. Vihollistemme ominaisuuksien kuvailuun me valitsemme pejoratiivisimmat, karikatyyrisimmat kuvaustavat. Siinä alkavat kyllä jo hyvätkin ominaisuudet näyttäytyä aika ikävässä valaistuksessa.

Onnettomien surkuttelemista pidetään eettisenä tekona. Siinä ei ole mitään eettistä, pikemminkin päinvastoin, siinä alleviivataan toisen surkeutta, vaikkakin toisinaan tahattomasti.

Harmi, että luonteeseen ei voi laittaa filtteriä. Kovasti sitäkin kyllä yritetään. ☺

Liiallinen hyväsydämisyys on jo pahasydämisyyttä - itseä kohtaan. Kun ammentaa itsestään jo niin paljon, että itselle ei jää enää mitään.

Totuus on valaistuskysymys. Joka kulkee hämärissä, näkee hämärissä.

Määrittelyin me tapamme ymmärryksemme. Elämä piilee usein määrittelyiden ulkopuolella.

Hyveet ovat toisinaan vain äärimmäisen taitavasti ja viekkaasti naamioituja paheita.

Varo hyveellisiä piirteitä, jotka ovat toisille hyödyllisiä, mutta niiden harjoittajille vahingollisia. Ei ole hyveellisyyden tehtävä vahingoittaa itseään.

Elämänkin luonnetta mitä osuvimmin kuvaamaan sopii islannin kielen: Gluggaveður,ikkunasää: You know when you look out the window and it looks really nice out, but then you step outside and it's freezing cold and you're shivering and miserable? This phrase is about that exact situation, when "window weather" tricks you into thinking it's nice out when it's not! ☺

Terävän järjen puuttuessa turvautuvat terävään kieleen. ☺

Ihana uusi sana, kveeniä: ihmisoppi = oppi siitä, miten olla ihmisiksi. Onkohan tämä alohan rinnalla maailman tärkein sana! - Olisiko tässä meille hyvä uusi oppiaine, vähän joka kouluun?

Filosofia on oikeastaan yhdistelmä kärsivä(ll)isyyttä ja aikaa, joka ei voi olla rajattua.

Ihmisiltä ei pitäisi vaatia kohtuuttomuuksia. Sillä ihmiset oppivat vastaamaan niihin kohtuuttomuuksiin - ja sen jälkeen vaatimaan niitä myös muilta.

Menestystä on vapaus harjoittaa vapaasti omia kykyjään.

On ymmärrettävä se tosiasia, että ihmiset, joilla ei ole minkäänlaisia henkisiä tarpeita, eivät milloinkaan voi käsittää, että muillakaan ihmisillä voi sellaisia olla.

Kärsimys on aina totta ja sellaisena absoluuttista, ei pois-selitettävissä, mutta eivät aina sen motiivit. Kun ryhdyt kärsimään, tarkista ensin motiivit, ovatko ne todellisia vai sentään luuloteltuja.

Keveätkin taakat käyvät raskaiksi, jos niitä tarpeeksi päällekkäin pinotaan. Jos joku näyttää siltä, että kepeä taakka hänet kaatoi, kannattaa katsoa, mitä muuta taakkana oli.

Usein ihminen ei niinkään toivo onnellisuutta, se on niin kovin paljon vaadittu – riittäisi sekin, että ei sentään ole aina ja jatkuvasti pohjattoman onneton.

Ei pidä hymyillä toisten suruille. Suru on aina absoluuttista. Se on erehtymätön tunnetila ja sellaiselle hymyily on ajattelematonta julmuutta.

Mistä tulee se vanhenemisen mittaan aina vain lisääntyvä happamuus? Se tullee kertakaikkisesta kyllästymisestä saman vanhan jatkuvaan toistoon. Kyse on kyllääntymisestä, totaalisesta saturaatiosta. Kaikkea on liikaa ja liian usein - jopa hyvää.

Kun haluat nopeasti päästä selville jonkun ihmisen todellisesta luonteesta, katso kuinka hän kohtelee asiakaspalvelutehtävissä olevia. Näppärä keino!

Sananen italian adagiosta. Olen kyllä tiennyt sen merkitsevän: 1) hitaasti, rauhallisesti, varovasti ja 2) musiikissa sävelteoksen hidasta osaa, mutta että sanan kolmas merkitys on: sananlasku, mietelause - sitä en tiennyt. Italia on tietääkseni ainoo kieli, jossa ko. merkitykset saaneeseen sanaan on istutettu implisiittisesti ajatus siitä, kuinka ajatus on ikään kuin ajan tulos, mietelauseet ja sananlaskuthan tosiasiassa kehkeytyvät hitaasti ajan tuloksina, niiden muodostuminen suorastaan edellyttää hitautta. Ne ovat kuin kumuloituneen kokemuksen sanoittamisia, kuin kohokkaan valmistusta, jota ei käy päinsä hoputtaa pilaamatta koko ruokalajia.

Sana kokemus pitäisi useassa tapauksessa korvata sanalla koettelemus, jotta tehtäisiin todellisuuden luonteelle oikeutta.

Onneksi on sentään aina olemassa yleinen mielipide, sillä mistä saisivat mielipiteensä ne, joilla ei ole omasta takaa mielipidettä mistään! ☺

Tekemällä itsestään korvaamattoman ihminen tekee itsestään orjan.

Lepertelijät-livertelijät huumaavat meidät sanoilla. Verbaalista huumausainetta, mutta ei ollenkaan vaarattomampaa. Kun on avain ihmisen mieleen, on avain kaikkialle.

Inhimillisyyden varjelu käyttäen keinona väkivaltaa on vähän kuin koittaisi sammuttaa tulipaloa bensiinillä.

Toisen ihmisen sisääntulo kertoo sinulle sekunnissa sen, mitä mieltä sinä henkilöstä olet. Kuuntele arviotasi sillä kohtaa, se on erehtymätön. Kuin jokin salainen aisti joka silmänräpäyksessä aktivoituu.

Kun iskusanat poistetaan, jää jäljelle kuitenkin vielä sanat ja iskut.

Ajattelu on mielelle sitä mitä liikunta on keholle.

Jotkut hämäävät meidät luulemaan, että rakkaudesta puhuminen merkitsisi rakkauden harjoittamista. Ei suinkaan. Se on vain esipuhe, jota tekojen pitäisi seurata. Monessako tapauksessa seuraa?

Valikoiva rehellisyys kuuluu niin vihaan kuin rakkauteen. Viha jättää hyvän sanomatta, rakkaus pahan.

Rakkaudelle ja vihalle yhteistä on se, että molemmissa joudutaan jonkinlaisen hämmentyneisyyden valtaan, kun ollaan kahden kesken.

Käy päinsä rakastaa rakkautta niin paljon, että päättää olla jatkuvasti rakastunut. ☺

Tykkään kohtuullisista dieeteistä. Niissä on kohtuullisesti dieettiä. ☺

Haluatteko vapautua tungettelevista ihmisistä? Alkakaa pyytää heiltä suuria palveluksia. Kyllä kaikkoavat! ☺

Jos ihmisellä on viehätysvoimaa, muuta ei hirveästi tarvita. Viehätysvoima on kuin käyntikortti: jos sitä löytyy, pääsee eteenpäin; jos sitä ei löydy, jää jumittamaan paikoilleen. Viehätysvoima ohittaa myös pätevyyden. Viehätysvoimaisessa pyritään kuin automaattisesti näkemään myös muita hyviä ominaisuuksia. Helposti syntyy vääristyneisyyttä, mitä todelliseen pätevyyteen tulee. Nähdään ehkä hyvinkin jotakin, mitä siellä ei ollenkaan olekaan. Toisaalta, jos joltakulta puuttuu viehätysvoimaa, helposti hänen pätevyyttään vähätellään. Tämä kaikki tapahtuu helposti täysin tiedostamatta.

Jos sinun täytyy kesyttää nainen, hän ei ole sinulle sopiva. ☺

Usein on niin, että jos olemmekin saaneet jonkin piirteen ominaisuutena omaksemme, se tuo mukanaan kääntöpuolena aina myös jotakin perin huonoa. Se jolla on vilkas mielikuvitus saa niin nauttia kuin kärsiäkin siitä; pikkutarkka voi nauttia tarkan työnsä hedelmistä, mutta kärsii neurooseista; siltä jolla on räjähtävää voimaa puuttuu vastaavasti kestävyyttä. Siellä ne Raivottaret taas hymyilevät.. Fineuksen sapuskalautasen vierellä… ☺

Pessimismi on miellyttävämpää kuin optimismi siitä yksinkertaisesta syystä, että pessimisti ei pety. Kun odottaa aina pahinta, voi sitten yllättyä iloisesti, kun se ei tapahdukaan. Optimisti odottaa aina sitä optimaalisinta lopputulemaa, suorastaan päärynöitä jalavalta, ja joutuu sitten kerta toisensa jälkeen pettymään, kun hänen odotuksensa eivät täytykään. Tätä taustaa vasten on käsittämätöntä, kuinka optimisti pysyy noiden kokemustensa jälkeenkin aina vain optimistina.

Tää paradoksi: Sillä jolla on elämänrutiini ei sitten elämässä usein muuta olekaan kuin se rutiini. Se nielee koko elämän, kröntmänttinäs. Jäljelle jää jokin merkillinen suorittaminen, kuin kaavat ilman elämää.

Vaatii aika lailla rohkeutta jättää kaikki taakseen, kun edessäpäin ei ole kuin tyhjyyttä. Mutta niinhän se todellisuudessa aina on. Me kuvittelemme sen mitä on edessäpäin – ei siellä mitään vielä ole.

Joutilaisuudesta pitäisi tehdä pakollista. Sitä pitäisi opetella niin kuin mitä tahansa muutakin arvokasta toimintaa.

Moni luovuttaa kehonsa ja mielensä toisten käytettäviksi ja muokattaviksi. Missä vapaus? Missä suvereniteetti? Ihmisen pitäisi kuulua itselleen, muu on orjuutta, kutsuttiinpa sitä millä nimellä tahansa. Ihminen on itsensä temppeli. Pyhä. ♡

Logiikka pätee väittelyssä, mutta ei elämässä. Elämä kurottaa aina logiikan tuolle puolen, alueelle, jolla logiikka ei päde.

Ei työ ole pyhä, vaan työn ja levon tasapaino.

Vain se, joka täysin tuntee asioiden todellisen hinnan, on kykenevä käyttämään aikansa oikein.

Todellisen ansion tunnistaa viimeistään tästä: Kun ihmisen, joka sua vihaa, on pakko sanoo siitä jotain positiivista. ☺

Hauskanen italiaidiomi, kun asiat menevät niin kuin Strömsössä: cascare come il cacio sui maccheroni = tapahtua/ ilmestyä juuri oikealla hetkellä, lit. pudota kuin juusto makaronille. Mahrollista vain Italiassa. ☺Kun taas kaikki ei mene niin kuin Strömsössä, voidaan sanoa hauskasesti: non tutte le ciambelle riescono col buco = ei kaikki aina onnistu; lit. ei kaikkiin rinkeleihin reiät onnistu. Kun kaikki menee vielä paremmin kuin Strömsössä, voidaan käyttää idiomia: toccare il cielo con un dito = olla seitsemännessä taivaassa; lit. koskettaa taivasta sormellaan.

Vepsäkylpyä. Muistakaa vepsän kielen päivä 20.4. ♡

Ohessa lempisananlaskujani, eräs syväläpileikkaus vepsäläisestä kansanviisaudesta:

Aig – see ii voo karmanas.

= [lit. Aika ei ole vielä taskussa.] Mahdollinen tulkinta: Aika tuo mukanaan sellaista, mistä meillä ei ole vielä tietoa.

Kaiksijad bohataa om, tol'ko lindumaidod iile.

= Kaikkea rikkaalla on, mutta linnunmaitoa ei ole. Sanottiin ennen aikaan rikkaasta.

Poimnyižin bolan, a tegižihe mustikaižeks.

= Luulin poimineeni puolukan, osoittautui mustikaksi. Asiat eivät aina ole sitä miltä näyttää.

Siga čoma, miš meed' iile.

= Siellä on hyvä missä meitä ei ole. ~Kuolema päästää meidät kaikesta pahasta, vasta kuoleman jälkeen loppuu kärsimys.

Durakoid eba semenda, eba kinda, iče kasvaba.

= Typeryksiä ei kylvetä eikä kynnetä, kasvavat ihan itsestään.

Kaikuččes döuhos ii ole toukundöuhod.

= Ei ole kaikista jauhoista talkkunajauhoiksi. ~Jokainen on itsensä mittainen, jokaisesta on vain siihen, mihin hänestä todellisuudessa on.

Golü edeleze, kooz parembahko, kooz hondembahko.

= Eteenpäin, milloin paremmin, milloin huonommin.

Erašči tulob iks' gorä, sid toine, sid koomaz'. Sid sanuba: gorä goräm päle ajab.

= Toisinaan tulee yksi murhe, sitten toinen, sitten kolmas. Siispä sanotaankin: yksi murhe ajaa toista takaa. Vrt. viron Murest mure tulebki. Vrt. Eng. Bad things come in threes. Pahat asiat tulevat kolmittain; suomen: Ei kahta ilman kolmatta.

Ozyiteled haragole, a painad varišele.

= Tähtäät harakkaan, osut varikseen. ~Aina ei elämässä saa ihan sitä, mihin tähtää.

Händikaspei uidii, a kondii tabaz'.

= Sudesta pääsit niin karhu vastaan. Yhdestä pahasta kun pääsee, niin heti on toinen vastassa.

Iilä sinun kaš, no ka ii silei söda.

= Ei ole sinun puurosi, niin ei ole sinun sitä syöminen. Kehotus ihmiselle keskittyä hoitamaan vain omat asiansa. ☺

Mecas puud se iile ühteuččed.

= Metsän puut eivät ole samanlaiset. = Ihmiset ovat erilaisia.

Lähted parembad ec'maha, ka ed löuda ni mittušt.

= Lähdet parempaa etsimään, mitään et löydä. ~Pitäisi tyytyä siihen mitä on saanut, jotta ei menetä sitä siinä parempaa tavoitellessaan.

Lähde: Mälk, Vaina 1992. Vepsa vanasõnad, osat 1-2, eesti, vadja, liivi, karjala ja vene vastetega.

Kaikissa suorituksissa on kyse taidosta, energiasta, aikaraamista, kärsivällisyydestä (siitä minkä määrän virheitä on valmis hyväksymään), (usein) ulkoisesta paineesta ja ennen kaikkee: Onnettaren suopeudesta.

Kun ihminen pitää toisesta, hän virittyy huomaamaan toisesta ne puolet, jotka vahvistavat jo olemassa olevia myönteisiä käsityksiä. Sama asia tapahtuu päinvastoin, kun toisesta ei pidetä.

Mitä elämä muuta on kuin oman kuolemansa odottamista, päivästä toiseen. Tunnen jatkuvasti olevani kuin ne viulistit uppoavan Titanicin kannella, jotka tilanteesta huolimatta päättivät, että viimeisetkin hetket eletään täydesti, ja jatkoivat loppuun asti soittamista. Vaikka kuolisin huomenna, istuttaisin omenapuun.

Kon miettii ihan jokaista elämän päivää, niin huomaa, että niille on yhteistä tämä: Joka ikinen päivä koostuu oikeastaan ongelmanratkaisuista, jäljelle toki jää silti aina tää yks: The Riddle. Se on kuin jakojäännös – mihinkän et sa sitä lykättyä.

Utooppisia ajatuksia: Jokaiselle kansalaiselle pakolliseksi 10 suomensukuisen kielen peruskurssi! Jospa jokainen suomalainen opiskelis niistä vaikka perusteet. On ihan satavarma, että koko ajattelunsa asettuis ihan muihin uomiin kuin nyt. ♡ Tulkintaraamin siirtyminen olisi taattu, vähintään askel elämystarkkuuteen ja todellisuudelle uskollisuuteen päin olisi välittömästi otettu.

Ihminen on ideologinen olento, ja hän on sitä välttämättä - silloinkin, kun hän esiintyy jotenkin neutraalina. Ideologiat vaikuttavat ihmisessä aina, niitä ei irti saa, edes tiukalla itsereflektiolla tai itsekritiikillä. Ainoo, mitä voi koittaa tehdä, on tehdä omista ideologioistaan hieman läpinäkyvämpiä (ainakin itselle), mut koska ihminen kuin automaattisesti ajaa aina omaa etuaan, toisinaan on hyödyllistä peittää yhtä, paljastaa toista. Althusserin sanoin: Ihminen on ideologinen olento, välttämättä, muulla tavoin ei vain voi olla, ideologiansa ulkopuolelle ei ihminen pääse. Vaatii siis lukijoilta tarkkaa tulkintaa, kulloinkin tunnistaa kirjoittajan mahdolliset ideologiset kytkökset. Myös tulkintaa siitä, missä ideologioissa itse lukijana ui, eli mihin tulkintaraamiin pystyy asiat asettamaan.

Elämässä on kahdesta valita: Joko kuljet varpaillasi taikka varpaille!

Olipa kerran puutarhatonttu. ...Ja vaikka mitä tapahtui, se oli edelleen puutarhatonttu. ☺

Kaikki mikä ei pysy liikkeessä ryhtyy kasvaan levää. Myös ajatukset, ehkä ennen kaikkea ajatukset.

Hitmixillä kysyttiin tossa yks päivä: Mitkä on sun top-3 kielet? Hetken aprikoituani järjestys on seuraava: 1. tanska, 2. livvi, 3. hollanti. Perusteluna, miksi juuri nuo: Koska ne ovat idiomaattisesti erityisen rikkaita, elämystarkkoja ja inhorealistisia, usein myös hirtehisiä; mukavankuuloisia; tanska on satukieli: Kaikki kuulostaa hyvältä tanskaksi, vaek hammastahnatuubiseloste! ☺

Omat sanansa kannattais opetella asettelemaan, sillä eihän sitä koskaan tiedä: ehkä juuri ne sanat tulee oleen viimeiset, jotka ihmiselle sanot. Muistuupa mieleen sanonta: Riidoissa ei pitäisi mennä nukkumaan.. ♡

Todiste siitä, että olen todellisuudessa vampyyri: Kon yä tullee, nin mua lakkaa aina just ninkon siin kohtaa väsyttämästä. ☺

Luulen, että saksan hellyyttävin idiomi on tämä: wo sich Hase und Fuchs gute Nacht sagen, joka merkitsee: Jumalan selän takana eli kuuluisassa huitsin Nevadassa, lit. siellä missä jänis ja kettu sanovat toisilleen hyvää yötä. ♡

On olemassa ns. elinkelpoisia ja elinkelvottomia valintamahdollisuuksia, elämässä. Ihminen ei voi valita mistä tahansa, vaan on kiinni olosuhteissaan, niiden "suomassa valikoimassa", ei ole olemassa mitään sen yli. Tästä kankeasta ja joustamattomasta tosiasiasta kertoo luxemburginkielinen ilmaisu: Wann den Hond net geschass hätt, dann hätt en den Hues kritt, joka kääntyy, kirjaimellisesti: Jos koira ei olisi kakannut, se olisi saanut kiinni jäniksen. Jälleen klassinen tarina hukatuista mahdollisuuksista. Jälkeenpäin aina tietää mitä olisi pitänyt tehdä ja mitä ei, mutta sillä kertaa tilaisuus meni sivu suun. Tähän idiomiin liittyy myös fatalismi, sillä pakkohan koiran on kakata, kun sillä on hätä, ei se oikein muutoinkaan tehdä voi, joten se ei olisi voinut tehdä loppujen lopuksi mitään toisin saadakseen kiinni jäniksen. ☺Tätä ilmaisutapaa täydentää oivasti idiomi: Du hues e Fuerz am Kapp, joka kääntyy: Sinulla on erittäin epärealistisia odotuksia, lit. Sinulla on pieru päässäsi. ☺

Toisinaan kielet tulevat käyneeksi dialogia aiheenaan Olemassaolon Wiheliäisys: Itävallansaksa tarjoaa idiomistoon ilmaisuaan: Jeda håt sei Binkal zum trågn. = Jokaisella on ongelmansa, lit. jokaisella on pikkuinen käärösensä kannettavana. ♡ Sveitsinsaksalainen vastaa itävallansaksalaisen murheeseen kääröistään, että tämä voi kyllä tyhjentää hänelle korinsa: Bi miir chasch de Chratte lèère. = Minulle voit purkaa sydäntäsi; lit. minulle voit tyhjentää korisi. ♡

Romaniassa onnekkuutta tai sen puuttumista kuvataan eläinaiheisilla idiomeilla. Kun joku on ylen epäonninen, voidaan sanoa: Ești plin de noroc, ca broasca de păr, joka kääntyy: olet epäonninen, lit. olet täynnä onnea niin kuin sammakko karvaa. Kun taas jotakuta ylenpalttisesti onni suosii, voidaan sanoa: A-i oua și mâța, lit. jopa kissa munii. Onnekkaan tuuri on niin tavaton, että hänelle eivät muni vain kanat, vaan jopa kissat, heh!

Kunpa lumi ei loppuisi koskaan, sitä tulis aina vaan eri muodoisa! Ja me saatais olla ihanina jääpuikkoina ja juoda kuumaa kaakaoo. Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti. The End. ☺

Jos ihmiset äkisti saisivat kyvyn nähdä kaikki ne taakat-kuormat, joita muut kantavat, niin olisivatpahan ihmeisänsä. Oletusarvohan on useimmiten se, että toisella ei kovin suurta kuormaa ole. Ompahan totuus hiukan toine.

Ota huomioon, kon puhut jollekulle kovin kapeelle ihmiselle: Se ihminen asettaa kaiken sanomasi siihen omaan kapeeseen tulkintaraamiinsa.

Ehkä sillä ihmisellä, jolle tänään puhut ilkeästi, on syöpä. Aina-aina kannattaa hiukan miettiä, kuinka sanansa asettelee.

Ihmisen olemiselle perustavanlaatuista on situationaalisuus, tilanteellisuus. Itse kullakin on ne omat olosuhteet, joista ei pois voi astua - ei vaikka kuinka yrittäisi, askelmerkit voivat olla vain tietyt, tiettyjen rajojen sisäpuolella. On myös sairautta, kenties vammaisuutta, muuta suurta ja pientä murhetta ja wiheliäisyyttä. Tehdääskin testi: Laitetaas sut mun tilanteeseen, mun olosuhteisiin, annetaan sulle mun piirteeni, mun haasteeni, mun sairauteni ja mun vammaisuuteni ja päälle muutkin elämän haasteet, joita ei puutu. Mää tuun viikon päästä kysymään: "Mites menee?" Niin, vain siinä tapauksessa Sinä voisit todella tietää, miltä tuntuu olla esimerkiksi Katja. Ihmiset kuvittelee, että omia olosuhteita voi muuttaa. Määrättömästi ei voi. Varsinkaan sairauksia ja vammaisuutta ei voi. Ihminen on kiinni siinä omassa situaatiossaan kuin tervassa perkele.

Sitä toivois, että hiukan ajateltais sen toisen ihmisen olosuhteita, eikä aina oltais laukomassa niitä omia mottipäisiä pikku neuvoja, asioissa joista ei todellisuudessa tiedetä herttasen yhtään mitään.

Lohdullista ajatella, että Kohtaloon sisältyvät myös kaikki pyrintömme. Siten, kukaan ei koskaan voi tehdä enempää kuin kaikkensa. Se on aina se mitä on tehtävissä. Tarkalleen. Ei mitään sen yli, ei mitään sen alle.

Tää ilmaisu kun "jollakulla on pitkät piuhat". Nyt on selvinny, kuia pitkät need on. Nimittäin sveitsinsaksalaiset ystävällisesti ilmoittavat meille sen metriluvun idiomissaan: See on 47 metriä: sibenenvierzg Meter Kabel bruuche, kääntyy: olla pitkät piuhat; [lit. tarvita 47 metriä kaapelia]. En ollenkaan tiedä, kuinka he ovat tähän päätyneet, onko sitä testattu, että kuia pitkä ninkon piisaa vai mitenkä. ☺

Aina kehotetaan unohtamaan ne asiat, joita ei voi muuttaa, mutta mistä minä tiedän, mikä on muutettavissa ja mikä ei, ellen ensin yritä muuttaa ko. asioita? Monesti on näyttänyt siltä, että lyön vain päätäni seinään jonkin asian suhteen, kunnes sitten – kuin taikaiskusta! - asia onkin alkanut sujua. Kuinka monennella yrityksellä meidän pitäisi päättää, ettemme enää jatka yrittämistä?

Seitsemän kymmenestä suomalaisesta ajattelee, että on viehättävämpää nähdä joku lukemassa kuin selaamassa puhelinta! Ettäs tiedätte. ☺

Etiikka ei ole sitä, että täytyy pitää kaikista, vaan sitä, että riippumatta siitä, pitääkö jostakusta vai ei, päättää kohdella tätä oikein, omista antipatioistaan välittämättä.

En väitä, että maailma on sellainen, millainen kokemukseni osoittaa sen olevan. Sehän olisi vain minun tulkintaani siitä, millainen maailma on, miten se voisi muuta olla. Väitän, että maailma on sellainen, että se mahdollistaa sellaiset kokemukset kuin minulla siitä on. Tulkitkaa tätä niin kuin haluatte. ☺

Viron kieli tarjoaa meille oivan tavan puhua ihmisen salattuudesta: Viron kielessä puhutaan siitä, kuinka sydämeen ei ole olemassa ikkunaa, josta katsoa sinne sisään: Südamel ei ole mitte akant, kust sisse vaata. We cannot see to the very secrets of the heart (wild translation). ♡

If 'love' is not a word strong enough, what word to use then? "I more than love you"? "Rakastan sinua" voidaan oivallisesti piilottaa puhutteluun. Meänkielessä rakastettuun voidaan viitata ihanasti sanalla lintunen, jonka ensimmäinen merkitys on 'pikkulintu' ja toinen merkitys 'rakastettuni'. Eräs ihanimmista hellittelysanoista, joita olen tavannut, on livvin kielen: kainalokanaine, jota käytetään hellittelysanana rakkaimmasta.♡ Tanskan kielestä löytyy niin ikään iki-ihanainen verbi, knuselske, joka merkitsee hullun lailla rakastamista ja/tai halaamista lujasti. Sanatarkasti ko. verbi merkitsee: rikkirakastamista; (knus = halaus, rutistus; knuse = rikkoa, murtaa, musertaa, rutistaa). Heh, miltä kuulostaa: Jeg knuselsker deg, lit. rakastan sinut rikki? ☺Nyttemmin olen löytänyt viron kielestä oivallisen ilmaisun ylenpalttiselle rakkaudelle: üliväga armastada = rakastaa tavattomasti, äärettömästi, erittäin, tavattoman, äärettömän paljon, lit. 'yli-erittäin' rakastaa. Vrt. isäni viljelemään: Rakastan sua hulluuteen asti ja enämpi! ♡♡♡

Kärsivällisyys on hyve, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, kuinka wiheliäiseltä se tuntuu. Kärsivällisyyteen on kirjoitettu kärsimys sisälle. Katsokaa vaikka: Kärsivä(ll)isyys. Siinä se on! Kärsivällisyys koostuu kärsimyksestä ja sen kestämisestä. Englannin kieli tulee osoittaneeksi osuvasti sen, kuinka kärsivällisyyteen tuntuu sisältyvän erityistä potemista: Tuskin sattumalta sana patient merkitsee niin kärsivällistä kuin potilastakin.

Jännä, kuinka suvaitsevaisuus voi tarkoittaa juuri suvaitsemattomuutta, siihen sisäänkirjoitetun valta-asetelmansa vuoksi. Pitäisikö meidän vihdoin korvata sana suvaitsevaisuus sanalla sovinnollisuus, hierarkia-asetelman kertakaikkiseksi purkamiseksi?

Ei käy päinsä olla yhtä aikaa hyväntahtoinen ja ylimielinen.
Se on joko-tai.

Jos sattuisi niin, että tämä olisi sinun viimeinen päiväsi tällä mukavalla planeetalla, mitä tekisit, sanoisit? Erään mielestä vain tämä kysymys mielessä ihminen voi elää täydesti, ja siten olla VALMIS milloin tahansa jättämään tämän elämän, koska silloin ihminen tekee oikeat teot, sanoo oikeat sanat, ne tärkeimmät. ♡

Käyttäytymiseen liittyy aina hullumaista pidättelyä ja itsehillintää. Livvin kielessä tämä käyttäytymisen ulottuvuus on osuvasti sisällytetty käyttäytymistä merkitseviin sanoihin: itšenpijäntä = käytös; itšenpijättäjä = maltillinen, pidättyväinen.☺

Ihmiset lukevat puheenvuoroihin enemmän kuin niissä on. Kas tästä alkaa ylitulkinta, kaikkien puheenvuorojen tyhjäksitekijä.

Dokumentteihin voitaisiin tehdä pikkuinen uudistus vainen: Laitetaan sinne loppuun kullekin haastateltavalle 5 minuutin pätkä, jolloin he saavat sanoa sen, mitä todella ajattelevat. Samanlainen lisäpätkä voitaisiin asettaa kohtiin, joissa tapahtuu välirikko.

Elämän luonne kiteytettynä: konnei o lusikkaa, on tyydyttävä haarukkaan.☺

Parhaalla ystävälläni on erikoinen tapa aina joskus kysyä, mitä tekisin, jos saisin lottovoiton. Ja se onkin muuten hyvä kysymys itselleenkin esittää: Siihen vastatessaan tajuaa äkisti, mihin suuntaan on menossa, ja onko siinä suunnassa, mihin pitäisi mennä.

Suurin osa enkeleistä on piruja enkelin vaatteissa. Sillä enkelin hahmo on pirulle se kaikista kiitollisin: Kaikki tuntevat tarvetta uskoa enkeleihin.

Kyllä jos tekstejä luetaan kuin piru Raamattua, niin toki niistä löydetään aina just se mitä halutaan.

Mielipide: Ilmaisu, jonka ei tarvitse perustua yhtään-mihinkään. Tarjoamme niitä järkiperusteluina. ☺

Ongelma ei ole ongelma, jos siihen löytyy ratkaisu vähällä vaivalla. Meidän pitäisikin nostaa "ongelmasta" puhumisen kynnystä. Ehkä keksiä oma sana "ongelmalle joka ei ole vielä ongelma", se voisi näppärästi puolittaa ongelmamme, ilman että syyllistymme itsepetokseen. ☺

Mitä ihmiset eivät ymmärrä, sitä he harvoin osaavat arvostaa.

Toisen mielipide sinusta kertoo usein enemmän siitä toisesta kuin sinusta.

Murehtiminen on toisinaan osa ongelmanratkaisua. Minun mielestäni murehtimisen luonne on ymmärretty väärin, kun se on ymmärretty joksikin, mistä pitää hetimiten päästä eroon. Murehtiminen on tärkeä osa elämää. Jatkuva iloitseminen on vähäjärkisyyttä, joka peittää meiltä ongelmat, jotka vaativat huomiotamme tullakseen hoidetuiksi ajallaan.

Silloin kun kukaan muu ei arvosta, ihmisen on älyttävä itse arvostaa itseään. Arvostus ei lopulta koskaan voi tulla ulkoapäin, vaan sisältäpäin. Jos ihminen aina uskoisi, mitä muut hänelle hänestä sanovat, ei ihminen yltäisi yhtään mihinkään. Jotkut ovat ottaneet erikoiseksi tehtäväkseen tehdä muille selväksi, ettei näistä ole yhtään mihinkään. Toivottavasti nämä ikuisen kritiikin kohteet kuitenkin itse tietävät paremmin. ♡

Jos tahdot tietää ihmisen todellisen luonteen, tarkkaile, kuinka hän kohtelee sitä ihmistä, jonka hän on nimennyt tärkeimmäkseen. Siitä tiedät, kuinka hän kohtelisi myös sinua, jos sinusta se tärkein tulisi.

Kuinka vähän ihmiset tietävät toistensa elämästä! Ihmiset, jotka me kuvittelemme tuntevamme... Oikeastaan, tunnemmeko juuri ketään. Pinnallinen lörpöttely kertoo ei-mitään ei-mistään. Näennäistä avoimuutta, joka peittää alleen käytännössä KAIKEN. Lörpöttely on kuin betoniseinä. Sen taakse ei näe, ei vaikka kuinka.

Luulen, että laiskuus ei ole tahdonalaista. Laiskuus on vetelyyttä, johon tahto ei vain ylety. Sen takia siitä sättiminen on turhaa. Me kutsumme usein laiskaksi sitä, joka ei tee niitä asioita, joita ME haluaisimme hänen tekevän. Nimeämällä hänet laiskaksi, me yritämme herättää hänessä syyllisyydentunteen, jonka määrä on saada hänet toimimaan.

Parhaiten tilanteessa kuin tilanteessa pärjää ihminen, joka pystyy hallitsemaan täysin kasvonilmeensä. Tunnen miehen, joka pystyy taikomaan naamaansa minkä tahansa ilmeen uskottavasti, kun vain päättää niin. Aina joskus kysyn, voitko laittaa nyt sen ilmeen, mikä on todellinen. En tiedä, olenko vielä milloinkaan nähnyt yhtään aitoa ilmettä hänen kasvoillaan... ☺

Me tulemme käyttäytyneiksi. Suunnittelemme yhtä, tulemme tehneiksi toista. Käyttäytymisessä on aina läsnä erikoinen hallitsematon elementti. Kuinka usein me joudummekaan hämmästelemään omaa käyttäytymistämme! Englannin kielestä löytyy näppärä ja elämystarkka idiomi kuvaamaan tätä käyttäytymisen piirrettä. Toimimme välistä ikään kuin hallintamme tapahtuisi ulkopuolelta käsin. Kun englannin kielessä halutaan ilmaista, että ihminen toimii aikomattaan, tahtomattaan tai voimatta itselleen mitään, käytetään osuvaa idiomia: despite oneself (= aikomattaan, tahtomattaan, voimatta itselleen mitään). (Esimerkiksi: Laura laughed despite herself. Laura nauroi tahtomattaan; lit. itsestään huolimatta.) ☺

Mistä näkee, että yhteiskunnassamme on kaikki nurinpäin? - Yksi merkki on hullumainen yltiöoptimistisen ajattelun viljely. Se on ylikompensaatiota, ja pahasta, koska se siirtää painopisteen olosuhteista yksilöön, joka voi muka määrättömästi vaikuttaa asenteellaan elämänsä laatuun. Se on hillittyä, epiktetosmaista, sokeaa itserankaisua.

Hyvyys on erikoinen arvo. Jopa läpeensä paha tahtoo uskoa, että hänessä on hyvyyttä.

Ihmiset voidaan karkeasti jakaa toistopakkoisiin ja vaihtopakkoisiin. Yhdet eivät millään luovu mistään, toiset eivät halua pitää kiinni yhtään mistään.

Filosofia ei ole edes valinta. Kun ihmiset ympärillä kohtelevat filosofina, tulee olleeksi filosofi.

Enimmäkseen toiset ihmiset ovat meille mielikuvituksemme tuotetta. Kahden ihmisen väliin jää aina voimaan salattuus. Toinen kertoo itsestään mitä haluaa, niin kuin haluaa, jonka toinen osapuoli sitten tulkitsee oman tietämyksensä ja maailmankuvansa raameissa. Aukot tietämyksessä tilkitään mielikuvituksella. Ja kuitenkin me asennoidumme maailmaan ikään kuin se olisi meille kaikin puolin avoin, ikään kuin meillä olisi siitä hallussamme kaikki tieto - vieläpä oikein tulkittuna.

Salaperäinen henkilökemia ohjaa suhteitamme. Etiikassa on kiteytettynä kyse siitä, että henkilökemia pyritään ikään kuin ylittämään: kohtelemaan toista niin kuin oikein on, omista antipatioistamme välittämättä.

Itse kunkin elämässä on olemassa tietyt välttämättömyysraamit, joiden sisältä löytyvät ne niin sanotut elinkelpoiset vaihtoehdot, joista kukin voi käytännössä valita. Ei mitään niiden ulkopuolelta. Tämä on se nimenomainen asia, joka usein muita neuvottaessa unohdetaan. Ei nähdä sitä kokonaiskenttää, jossa toinen toimii, niin ei sitten osata ottaa huomioon näitä välttämättömyystekijöitä.

Kikka kolmonen: Kun joku ottaa asiakseen moittia kovastikin tekemisiäsi, ota tavaksi vastata: "Kiitos paljon palautteestasi. Pyrin jatkuvasti kehittämään palveluitani saamani palautteen perusteella." Luulisi tulevan hiljaista.

Mitä useampia kieliä tuntee, sitä kattavamman kuvan maailmasta saa. Joka päivä opin uuden näkökulman johonkin asiaan, kieliä opiskellessani. Toisinaan riittää yksi uusi sana siihen, että hahmotan koko maailman täysin toisin! Puhun tästä ilmiöstä tulkintaraamin siirtymisenä.

Ei riitä, että haaveet toteutuvat, sillä usein toteutuneen haaveen mukana tulee jotain sellaista, mitä ei halunnut. Haaveiden toteutuminen on suotavaa vain silloin kun saa vain täsmälleen sen mitä on tilannut. Ihminen on Fineuksen kaltainen, jonka ruoan raivottaret ovat saastuttaneet syömäkelvottomaksi: Kaikki ihana elämässä on ikään kuin saastunutta, niin että kaikesta hyvästäkin löytyy jotakin vastenmielistä, pahaa tai inhottavaa. Se on kuin jokin kirous, joka on langetettu kaiken hyvän päälle.

Iän myötä ihmisen tyytyväisyys elämäänsä tietyllä tavalla paranee. Se johtunee siitä, että ihminen tietää paremmin ja tarkemmin, mitä hän tahtoo ja mitä ei, eikä tee enää liikoja myönnytyksiä. Kun älyää elämänsä rajallisuuden, äkisti älyää peilikirkkaasti, mihin se oma energia pitää laittaa, ja mihin ei - millään ehdoilla.

Musiikki on ihaninta ja hirvittävintä mitä tiedän. Miten voi yksi ja sama kappale olla toiselle paratiisi, toiselle helvetti!

Jokainen saa tietää, mitä elämä on, mutta vain oman kokemuksensa välityksellä. Tie toisten kokemuksiin ei meille aukene.

Kuinkahan moni sairaus johtuu silkasta rakkauden puutteesta!

Elämme elämäntunnelmassa, jota ei käy päinsä valita. Se on se, mikä värjää jokaikisen hetken. Halusit tai et.

Viisaus on sitä, että oppii vain sen, mikä on tarpeellista tietää. Loput heittää olan yli.

Ei riitä, että kysyy neuvoa. On tiedettävä tarkalleen, keneltä.

Kuinka suuri osa elämästä koostuukaan odottamisista. Ehdottomasti tärkein ominaisuus ihmisessä on kärsivällisyys, siten: kyky kärsiä. Kärsivällisyys on ominaisuuksista vaativin, sillä siihen on kirjoitettu kärsimys sisälle. Suomen kielessä kirjaimellisesti.

Ystävyys on täydellistä vain kun se kykenee sallimaan kohteeltaan epätäydellisyyden.

Me tunnemme rakkauden vain oman kokemisemme kautta. Miten siis voimme olla varmoja, että se on juuri rakkautta, mitä koemme? Kukaan ulkopuolinen ei tuntojamme voi tarkistaa, yhtä vähän kuin meillä voi olla pääsyä toisten kokemisiin. Kuka siis voisi lopulta objektiivisesti todeta, että kyseessä on nimenomaan rakkaus?

Mistä tulee tämä kuvitelma, että työn kuuluu olla aina viheliäistä ja raskasta? Eikö elämä itsessään jo tarjoa tarpeeksi tuota sorttia? Pikemminkin elämän luonne velvoittaa meitä tekemään työstä mielekästä ja miellyttävää, vastapainoksi muille vastoinkäymisille. Se on suoranainen velvollisuutemme ihmisyyttä kohtaan. Viheliäisissä olosuhteissa toimiva ei saata säilyttää ihmisyyttään, vaan hänestä tulee toisille pikkuhiljaa peto. Jo tästä eettisestä syystä suhdettamme työhön pitäisi perustavalla tavalla muuttaa. Kärsivä ihminen ei kykene hoitamaan muita kärsiviä, vaan saattaa pahimmillaan jopa lisätä heidän taakkaansa, vaikkakin usein tahtomattaan.

Ei meitä vuodet paina, vaan murheet!

Tarkkana saa olla, ettei luule jonkun toisen tunnetta omakseen. Markkinoivat voimallisesti omiaan.

Hyvät ihmiset ovat kuin ankkureita, jotka pitävät meidät kiinni elämässä, kiinni rakkaudenuskossa. ♡

Toimi ikään kuin maailma tuhoutuisi huomenna. Vain siten muistat rakastaa jokaista päivää, puhumattakaan oikeista henkilöistä. ♡

Ihmiset näyttävät kiirehtivän hullun lailla. Tietääkö kukaan, mihin? ☺

Optimismi/pessimismi: lyhyt oppimäärä: Optimisti kulkee toiveesta toiveeseen; pessimisti epätoivosta epätoivoon.

Meidän ei pitäisi suostua tekemään surkeasta normaalia.

Minua ei niinkään ahdista elämän tarkoituksettomuus, kuin se, että väen väkisin yritetään löytää tarkoitus ja sitten naulata se kiinni ikuisuuden nauloilla.

Jos elämäänsä eläisi täydesti, olisi kuollut jo aikoja sitten – tukehtunut kaiken sen täyteyden alle.

Muutos tarkoittaa yleensä jonkin kuolemaa.

Milloin empiä, milloin toimia? - Tästä kysymyksestä on elämässä kaikki kiinni.

Ajatus ei ole koskaan kirkas, siihen jää aina kohtia, jotka eivät avaudu. Kaikki on ihmettä.

En usko aatteisiin. Niillä murskataan ihmisen kallo sisältä käsin.

Väsyneille korville kaikki musiikki on melua.

Jos ei vaadi mitään, ei saa mitään. Ennen kuin alat vaatia, tarkkaile, mitä muuta olet saamassa sen mukana, mitä vaadit. Ongelma ei useinkaan ole siinä, etteikö saisi mitä vaatii, vaan siinä, että saa myös sitä mitä ei ollenkaan pyytänyt!

Jos jäät kiinni menneisyyteen, se määrittää myös tulevaisuutesi.

Aina sanotaan, että ajattelun pitää olla joustavaa. On kuitenkin tärkeää tietää, mihin suuntaan sitä kulloinkin oikein pitäisi joustaa!

Meidät on opetettu niin synnintuntoisiksi, että jopa syödessämme hyvää ruokaa, tunnemme tekevämme syntiä. Silkan nautinnon tähden. Ikään kuin nautinto kaikissa muodoissaan olisi meiltä kielletty, jo määritelmällisesti.

Elämä on merkillinen keto: Siinä missä yhdet löytävät kukkasia ja perhosia, toiset löytävät vain myrkkyliljoja ja käärmeitä.

Tunnen kiusausta uskoa, että se mitä ihminen syö, kertoo hänen filosofiastaan. Yksipuolinen syöminen, yksipuolinen ajattelu.

Et voi olla paras versio itsestäsi, jos annat toisten sanella sinulle, millainen sinun pitäisi olla. Oma sydämesi on ainoa neuvonantaja, jota sinun tulisi kuunnella. Kukaan muu ei voi sinun paikkaasi täyttää. On vain yksi Sinä. ♡

Eniten pidän keskusteluista, jotka sentään käsittelevät jotakin. ☺

Filosofian arvoa vähätellään ja kuitenkin se salatietä johdatetaan joka ikiseen ajatteluun, tieteeseen, koulukuntaan, ideologioihin.

Mitä tahansa kuuletkin, ota aina huomioon, keneltä sen kuulet. Siitä tunnistat kuorrutuksen, joka on valettu sanotun päälle.

Asioilla on onnistumisaikansa ja epäonnistumisaikansa. Viisas tietää, milloin tarttua toimeen minkäkin kanssa. Päivissä on olemassa aina erikoinen tuntuma, epämääräinen mutta varmantuntuinen aavistus siitä, tuleeko päivä menemään putkeen vai putkesta täysin sivuun. Usein tietää jo heti aamusta, kumpaan vaakakuppi kallistuu.

Luulen, että suurin osa ihmisistä ei ole onnellisia, koska he ovat määritelleet onnen väärin.

Kuinka moni pessimisti on salaa optimisti. "Pessimisti ei pety" – jos tämä ei ole salaista optimismia, niin mikä sitten on!

Terveys on liian kallista, jos se maksaa terveyden verran.

SYRENISMEJÄ AIHEALUEITTAIN

1 KOULU & KOULUTUS/ OPPIMINEN/ KASVATUS

Koululaitoksen tehtävänä on opettaa, kuinka kireälle kansalaisen on korsettinsa puettava.

Opettajat antavat hyviä neuvoja, kun eivät pysty toimimaan hyvinä esimerkkeinä.

Koululaitos on ihmistenkäsittelylaitos. Toisista poistetaan rikkaruohot, toisista ruusut.

Opittavan materiaalin on tarkoitus täyttää tyhjä mieli siinä määrin, ettei sinne jää liikaa tilaa omille ajatuksille. Liika ajatteluhan voi olla vaaraksi yhteiskunnalle.

Koulutusjärjestelmämme yrittää tehdä susista lampaita. Poikkeuksena armeija: se pyrkii tekemään lampaista susia.

Kaupan alan koulutus yrittää opettaa susia pukeutumaan lampaiksi ja toimimaan salassa kuin susi.

Mutta kuinka voivat sudet opettaa susia lampaiksi? Eivät ainakaan omalla esimerkillään. Turvautuvat siis sanoihin.

Tiedän edelleen liian vähän. Taidan ryhtyä opettajaksi.

Lukemisen lisäksi ihmisille olisi hyvä opettaa myös se, mikä on lukemisen arvoista kirjallisuutta.

Koululaitoksen ylimmäksi tehtäväksi tulisi määrätä: Rohkaiskaa ihmisiä ajattelemaan omilla aivoillaan; järjestäkää ajattelutunteja!

Lapsille opetetaan hyviä tapoja, vastapainoksi huonolle esimerkille.

Oppimisen pakko tappaa todellisen oppimisen. Pakko palvelee pintaoppimista, tuskin syväoppimista. Pakko-oppimisessa oppilaan huomio kiinnittyy varsin usein oppimisen sijasta omiin kauhutiloihin. Kauhutila varastaa sen tilan, minkä oppiminen tarvitsisi, koska se pitää tietoisuuden varattuna.

Se, että oppilaat eivät kysy, ei tarkoita, etteikö heillä olisi kysymyksiä. Ehkä he eivät tiedä tarkoituksenmukaisia kysymyksiä.

Vanhemmat! Lasta kasvatetaan häntä itseään varten, ei kasvattajan tarpeita varten.

Koulu tarjoaa oppilaille tosiasioiden tulkintoja tosiasioina. Dogmaattisuuden alkujuuret lienevät siellä.

Vanhemmat ja koulu opettavat, millainen maailman pitäisi olla; omat kokemukset maailmasta opettavat, millainen maailma on.

Moni ei tahdo opiskella sen vuoksi, että haluavat välttää ajattelun vaivan. Vaikka kyllä monilla tuntuu opiskelu sujuvan liikoja ajattelemattakin.

Ihminen on luontokappale, mutta me kasvatamme häntä irti luonnosta.

Mitä isä edellä, sitä poika – kieltäytyy tekemästä.

Yliopisto kehittää niin masokismia kuin sadismiakin.

Niin lapsi aikuiseksi tultuaan vastaa kuin hänelle lapsuudessa huudetaan.

Uskonnontunnilla riittää kuunnella; elämänkatsomustiedon tunnilla on puhuttava. Varmistavat, etteivät ET:n opiskelijat ole vaaraksi yhteiskunnalle.

Ihminen – varsinkin lapsi – uskoo helposti olevansa sitä, mitä hänen uskotellaan olevan. Ajattele koulunumeroiden vaikutusta pienen ihmisen kuvitelmiin omista kyvyistään – tai niiden puutteesta.

Koulu on monelle sinällään rangaistus. Elinikäinen sellainen. Rangaistus toteutetaan numeroarvostelulla. Se usein kiveää oppilaan tulevaisuuden.

Kasvattaminen on oikeastaan vain kasvatusta itsekasvatukseen.

Se, joka siirtyy opiskelijasta suoraan opettajaksi, on ikuinen penkkiurheilija: opettaa penkillä oppimaansa penkiltä penkillä istuville.

Kun rankaiset oppilasta, mieti ensin, kumpi on epävireessä, oppilas vai koulu.

Pitäisikö opetussuunnitelmiin lisätä näyttelytaidon opetusta? Ihmiset näyttelevät nimittäin ylen huonosti ja näyttelytaito on täällä se, minkä avulla menestyy.

Koulutus: joukko toimenpiteitä, jotka säästävät meiltä ajattelemisen vaivan.

Jotkut kasvattavat lasta vain saadakseen hänet olemaan hiljaa aloillaan. Ei ihmistä kannata opettaa olemaan hiljaa aloillaan. Kaikkihan sellaisen ihmisen yli kävelevät!

Kun koulu ei kasvata, koti ei kasvata, niin katu kyllä kasvattaa.

Lukemisen pakko estää monia ylioppilaita ajattelemasta. Aika ei yksinkertaisesti riitä muuhun kuin lukemiseen.

Olkaa kilttejä lapsillenne, jotta teistä edes joku huolehtisi, kun olette vanhoja!

Usein ne ovat vanhemmat, jotka kasvatusta tarvitsisivat, eivät niinkään lapset.

Opintomenestyksessä ratkaisee se, mikä juolahtaa päähän juuri oikealla hetkellä.

Koululaitoksen tehtävä on opettaa ihmisiä pitämään suunsa kiinni. Puhutaan siitä, mistä on sallittua puhua.

Tehokkain - ja epäilemättä vaikein ja (kasvattajalle!) vastenmielisin - kasvatusmetodi on näyttää itse hyvää esimerkkiä.

Ei numeroita anneta yksinomaan tiedoista ja taidoista, vaan lähinnä käytöksestä, käytöksestä, käytöksestä! Käytös kuvaamataidossa, käytös uskonnossa, käytös matematiikassa jne. olisivat huomattavasti enemmän totuutta vastaavia nimityksiä kullekin oppiaineelle.

Oppositio – ääri-sellainen – koululuokassa on se porukka, joka joutuu erityistarkkailuun. Näin myös yhteiskunnassa.

Lastenkasvatusteoriat ovat teorioina oivallisia. Käytäntöön ne eivät sovi juurikaan.

Koululaitos ei tue omintakeista ajattelua. Tästä kielii se, että kaikkien kurssien sisällöt on ajateltu valmiiksi.

Opettajan tehtävänä on erotella jyvät akanoista säädetyllä menetelmällä.

Hyvä kasvatus on sitä, että rikkoo tapoja ja normeja tarpeen vaatiessa, ja ei ole huomaavinaan, kun joku toinen menettelee samoin.

Koululaitos opettaa meitä lausumaan sopimattomat sanat kaunein fraasein. Tapa, jolla asiaa valaistaan, ei kuitenkaan muuta sen olemusta.

"Me pidätämme oikeuden päättää, milloin poikkeus vahvistaa säännön." Koululaitos

Koululaitos perustuu seuraavaan ohjenuoraan: "Pidettäköön jokaista lähtökohtaisesti laiskana, silloinkin kun hänet on jo ahkeraksi todettu."

Koulutuksen tehtävä on mitä ilmeisimmin opettaa ihminen omaksi orjapiiskurikseen. Aivan kuin orjapiiskureita ei olisi ympärillämme jo tarpeeksi.

Koulutuksen karhunpalvelus: Se tappaa maalaisjärkemme.

Ei opiskelija voi sanoa sitä, mitä hän tietää. Hänen on sanottava – opinnoissaan menestyäkseen – se, mikä miellyttää auktoriteettia.

Yliopistoaikana opimme niiden kirjailijoiden nimet, joiden teoksia meidän pitäisi lukea, mutta milloin me oikein ehdimme lukea ne teokset (?!)

Yliopisto opettaa meille, kuinka purraan sivistyneesti.

Meidät asetetaan eri mitta-asteikoille ja sijoitustemme perusteella meille kerrotaan, mitä me olemme.

Tiivistelmät typistävät todellisuuden kuvauksen. Ne ovat vallanneet kirjallisen elämän. Pahimmillaan tiivistelmät alkavat ohjata siinä määrin käyttäytymistämme luulotellulla tiedollaan, että todellisuudenkuvammekin typistyy.

Kunpa koittaisi aika, jolloin korkeakoulutuksen piiristä karsiutuisivat moraalisesti epäkelvot.

Meille opetetaan toki myös sivuseikat, tavallaan. Ne vaietaan. Monessa kohdin esimerkiksi koko Afrikka on meille sivuseikka, taikka naisajattelijat!

Auskultoinnin tehtävä lienee poistaa "kyseenalaisia arvoja" noudattavat agitaattorit vähin äänin opetustointa kiusaamasta.

Luovan ajattelukykymme palauttamiseksi ehdotan opetussuunnitelmiin lisättäväksi kurssia, joka on pyhitetty "syrjään vetäytymiselle mietiskelyä varten". Olkoon tämä kurssi "tavoitteeton". Univelkaisille sallittakoon ajoittainen torkkuminen.

Rektiota tärkeämpi on se tapa, jolla asian sanot. Kielen opetuksessa ei nähdä metsää puilta, jos ilmaisutavan sijasta keskitytään yksinomaan kielioppisääntöjen noudattamiseen.

Tiedämmehän, mitä raffinointi tekee ruoalle. Miksi siis luulemme sen olevan hyväksi koulutusjärjestelmällemme?

Kouluarvosanat: usein ainakin jossain määrin mielivaltaisen arvostelun typistäminen numeeriseen muotoon.

Koululaitoksessa ihminen abstrahoidaan luvuiksi. Näiden lukujen sitten kuvittelemme kertovan ihmisestä oleellisia asioita!

Meillä on jo aivan tarpeeksi morfologeja joka alalla! Eikö olisi jo aika tarkastella myös sisältöä!

Niille, jotka eivät usko Jumalaan, opetetaan humanismia. Toisinaan humanismia pitäisi opettaa nimenomaan niille, jotka uskovat Jumalaan, sillä he tuntuvat toisinaan uskovan myös paholaiseen, Jumalaakin enemmän.

Kuinka erottaa propaganda muusta viestinnästä? Onko olemassakaan viestintää, johon ei sisälly pienintäkään propagandaa?

Niin politiikan kuin opetustoimenkin harjoittamisessa (mukaan luettuna varsinkin armeija!) on kyse psykologisesta sodankäynnistä. Ne ovat vallan harjoittamaa voimakasta mielipiteen muokkausta.

2 VASTARANNAN KIISKET

Psykologisoimalla ja medikalisoimalla saadaan teipattua sopivasti vastarannan kiiskien suut tukkoon. Tai ainakin kuulijoiden korvat tukkoon – tai vähintäänkin "heikennettyä heidän kuuloaan".

3 IHMISLUONTO

Infantiileja on kaikissa ikäryhmissä, seniilejäkin yllättävän monessa.

Rakkaus on karkea yliarviointi toisen hyvyydestä; viha on karkea yliarviointi toisen pahuudesta.

Se, joka kuvittelee olevansa mentaalisesti terve, menköön heti tutkituttamaan päänsä!

Kokemusten kautta opit ihmisistä enemmän kuin kirjoista lukemalla, mutta se tekee huomattavasti kipeämpää!

Monet ihmiset heittäytyvät hankaliksi vain jotta saavat heittäytyä entistä hankalammiksi.

Tunnistamme pienen murto-osan niistä tekijöistä, jotka päätöksiimme vaikuttavat.

Olemme toisinaan sokeita siksi, että emme tahdo nähdä.

Näin kerran sadistin virkkaavan mitä kauneinta kukkakuviota...

Prinssistä harvoin päällepäin näkee, millainen sammakko sen sisällä piilee. Se näyttäytyy vasta neljän seinän sisällä.

Ihminen tulee levottomaksi, ellei hänellä ole jatkuvasti jotain, johon hänen huomionsa on kiinnittynyt.

Ihminen on politiikan tuottama raato.

Jokainen on itsensä vankila.

Suuri osa ihmisistä on sokeita. He näkevät väärin.

Ihmiset kuulevat, mitä haluavat. Se jos mikä tekee heistä kuurojen kaltaisia.

Me emme tiedosta läheskään kaikkia niitä päämääriä, joihin me pyrimme.Toisinaan saavuttuaan päämäärään, itsekin ihmettelee: "Ai tämäkö minun päämääräni olikin (!?)"

Kieroimmat ja väärimmät peilit ovat paras ystävä ja pahin vihamies. Peiliinkatsojan lisäksi.

Jos haluat saada selville ihmisen huonot puolet, kehupa häntä hänen pahimmalle viholliselleen.

Saatana on toiset ihmiset.

Yleensä ihminen joko rakastaa tai vihaa. Keskitietä noudattavat vain mielialalääkityksellä olevat.

Mustasukkaisuus, itsetunnon paljastaja.

Nukkuessammekaan emme ole tasavertaisia. Toiset näkevät mukavampia unia kuin toiset.

Niin kauan kuin ihminen on oikealla puolella asetta, ampuminen kyllä miellyttää.

Jotkut haluavat siinä määrin mainetta, että kun he eivät onnistu hankkimaan hyvää mainetta, hankkivat he huonoa. Kaikki käy.

Jos ihminen pitää itseään rumana ja huonona, hänestä helposti tulee sellainen.

Lasten leikeissä ihmisen todellinen luonto tulee parhaiten esiin. Lapset etsivät toisesta heikon kohdan, ja tökkivät sitten sitä. Juuri niin kuin aikuisetkin.

Oppinut kalustaa huoneensa ja mielensä kirjoin.

Ihmiset voidaan jakaa karkeasti kahteen tyyppiin: niihin, jotka hallitsevat ja hillitsevät itsensä ja niihin, jotka eivät.

Parasta vaiteliaissa ihmisissä on se, että he eivät liikoja juttele.

Ihminen syntyy vihaisena. Jotkut pysyvät vihaisina koko elämänsä.

Ihmisillä tuntuu olevan luontainen tarve olla oikeassa. Silloinkin, kun he ovat väärässä.

Ihmisluonnon mukaista on ajatella idioottimaisesti, mutta olla toimivinaan viisaasti.

Ihminen on paha, kunnes toisin todistetaan. Ja kun toisin todistetaan, on todistusaineistoa peukaloitu.

Aikuisuus on tauti, josta harva paranee.

Jokainen on neropatti jossakin.

Useimmiten ihmiset ovat huomattavasti typerämpiä kuin he uskovat olevansa.

Jokaisessa on vikansa. Jos ei niitä ole nähtävissä, johtuu se siitä, että ne on peitetty tai siitä, ettei niitä ole koskaan etsittykään.

Jokainen on täsmälleen sellainen, jollainen uskaltaa olla.

Suuri osa ihmisistä on juuri niin viheliäisiä kuin he päättävät olla.

Jotkut ihmiset eivät uskalla olla sitä, mitä he itse uskovat olevansa, vaan he ovat etupäässä sitä, mitä toiset uskovat heidän olevan.

Ihmiset ovat rottia, jotka koulutetaan hiiriksi.

Jokaisella on lahjoja, mutta kaikille ei vain osu tilaisuutta, jolloin ne voisivat tulla ilmi.

Ominaisuutemme ilmituleminen riippuu tilanteesta ja sen luomasta valaistuksesta.

Ihminen on kuin kypsä banaani: koskaan ei tiedä, miltä hän näyttää kuorensa alta.

Ole oma itsesi. Se on askel sietämättömämmäksi kuin olet.

Ihmiset inhoavat niitä, jotka ivaavat itseään. He vievät kanssahmisiltä ivaamisen ilon.

Ihminen on absurdi olento. Samalla kun hän inhoaa elämää, pelkää hän sen loppumista. Me pidämme viheliäistäkin parempana kuin olemattomuutta.

Naurettavuuden pelko on peloista suurin. Mikä muuten selittäisi sen, että ihmiset niin suuressa määrin pelkäävät julkisen puheen pitämistä.

Lienee sinänsä yhdentekevää, missä talousjärjestelmässä me elämme. Ihmiset ovat yhtä viheliäisiä kumminkin.

Ihminen on olento, joka tyrii eikä ota opikseen.

Täällä vallitsee viidakon laki. Sitä noudattavat avoimesti kaikki, jotka vain suinkin uskaltavat. Loput pelkäävät kiinni jäämistä ja ovat pysyvinään kaidalla tiellä.

Se, joka jää maahan makaamaan, voi olla varma, että toiset kävelevät kohta yli.

Hädänhetket opettavat ihmiselle, millaisia toiset ihmiset pohjimmiltaan ovat. Tai eivät ole.

Kyllä jokaisessa ihmisessä jokin viheliäinen piirre on.

Ihmiset jakautuvat kahteen tyyppiin: niihin, jotka tekevät asioita ja niihin, jotka ovat tekevinään asioita.

Keskinkertaiset haukkuvat kyvykkäämmän maan tasalle, jotta tältä lähtisi uskallus käyttää kykyjään.

Yhdet ovat ruusuja, toiset nokkosia. En tiedä, kummat ovat pirullisempia. Molemmat pistävät, peijakkaat!

Eniten pelkäämme alkavamme muistuttaa niitä, jotka meitä eniten ärsyttävät.

Jotkut ovat niin epätoivoisesti onnen tarpeessa, että juoksevat kaikkia onnea kauppaavia puolitiehen vastaan.

Me emme ole sitä, mitä me ajattelemme olevamme, vaan sitä, mitä me olemme.

Ihminen tulee usein olleeksi sitä, mitä hän ei ajattele olevansa.

Ihmiskeho on moottori, jolla ei ole minkäänlaista takuuta.

Se, joka säilyttää malttinsa kaikissa tilanteissa, saa lopulta mahahaavan. Kiukku syövyttää sisältäpäin, jos se ei pääse ulos.

Aina löytyy niitä, jotka kertovat meille ne asiat, joita emme itse uskalla tunnustaa itsellemme.

Jotkut ihmiset muistuttavat enemmän tauteja kuin ihmisiä. Jättävät jälkeensä kammottavat jälkitaudit!

Ihmiset rakastavat epäonnistujia. Ei vahingonilon voittanutta!

Erehtyminen on inhimillistä. Ergo: Anteeksianto typerää.

Toiset ovat jyviä, toiset akanoita. Harmi, että sitä ei näe aina päälle päin, kummista on kysymys – akanatkin esiintyvät jyvinä.

Usein näkee tekeytyvän perhosiksi niiden, jotka ovat vasta toukka-asteella, jos silläkään.

Se, joka luottaa liikaa itseensä, kaksinkertaistaa typerät tekonsa.

Ei menestys ihmistä pilaa. Ne, joille kusi näyttää nousseen päähän menestyksen myötä, ovat olleet salaa mielessään kusipäitä alusta asti.

Maailmaa nähnyt rekkamies sanoi, että maailman ystävällisimmät ihmiset löytää Itä-Siperiasta.

Ei mieltä johdeta. Mieli johtaa.

Ei ihminen voi valita, onko hän väsynyt vai pirteä.

Olemme aidatut itseemme.

Pahansuopa löytää aina jonkun, jolle suoda pahaa.

Ihmiselle on ominaista loputon levottomuus. Kun päästään sisälle, kaivataan ulos; kun päästään ulos, halutaan taas sisälle. Viheliäisintä on elämä silloin, kun halutaan yhtä aikaa sisälle ja ulos ja ei kumpaakaan.

Ihminen on vain kesytetty eläin. Tai vain eläin.

Ihminen on jatkuva prosessi, niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Keskinkertaisten valtakunnassa nero joutuu kerjuulle.

Ihmiset voidaan jakaa kahteen tyyppiin: niihin, joiden mielestä eniten on merkitystä sillä, mitä toiset heistä ajattelevat ja niihin, joiden mielestä eniten merkitystä on sillä, mitä he ajattelevat toisista.

Mitä pienempi itikka, sitä pirullisempi pistos.

Ihmisille on ominaista tyytymättömyys. Kaikissa oloissa.

Ihminen on kokonaisuus, eikä häntä pitäisi yrittää kutistaa yksinomaan järkeväksi toimijaksi.

On ihmisiä, jotka havaitessaan sopusoinnun, kiiruhtavat heti rikkomaan sen.

Ihminen on vain eläin, joka osaa temppuja.

Ainoa keino viihdyttää joitakuita on töpätä.

Se, joka liian helposti antaa anteeksi, saa olla jatkuvasti anteeksi antamassa.

Väsyneenä taivaskin tuntuu helvetiltä.

Me kutsumme itsepäiseksi sellaista, joka kulkee suuntaan, johon me emme haluaisi hänen kulkevan.

Ihminen on usein ihmiselle perkele, eläimelle enkeli.

Useat alkavat sylkeä itseään huomatessaan toisten heitä sylkevän.

Ne, jotka eivät ylety korkeammalle, lyövät vyön alle.

Monet ihmiset vaikenevat puhumalla paljon.

Ei se, että nuolee, ole tae siitä, ettei pure.

Ihmisen typeryyden voi mitata siitä, mitä TV-ohjelmia hän katsoo.

Jokainen on jossakin asiassa ekstremisti.

Tunnen ihmisiä, jotka ovat ekstremistejä kultaisen keskitien kulkemisessa. Masentavaa seuraa ovat.

Pohjoisella pallonpuoliskolla elävien biologinen rytmi vaatii talviunta. Käytännössähän me talvisin nukummekin - vaikkakin silmät auki.

Jokainen ihminen on omalla tavallaan poikkeava.

Ihminen ympäröi itsensä rakennelmilla ja materialla. Rakentaa itselleen muurit, joiden ulkopuolelle ei ole enää pääsyä.

Jotkut ihmiset ovat pirullisempia kuin Piru itse. He saisivat Pirunkin itkemään!

Onko adjektiivien kuvaamilla ominaisuuksilla todellakin vastine todellisuudessa, kun on kyse ihmisen luonnetta kuvaavista adjektiiveista? Ihminenhän vaihtaa väriään aina, kun hän vaihtaa seuraa, kameleontin tavoin.

Olemme pseudosivistyneitä luolaihmisiä. Maskin alla elää sama villi ihminen saalista etsien.

Rohkeinkaan ihminen ei halua joutua kasvokkain sen olion kanssa, joka piilee naamarin takana!

Elämme superlatiiviaikakautta. Mikään yliastetta vähempi ei riitä.

Annettakoon ihmiselle anteeksi hänen typeryytensä, sillä hän ei voi sille mitään.

Sodassa on se hyvä puoli, että omat purevat vähemmän. Ehkä.

Ehkä suurinta viisautta on olla tekeytymättä viisaaksi.

Kuinka moni siirtyykään naiiviudesta suoraan seniiliyteen!

Tulevaisuuden seniliteettitestit julistanevat yhä nuoremmat seniileiksi.

Spartalainen hedonistiko? KAIKKI on mahdollista nykymaailmassa! Aamulla spartalainen, illalla hedonisti.

Olemme jokainen luonnevikaisia, kukin omalla tavallamme.

Inhorealistin sairaus: panfobia.

Kuinka monta porsaanreikää ihmiset löytävätkään rikkoakseen keskinäistä, julkilausumatonta non-aggressiosopimusta! Voi non-verbaalisen ilmaisun rikkautta! Vihanosoitus, johon ei pääse käsiksi…

Inaktiivisuus ei tarkoita laiskuutta. Inaktiivisuuden tehtävä on luoda edellytyksiä aktiivisuudelle.

Aina kun minulle tarjotaan karamelleja, tulen epäluuloiseksi.

Ihminen voi sietää paljon, kunhan hän sietää itseään.

Kanssaihminen houkuttelee meitä kuin alennusmyynti. Aina on toivoa saada jotain ilmaiseksi!

Joidenkin ihmisten ilkeydenaste voidaan nähdä siitä ammatista, jonka he valitsevat.

Usein ihminen on juuri niin paha kuin suinkin uskaltaa.

Jos säädettäisiin laki laiskottelusta, suuri osa ihmisistä ryhtyisi oitis ahkeriksi, ihan vain lainrikkomisen ilosta.

Kriitikot kritisoivat sitä, mitä he itse eivät olisi saaneet aikaan.

Jokaisessa ihmisessä piilee pimeä puoli, jota hän itsekään tuskin tuntee.

Useimmat ihmiset eivät tee oikeita tekoja, vaikka heillä olisi siihen kuinka suotuisa tilaisuus. Mikä erikoinen viitsimättömyyden laji!

Jos ihminen kärsii, hän usein haluaa haavoittaa muitakin.

Jokaisen ihmisen sydämestä löytyvät tiikeri, sika, aasi, satakieli ja ties mitä muita. Ihminen esiintyy kulloinkin muistuttaen sitä eläintä, jonka imitoimisesta hänelle näyttää olevan eniten hyötyä.

Toisinaan ainoastaan freudilaiset lipsahdukset paljastavat kanssaihmisen todellisen luonteen.

Julkisivuminämme poikkeaa usein omasta minästämme jopa enemmän kuin me poikkeamme toisista ihmisistä.

Ihmisen on vaikea sietää sitä, ettei ole mitään tekemistä ja että ei-minkään-tekemiseen on aikaa koko päivä.

Ihmiset voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään: Niihin, jotka käyttävät huutomerkkejä ja niihin, jotka käyttävät kysymysmerkkejä.

Ei sillä ole merkitystä, mitä muut ajattelevat minusta, vaan sillä, mitä itse itsestäni ajattelen.

4 NYKYAIKA

Nyky-yhteiskunta rakentuu seuraavalle kuvitelmalle: Nuoruus ja viisaus; vanhuus ja hulluus.

Kännykkä = puhelinterrori.

Nykyihmisen kiireentuntu kuuluu puhenopeuden tihenemisenä. Myös sanamme lienevät lyhentyneet. Ihan oma lukunsa on 80-luvun nopeutetut biisit - se on jottain hirveetä!

Elämäni on niin täynnä, että minulla on vaikeuksia enää sopia sinne.

Ajan syke lienee nostanut ihmisten leposykettä.

Nykyihmisen tietoisuutta dominoi stressi ja pelko. Lääkkeenä tilanteeseen käytämme todellisuuden luonteen kieltämistä. Ilmeisesti akuuteissa kriisitilanteessa viinapullo tai huumeet auttavat ketterimmin.

Vaikuta vitaalilta tai syrjäydy! Päivän saarna.

Nykyisin on tärkeämpää vaikuttaa vitaalilta kuin olla sitä.

Ei ihmisistä koneita tule, vaikka kuinka heitä koneina kohtelisimme - vaan hermoraunioita.

Nykyihminen ei juurikaan ehdi olla itselleen läsnä.

Dead-rhythm and blues taustoittaa nykyihmisen duracellpupueloa.

Ajan henki vaatii referointia. Referoimmekin sitten kaikkea teksteistä ihmisiin.

Vain sairastuminen pelastaa meidät maailman loppumattomilta vaatimuksilta.

5 NAINEN/ MIES

Jotta miestä voisi hallita, on oltava tottelevinaan häntä.

Usein mies, jolla ei ole varaa palvelijaan, ottaa vaimon. Saa palvelut vain nalkutuksen hinnalla.

Menestynyt nainen: nainen, joka tienaa niin paljon, että hänen miestään ottaa se päähän.

Nuori mies tietää säännöt, mutta ei noudata niitä; vanha mies ei välttämättä muista sääntöjä, mutta tulee noudattaneeksi niitä, koska hänellä ei riitä enää voimia rikkoa niitä.

Mitätön mies uskottelee vaimolleen, ettei tämä nyt oikeastaan niin ihmeellinen ole. Sillä jos vaimo huomaisi oman erikoislaatunsa, mitäpä hän sen jälkeen tekisi mitättömällä miehellä!

Ajattelepa, miltä maailma näyttäisi, jos miehet olisivat yhtä meikattuja ja vähäpukeisia kuin naiset!

Tie menestykseen on täynnä miehiään eteenpäin tuuppivia naisia. Paikalleen jääneitä.

Kun tapaat miehen, mieti onko hänessä vikoja, joita haluat välttämättä muuttaa. Jos on, lakkaa heti tapaamasta häntä. Et koskaan pysty muuttamaan havaitsemiasi vikoja. Valitse siis mies, jolla ei ole vikoja!

Useat miehet löytävät itsetunnon housuistaan. Tai sen puutteen.

Nainen vain teeskentelee heikkoa. Siten hän saa "voimakkaamman" helpommin palvelemaan tarkoitusperiään.

Olen tavannut miehiä, jotka ovat sanoneet, etteivät he voi elää ilman naisen – nalkutusta!

Mies tunnustetaan kyvykkääksi paljon vähemmillä ansioilla kuin nainen.

On mielenkiintoista ajatella, miltä maailma näyttäisi, jos naisia yhtäkkiä ei olisi!

Toiset naiset rohkaisevat miehiään, toiset lannistavat. Taitavimmilta onnistuu molemmat.

Mies rohkaisee vaimoaan tekemään sitä, mistä eniten on miehelle hyötyä tai iloa.

Kumpaan haaviin putoat – miehen vai työnantajan?

Mies, joka orjuuttaa naisen, muuttuu itsekin osittain orjaksi. Aina on oltava keksimässä ja antamassa käskyjä.

Kyllä mies sellaista naista ymmärtää ja sellaisen naisen teot hyväksyy, jota hänen ei naida tarvitse.

Naiskysymys ei ole oikeastaan naiskysymys, vaan mieskysymys. Miesten mielipiteet siinä ne ratkaisevat ovat. Ilman niitä koko naiskysymystä ei edes olisi.

Kun nainen sanoo kyllä, hän tarkoittaa ehkä; kun nainen sanoo ehkä, hän tarkoittaa ei; kun nainen sanoo ei, niin se tarkoittaa kyllä EI.

Nainen, joka ei halua tehdä tuplasti töitä, älköön menkö naimisiin.

Monen naisen elämä on kompromissi kahden asian välillä: sen, mitä aviomies tahtoo ja sen, mitä työnantaja tahtoo. Ketään ei kiinnosta, mitä nainen itse tahtoo.

Minun käy sääliksi heteromiehiä, koska heidän elämänsä on niin suuressa määrin kanssakäymistä naisten kanssa.

Mies on tullut vanhaksi, kun hän alkaa kasvaa keskeltä.

Miehet haluavat aina poikalapsen, jota saisivat sitten leikkiä hänen leluillaan. Lapsuusiässä autoradalla, nuoruudessa moottoripyörällä.

Jotkut miehet ovat hiiriä, joita personal trainerit yrittävät kouluttaa leijoniksi. Jotkut miehet ovat leijonia, joita vankeinhoitolaitos yrittää kouluttaa hiiriksi.

Suomalaiselle miehelle oikea aika alkaa laihduttaa on silloin, kun hänen vaimonsa kehottaa häntä vetämään vatsansa sisään silloin, kun hän on jo tehnyt sen.

Useimmat miehet eivät aikuistu, eivätkä kasva edes isommiksi.

Kokemukseni mukaan mies kaipaa kaikkein eniten rinnalleen sellaista naista, joka saisi hänet tekemään sen, mihin hän haluaa pystyä.

Tanssi on useille miehille vain tekosyy päästä naiseen käsiksi.

Naisena oleminen on ammatti.

Nykyjärjestelmä(kin) – joka suosii naisten alojen matalapalkkaisuutta – pakottaa naiset edellyttämään mieheltä aina vain rahaa. Miehet ostavat rahallaan kauniita naisia hoitamaan kodin, lapset ja miehiset tarpeet – mitä ne ikinä ovatkin. Naisten on pakko mennä naimisiin saadakseen kompensaation huonoon palkkaansa, mutta millä hinnalla! Aviossa ollessaan nainen hoitaa ensin työasiat, sitten kodin ja lapset, sitten kauneuttaan, sitten miehensä tarpeet. Missä on se vapaa-aika, joka naisellekin kuuluu, siinä missä miehelle (!)

Naiset vaiennetaan, tai jos se ei onnistu, vaietaan.

6 IHMISSUHTEET/ KOMMUNIKAATIO/ AVIOLIITTO

Ihmisten keskinäinen kanssakäyminen perustuu olettamuksiin. Kas siinä syy, miksei kanssakäyminen tahdo oikein onnistua.

Hajuton ja mauton kommunikointi on puhdistettua ja tislattua vihaa.

Avioliitto on rakkauden hautausmaa ja vihan kastetilaisuus.

Avioliittoon sisältyy paljon kärsimyksiä. Eräänä erikoisuutena mainittakoon: Selibaatti.

Avioliitto: säänneltyä rakkautta. - Ei rakkautta voi säännellä!

Se, joka rakastuu tytön hymykuoppiin, älköön menkö naimisiin hänen kanssaan ennen kuin on nähnyt tytön äidin häijynrypyt.

Jos mies ja nainen menevät naimisiin, koska kumpikaan ei tiedä, mitä tehdä omalla elämällään, johtaa se usein siihen, että he eivät tiedä, mitä he yhteiselläkään elämällään tekisivät.

Avioliitto on kumppanuutta, jossa naisen on luovuttava yksilökeskeisyydestään miehen edun nimessä. Miehen etua kutsutaan usein eufemismilla yhteinen etu.

Jos jokainen sanoisi suoraan sen, mitä todellisuudessa ajattelee, kommunikointimme olisi teeskentelemätöntä. Siis sen aikaa kun sitä kestäisi. Pikapuoliin siirryttäisiin kyllä sanoista nyrkkeihin..

Ainoa tosi puhekieli maailmassa on nyrkki. Ajasta aikaan.

Onnellinen avioliitto muodostuu kahdesta ihmisestä, joilla ei ole tarvetta muuttaa toisiaan missään suhteessa.

Kuullapa kaikki se, mitä naapuri puheestaan sensuroi!

Lähiökapakka: miesten vapautusliike.

Jossain mielessä naimisiinmeno muistuttaa sotaan lähtöä.

Seurustelu toimii houkuttimena avioliittoon, vähän niin kuin hiirenloukun juusto nälkäiselle hiirelle.

Se, joka avioon astuttuaan lopettaa kosiskelun, tulee siten päättäneensä avioliittonsa.

Onnellisen avioliiton edellytys on se, että antaa toiselle niin paljon tilaa, että hän mahtuu siihen, kokonaan.

Me sovitamme sanamme sen henkilön mukaan, kenelle puhumme.

Me puhumme sanoin, mutta rivien välistä.

Siinä vaiheessa, kun puolisot karjuvat toisilleen enemmän kuin hymyilevät, on aika erota.

Avioliitto on kuin appelsiinin syöntiä. Ensin näkee herkullisen appelsiinin – ah! - mutta kun sitä alkaa syödä, on se niin täynnä kiviä ja kaikenlaista viheliäistä kuorentapaista, että sen herkullisuutta ei enää kivien ja kuorien sylkemiseltään huomaa.

Kanssakäyminen ihmisten kanssa on sanojen ja tekojen, ilmeiden ja eleiden akrobatiaa.

Ihmissuhteen aitous määräytyy sen mukaan, mitä ihminen sinulle sanoo kun olette kasvokkain.

Avioliitto maksaa – vapauden verran.

Se, joka sanoo kukkasin, usein ajattelee nokkosin.

Seurustelen mielelläni kirjan kanssa. Se on hiljaa ja kuuntelee, mitä minullakin on sanottavana.

Meidän ei pitäisi pakottaa puhumaan niitä, joilla ei ole mitään sanottavaa, jotta he eivät tottuisi tyhjänpuhumiseen.

Avioliiton onnistumisen edellytys on samanlainen huumorintaju.

Joillekin avioliitto on yritys: Mies maksaa palkan; nainen tekee kotityöt sekä vastaa "viihdytyspalvelusta".

Avioliitossa sormus korvaa käsiraudat.

En pidä kommunikoinnista. Kirjoitan.

Luota ihmisiin, niin opit, ettei heihin ole luottamista.

Kun kaksi ihmistä keskustelee, jokaisesta asiasta näyttäytyy kaksi puolta.

Se, joka haluaa tyrannin vallan alle, menköön naimisiin. Avioliitto instituutiona on tyrannia.

Harva iskee edestä päin.

Mies voi huoletta unohtaa kaikki vikansa astuessaan avioliittoon. Vaimo kyllä muistuttaa niistä hänelle tarpeen tullen. Ja silloinkin, kun ei lainkaan tarvitsisi.

Nykyihminen haluaa ihmissuhteensakin irtonumeroina.

Elämässä ei auta kyyneleet, vaan kyyn eleet.

Joillakin on kommunikoinnissa vain yksi tavoite: sanoa viimeinen sana.

Nalkuta miehellesi joka päivä. Ellet tiedä syytä, hän kyllä tietää.

Ihmissuhteet ovat minulle ruoansulatuskysymys.

Jotkut keskustelevat vain kuullakseen oman äänensä ja omat loistavat ajatuksensa.

Nainen käy töissä ja hoitaa kotityöt. Mies käy töissä. Ergo: Nainen tekee töitä tuplasti. J.S. Millin surulliset ennusteet ovat käyneet toteen.

Jotkut miehet ostavat timanttisormuksen vain saadakseen elinikäisen palvelijan.

Avioliitto on joillekin se hinta, jonka he joutuvat maksamaan omasta pelkuruudestaan.

Äiti, joka kuorit pojallesi perunat aikamiesikään asti! Tiedä, että miniästäsi saattaa tulla äkäinen perunankuorija.

Kun haluat ihmisestä eroon, sano hyvästi tai pahasti. Eiköhän se tepsi!

Kanssaihmisemme opettavat meille nopeasti kärsivä(ll)isyytemme rajat.

Kokemukseni mukaan paras asiakaspalvelija on iloinen asiakaspalvelija. Parhainkaan asiantuntemus ei riitä, jos ei hymyile.

Kun astut avioliittoon, esiaviolliset ilot muuttuvat aviollisiksi suruiksi.

Sellaiset, jotka itse haluavat luistaa töistä, etsivät usein yhteistyökumppania.

Toinen on aina väärässä, ja jos ei ole, on se vain määrittelykysymys.

Avioliitto muuttaa prinssin takaisin sammakoksi.

Ihan sama mitä sanoo. Väärinymmärretyksi kumminkin tulee.

Maailman ainoat aidot (tunneuskolliset) puhekielet ovat murahtelu ja interjektioiden kieli.

Jotkut kuvittelevat purjehtivansa avioliiton rauhaisaan satamaan. Todellisuudessa tulevat purjehtineeksi myrskynsilmään.

Nainen on varattu silloin, kun hän sanoo olevansa varattu. Tällöin sormus tai sormuksen puuttuminen ei toimi merkkinä mistään.

Parisuhteeseen astuminen merkitsee rehellisyydestä tinkimistä.

Rakastan eläimiä. Ne eivät puhu.

Se, joka kitkeröittää toisen elämän, kitkeröityy prosessissa myös itse.

Se, joka aina säilyttää malttinsa vastoinkäymisissä, räjähtää ennen pitkää.

Kun loukkaat verisesti jotakuta, särjet helposti suhteet myös kaikkiin niihin ihmisiin, jotka loukattu tuntee nyt ja tulevaisuudessa.

Kuinka helposti uskookaan kateellinen naapuri kaikkeen siihen roskaan, minkä hän sydämestään toivoo olevan totta!

Kaupunkielämä: tuhansia ihmisiä, jotka jatkuvasti rasittavat toisiaan pikkuasioilla.

Nenästävedettävät ovat suosituimpia.

Avioliitto – turvasatama niille, joilla ei ole parempaakaan tekemistä.

Toisen ihmisen voi kokea niinkin raskaaksi, että kieltäytyy jopa hänen ystävyydestään.

Muut ihmiset pitävät kyllä huolen siitä, että meillä pettymyksiä riittää. Ei meidän niitä omasta takaa kehitellä tarvitse.

Jotkut alkavat kuunnella toisia vasta sitten, kun mitään ei enää kuulu.

Kaikki ihmisten välinen rauhanomainen yhteistyö perustuu jonkin valtakunnan pakotteisiin.

Avioliitosta häijyn akan kanssa kukaan ei toivu täysin entiselleen.

Viihdymme parhaiten sellaisen ihmisen kanssa, joka pitää samoista asioista kuin me, ja ennen kaikkea: vihaa samoja asioita kuin me.

Hyvin läheisessä ihmissuhteessa osapuolet muuttuvat pikkuhiljaa toistensa kuviksi, hyvässä ja pahassa.

Toisinaan puolisoiden välillä pitäisi olla työehtosopimus.

Tanssi on antautumista kosketukselle.

Tanssi on kosketusten kokeilua.

Teeskennelty vaatimattomuus on näppärää petosta – se hämää niin vihollisia kuin ystäviäkin. Se, joka pitää huolen siitä, ettei näytä omaavansa mitään kadehdittavaa ominaisuutta, säästyy niin vihollisen kuin ystävänkin kateuden myrkyltä.

Varmin tapa saada olla ihmisiltä rauhassa on kasvattaa omia vihattavia ominaisuuksiaan.

Jos me keskustellessamme määrittelisimme useammin käyttämiämme käsitteitä, välttäisimme monta turhaa riitaa ja väärinkäsitystä.

Mitä enemmän kommunikoijia, sitä enemmän riitasointuja.

Turpiinveto on kommunikaation jatkamista uusin keinoin.

Kriitikoilla kynä toimii kirveenä.

Kun ihminen puhuu, hänen persoonansa puhuu. Jos persoona ei vakuuta, kuulijat tekeytyvät kuuroiksi.

Se, joka ajoittaa väärin naurunpyrskähdyksensä, ajautuu yhteisössä marginaaliin.

Meillä on lempi-ihmisemme niin kuin meillä on lempiruokamme; inhokki-ihmisemme niin kuin meillä on inhokkiruokamme. Voin vilpittömästi sanoa, että inhoan todellakin joitain tyyppejä yhtä paljon kuin inhoan lakkahilloa, ja se on paljon se!

Keskustellessaan ihminen puhuu myös itselleen.

Kun apu on kaukana, on hätä lähinnä.

Useimmat keskustelut ovat vain kahden ihmisen monologeja. Kumpikaan ei ymmärrä oikeastaan sanaakaan siitä, mitä toinen puhuu.

Totisia ihmisiä pidetään tylyinä. Kokemukseni mukaan tällaiset ihmiset ovat usein vain murheenpainamia ja siksi voimattomia aikaansaamaan kasvoilleen edes hymyntapaista. Ihmiset liian helposti tulkitsevat kaiken itsestään käsin. Eivät kaikki ihmisten ilmeet liity meihin!

Kun me keskustelemme jonkun kanssa, me usein tulemme keskustelleeksi lähinnä itsemme kanssa.

Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se harvoin itse siihen lankeaa.

Eivät ne, jotka eniten ääntä pitävät, ole eniten pelättäviä.

Liian moni uhraa itsensä naapurien mielipiteille.

Ihmiset etsiytyvät toistensa seuraan ollessaan vahvoja. Kukapa sitä hyeenan seuraan heikkona haluaisi!

Kuvittelevat, että avioliiton solmiminen jotenkin desinfioisi parisuhteen.

Jotkut lähimmäiset ovat siinä määrin myrkkyä, että heidän seuraansa on "nautittava" hyvin pieninä annoksina kerrallaan, jottei omakin mieli myrkyttyisi.

On aivan sama, kuinka sanasi asetat. Tulkituiksi ne kumminkin tulevat. Väärintulkituiksi. Ihmiset eivät vastaanota sanoja meidän merkityksillämme varustettuina, vaan varustavat vastaanottamansa sanat itse antamillaan merkityksillä.

Ihmisen persoona puetaan rooleihin.

Viisas pitää kynttilänsä vakan alla. Silloin hyeenat eivät tiedä, mistä etsiä.

Salakuuntelun, tirkistelyn ja arvostelun hyvä puoli on se, että huomio kääntyy pois omasta kurjuudentilasta. Sepä syynä siihen, miksi salakuuntelu, tirkistely ja arvosteleminen pysyvät niin suosittuina työ- ja vapaa-ajan harrastuksina.

Fyysiseen väkivaltaan turvautumista pidetään merkkinä alkeellisesta ajattelukyvystä, mutta kyllä henkiseen tai "akateemisen hienostuneeseenkin" väkivaltaan turvautuvilla aivotoiminta tuntuu olevan varsin alkeellisella tasolla. Ei ihmiskunta väkivallalla eteenpäin mene. Millään väkivallan muodolla.

Ns. "sivistyneen" kommunikointia luonnehtii ilmauksen poisjättö, sanomatta jättäminen. He korvaavat sen, mitä haluaisivat sanoa, hienoisella nenännyrpistyksellä.

Me voisimme jopa rakastaa kanssaihmisiämme, jos ne vain toimisivat nappia painamalla. ON/OFF!

Ilkeily on verbaalista ulostamista.

Kuinka vähän kertookaan ulkokuori sisäpuolesta!

Näkisipä ihminen jokaisen päivän päätteeksi koko käyttäytymisensä kirjon videolta. Kuinka hämmästynyt moni olisikaan!

Olemme käyttäytymisessämme kuin silmä, joka näkee toiset, mutta ei itseään. Me käyttäydymme, mutta emme näe, kuinka me käyttäydymme, tulemme käyttäytyneeksi. Sitä suunnittelee yhtä käyttäytymistä, mutta toteuttaa toista. Kaikki ei koskaan mene prikulleen suunnitelmiemme mukaan.

Jokainen meikkaa - vähintään ilmeellään.

Hajulla on arvaamattoman suuri vaikutus siihen, keitä me haluamme lähestyä ja keitä totaalisesti välttää.

Kun eivät voi harjoittaa fyysistä väkivaltaa, harjoittavat henkistä.

Kuinka harvoin sitä joutuukaan ihmisen kanssa todella kasvokkain! Elämme keinotodellisuudessa, missä ihmiset enimmäkseen ovat tapaavinaan toisiaan. Oikeastaan moni ei tiukasti ottaen edes näe toista, vaan jaarittelee ikään kuin monologia puhuen omista asioistaan ja jauhaa tühja-tähjaa.

Useimmat lähimmäiset kuvittelevat olevansa tentaattoreita ja sensoreita.

Jos ihmiset voisivat lukea toistensa ajatukset, kylmä sota – siis teeskentelyn aika – olisi ohi. Rauhamme perustuu jatkuvalle naamarinkäytölle.

Se, joka nai rahaa, on orja omassa kodissaankin.

Jos ihmiset itse kuulisivat, kuinka joku puhuu heistä heidän selkänsä takana, saisivat he kuulla varmasti tarkoituksenmukaistakin kritiikkiä, joka saisi heistä jotkut miettimään, osuuko kritiikki kohteeseensa.

Kun ihmisiä toisiinsa sitovat langat ovat vahvistuneet kahleiksi, ihmissuhteen lopun ajat ovat käsillä.

Ihminen ei kykene elämään yksin, mutta yhteiskunnassa eläminen, se se vasta mahdotonta on!

Pettäminen on tietysti hirveää, mutta ei liene vähemmän julmaa pysyä uskollisena ja sen vuoksi happamana.

Kuinka monella naisella on avioliitossa onnen edellytykset: vapaus, itsenäisyys ja mahdollisuus elää juuri niin kuin itse haluaa?

Kaikki ihmissuhteemme ovat erilaisia. Kukin ihminen jättää toiseen omat sormenjälkensä.

Jos pitää silmänsä puoliummessa ennen häitä, saakin olla yhtä päätä silmät selällään häiden jälkeen.

Kuherruskuukausi on ohi silloin, kun lopetamme huokauksiemme pidättelemisen ja alamme teeskennellä niitä.

Älä opeta miestäsi pöydällä lojuviin kirjeisiin, joissa on ohjeistus päivän toiminnoista, jos et halua loppuikääsi olla kirjoittamassa hänelle ohjeistuksia.

Ihmiset voivat tienata leipänsä joko työllä tai naimalla rahaa. Voi sitä, joka joutuu tekemään molemmat!

Toisinaan miehet ovat rakastettavampia koiralleen kuin vaimolleen.

Ehkä surkein osa, joka miehelle voi langeta, on joutua naisaforistikon puolisoksi. Vai kenen luulette joutuvan kuulemaan ensiksi kaikki ne aforismit!

Aviomiehen avaimen kääntyminen ulko-oven lukossa tietää toisille paratiisia, toisille piinaa.

Hassua, että vuode voi olla toisen paratiisi, toisen piinapenkki.

Ihmisenä olo on hirvittävän hankala homma, koska se enimmäkseen edellyttää ainakin jonkinasteista kanssakäymistä ihmisten kanssa!

Ihmisten välisiä suhteita luonnehtii: Kitka.

Ihminen ei pysty rakastamaan lähimmäistään. Niinpä hän ottaa lemmikkieläimen.

Jos älykäs nainen haluaa miehen huomaavan hänet, ei auta kuin meikata ja tekeytyä typerämmäksi kuin on.

Ennen avioliittoa naiset ovat onnettomia siitä, että heidän elämässään ei ole miestä ja häiden jälkeen siitä, että heillä ei ole enää elämää.

Miehen ryhti piilee turhan usein niissä statussymboleissa, joita hän omistaa ja on omistavinaan.

7 TYÖ

Nykytyöläisen kategorinen imperatiivi: "Työnantajan toive olkoon lakimme."

Mitä pidempi titteli, sitä paskantärkeämpi työ.

Tiimityö on sitä, että muut tekevät juuri sillä tavoin kuin ryhmän vahvin haluaa.

Suomessa on laulaminen ja hymyileminen työtä tehdessä kielletty. Työn kuuluu olla ennen kaikkea kärsimystä. Se on kuin rangaistus, työ.

Työelämämme on tarkkaan määriteltyä esitystä ja suoritusta, josta poikkeava ottaa riskin aikaansaada toiminnallaan kahleidensa äkillisen avautumisen.

Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen vapaa-aikamme, joka meille kohtuudella kuuluu!

Tekemättömät työt väsyttävät meitä enemmän kuin työnteko konsanaan.

Työnarkomaani lepää yhdestä työstä tekemällä toista.

Se, joka ei maksa työstä, ei voi kohtuudella odottaa saavansa kunnon työpanosta. Kun maksetaan velttoillen, tehdään velttoillen.

Töistä kaikkein epämiellyttävimpiä ovat tekemättömät työt.

Velka on vankila. Vankila sijaisee työmaalla.

Työnarkomaniaa pidetään ahkeruutena, ei sairautena, koska siitä nähdään olevan hyötyä yhteiskunnalle.

Ei työ minua uuvuta, vaan piiskansivallukset.

Pitääkö ihmisen todellakin tehdä niin paljon töitä, että hän menee rikki! Kannatan arvojen välitöntä uudelleen arviointia! Ei mikään palkka korvaa rikkinäistä ihmistä.

Suurimmassa osassa tapauksia on niin, että jos työntekijä sanoisi työnantajalleen vasten kasvoja sen, mitä hän tästä ajattelee, saisi hän välittömästi potkut.

Työnteko tarkoittaa palveluksien tekemistä rahasta tai puoli-ilmaiseksi; vapaa-aika tarkoittaa palveluksien tekemistä ilmaiseksi.

Työntekijä hankkii ruokansa vapaudellaan.

Työnarkomaanin toiveiden täyttymys on joulu. Silloinhan työn määrä moninkertaistuu.

Miksi tehdä työt tänään paremmin? Jos teen ne paremmin, minut ehkä ylennetään ja sitten saan tehdä työtä monta kertaa enemmän, nopeammin ja nopeammin!

Työ on köyhän kahle. Siitä muistutetaan varsin usein luomalla viheliäiset työolosuhteet.

Monille työ tarkoittaa koko persoonan myymistä alihintaan. Jotkut kutsuvat sitä huoraamiseksi.

Delegointi on välttämätöntä. Siten saat mahdollisuuden syyttää virheistä jotakuta toista.

Se, joka tekee ylitöitä, elää alielämää.

Kokemukseni mukaan lähes jokaisesta yrityksestä tai yrityksentapaisesta löytyy johtaja ja se, joka on johtavinaan.

Anna meille tällä viikolla meille jokaiselle kuuluvat vapaamme!

Työntekijät elävät työnantajien diktatuurissa. Lait ovat silmänlumeeksi. Soveltavat niitä miten tahtovat.

Se, joka tekee töitä seitsemänä päivänä viikossa, joutuu ennen pitkää yksinomaan lepäämään seitsemän päivää viikossa.

Helppokin muuttuu vaikeaksi suorittaa, jos puuttuu halua tehdä se.

Nykyisin orjat ovat huonommassa asemassa kuin ennen. Ne maksavat itse kaikki kulunsa ja joutuvat markkinoimaankin itse itsensä.

Ihmisten palkkaaminen on ihmisten ostamista, mielipiteineen kaikkineen.

Kun henkireikä puuttuu, paine saa aikaan mahahaavan.

Julkisessa paikassa työskentelevän päivä koostuu pakkoliikkeiden, pakkoasentojen, pakkoilmeiden ja pakkofraasien sarjoista.

Totta on, että yhteiskunta ei pysyisi pystyssä ilman työntekoa. Mutta pitääkö sitä työtä niin perkeleesti tehdä!

Toisinaan työnteko on liian kallis hinta rahasta.

Kun nautintoa tuottavasta harrastuksesta tulee työ, se lakkaa tuottamasta nautintoa – kuin taikaiskusta!

Se, joka ulottaa tiukat säännöt ja normit koskemaan myös vapaa-aikaansa, tekee vapaa-ajastaankin työaikaa.

Orjuus on saavuttanut huippunsa: Sairaslomia ei enää myönnetä. Sairaana suoritetaan "korvaavaa työtä". Näin viedään orjan viimeinenkin mahdollisuus ikinä levätä.

Työsuhde: orjuuden muoto, jolla on takanaan lainsäädäntömme tuki.

Kännykän käyttöönoton jälkeen työnantajat ovat onnistuneet ottamaan haltuunsa työntekijöiden lopunkin ajan, nimittäin Sen ajan, mitä ennen muinoin Vapaa-ajaksi kutsuttiin.

Työ on nykyihmisen jumalanpalvelus Suomenmaassa.

Asiantuntija on harvoin Asiaintuntija. Oma ammattiala painaa leimansa helposti kaikkeen tulkintaamme ainakin jossain määrin, silloinkin kun osittain tiedostamme sen vaikutuksen. Psykologi ja runoilija näkevät ihmisen ahdistuneisuuden aivan eri silmin. Ihminen kiinnittää helpommin huomionsa sellaisiin asioihin, joita hän tulee työssäänkin laittaneeksi merkille. Siinä mielessä ihmisen ajattelu on jossain määrin hänen työnsä vanki.

Riistäjän ja riistetyn kertomukset eroavat toisistaan siinä määrin, että on vaikeaa tunnistaa, että he kuvaavat samaa todellisuutta.

Ylenmääräinen työnteko arvona on niin normalisoitu ja hyväksi arvotettu, että harva enää huomaa pitää tämän erikoisen arvon noudattamista epänormaalina, epäinhimillisenä, epätoivottuna.

Työ – aikavaras. Kuinka aikaa voisi ostaa rahalla? Työnantajat ostavat työpanoksen, mutta siinä sivussa he tulevat ostaneeksi kuitenkin myös työntekijän ajan - eli elämän – joka on työntekijälle korvaamaton. Röyhkeimmät työnantajat vaativat vielä vapaa-aikammekin. Tällöinhän on kyse jo selkeästi Orjuudesta! Aina pitäisi olla käytettävissä tai ainakin valmiudessa olla käytettävissä. Anna pikkusormi, vie koko ihmisen.

Työnkuvien glorifiointi on suurta bluffia, jonka tarkoituksena on vakuuttaa työntekijät siitä, että työntekijänä toimiminen on arvokasta. Se, että Orjaa kutsutaan Prinsessaksi, ei tee kuitenkaan Orjasta Prinsessaa.

Työhönoton ratkaisee aina viime kädessä henkilökemia. He valitsevat sopivia henkilöitä eli henkilöitä, joiden kanssa henkilökemia sujuu parhaiten. Sopivuus on se niin-sanottu-kriteeri, johon voidaan oivallisesti vedota, kun todellisuudessa kyse on vain ja ainoastaan henkilökemiasta.

Nykyään työntekijältä vaaditaan totaaliaskeesia: kaikesta ruumiin tarpeiden tyydyttämisestä pidättäytymistä. Ja me lampaat suostumme - jotkut jopa kehuskelevat kuinka tiukasti tuota totaaliaskeesia työssään harjoittavat!

Missähän vaiheessa "orjuus" eufemisoitui "palveluksi"? Orjuus ja palvelu viittaavat selkeästi samaan asiaan. Tapa, jolla asia nimetään, ei muuta sen olemusta! Sana service (palvelu) juontuu nimittäin sanasta servus, joka on latinaa ja merkitsee orjaa/ renkiä..

Työtodistus = rekisteriote, joka sisältää ihmisestä muodollista - mutta usein mielivaltaista – "tietoa" sekä osoittaa ihmisen edellisen omistajan.

On tilanteita, joissa pääasiassa käyttäytyminen määrää tulot.

8 AIKA

Ihminen, jonka on oltava tiettynä päivänä tietyssä paikassa tiettyyn aikaan, pilaa sen takia koko kyseisen päivän ja osan edeltävästäkin päivästä.

Meillä on niin kiire laittaa jalkaa toisen eteen, ettemme ehdi miettimään, mihin olemme menossa, saati vilkaisemaan sivuillemme.

Mitä ripeämpiä olemme, sitä enemmän ripeyttä meiltä jatkossa vaaditaan.

Se, joka elää alituisessa kiireessä, lähentää kuolinpäiväänsä. Kiireessä tekeminen on kuin ottaisi elämältä förskottia.

Ihminen on tuomittu elinkautiseen nykyisyyteen tulevaisuudessa.

Aika on arvokkaampaa kuin mikään, mitä tiedämme. Siitä huolimatta arvotamme aikamme rahalla. Usein pikkurahalla.

Aikaa ei ole milloinkaan tarpeeksi, vaikka kuinka keskittyisimme käyttämään sitä oikein.

Mahassa kiire tekee pahinta jälkeä.

Elämän piinallisuus rakentuu ajasta ja sen puutteesta.

Ikä ja vireystaso vaikuttaa siinä määrin ajan kokemiseen, että se pitäisi huomioida kaikissa aikatauluihin liittyvissä järjestelyissä!

Kello käy kullekin omaa aikaansa. Siitä huolimatta pyrimme synkronoimaan ihmiset noudattamaan samaa aikaa. Siitä johtuen tunnemme elämämme ajallisesti epämielekkäänä. Ei ihmisiä voi synkronoida noudattamaan samaa aikaa. Ihmisillä on oma aikansa, ajantuntunsa, ajantajunsa, ajanrytminsä.

Nykyisin meidän pitää nukkuakin nopeammin kuin ennen!

Ainoa keino ehtiä luennolle on myöhästyä edelliseltä luennolta.

Kello on aina tunnin liian paljon. Aamuisin se ottaa eniten päähän.

Jotkut nauttivat jo kahvinsakin pillereinä. Jo on ajankäytön maksimointi huipussaan!

Aikakin on sopimus. Ajankäytöstä nyt puhumattakaan!

Jos kukaan ei ylittäisi deadlineja, kävisivät ne yhä tiukemmiksi.

Kiire on ajantuntua.

Me hosumme säästääksemme aikaa, jotta meillä olisi enemmän aikaa hosua vielä enemmän.

Kun ihminen siirtyy eläkkeelle, työkaverit usein antavat hänelle lahjaksi kellon. Pysyypähän loppuun asti aikataulussa!

Minäkin ostaisin kellon, jos vain kaupanpäällisiksi saisi aikaa.

Mitä vanhemmaksi tulemme, sitä kiireempi meillä on, koska me hidastumme, mutta vaatimuksemme elämämme suhteen kuitenkin lisääntyvät eksponentiaalisesti.

Se, joka säästää aikaa, tulee tuhlanneeksi itseään.

Kaikki maksaa. Jos ei muuta, niin aikaa.

Kun yritämme säästää aikaa tekemällä tuplatyön, tulemmekin kuluttaneeksi aikaa tuplasti toisesta päästä.

Nykyään yhteen päivään ängetään koko viikko.

Kiire – aikavaras. Usein myös laatuvaras.

Manjaana-ratkaisu tekee ennalta tekemättömäksi monta hätäistä, tuhoa viljelevää ratkaisua - ellei se sitten itse koidu tuhoksi.

Kun sovitamme ihmisen aikaan, emmekä aikaa ihmiseen, hautausmaamme täyttyvät nopeammin. Ajan syömistä ihmisistä.

9 AMMATIT

Käännöksessä alaviitteet ovat usein kääntäjän puolustukseksi, eivät suinkaan lukijalle tiedoksi.

Kuvittelevatko asiakkaat todellakin yksinkertaisuudessaan, että asiakaspalvelijat ovat asioista tosissaan sitä mieltä, mitä he työaikanaan esittävät olevansa!

Kuka psykoanalysoi psykoanalysoijia?

Toisinaan kallistun ajattelemaan, että ammatti valitsee meidät, emme me ammattiamme.

Psykiatri on henkilö, joka asettelee kysymyksensä niin, että saa niihin haluamansa vastaukset.

Kuinka erottaisimme luulosairaat lääkärit pätevistä?

10 RASISMI

Nykypäivän rotuhygieniaa toteutetaan rahavirtoja säätelemällä.

Merkillistä, että ihmiset ryhtyvät rikollisiin puuhiin harjoittaakseen rasistisia taipumuksiaan, kun löytyy niin monta laillistakin tapaa näitä taipumuksia harjoittaa.

11 KOTI

Koti on siellä, missä sinulla on omaa tilaa – henkistä ja fyysistä tilaa. Olkoon naisella ja miehellä aina talossa kummallakin oma huoneensa!

Koti ei ole paikkaan sidottu, vaan mielialaan.

Siistissä kodissa ei voi asua. Siellä voi ainoastaan – siivota!

Koti on paikka, jossa voi olla oma itsensä. Jos ei voi, se ei ole koti.

12 LAKI/ LAIN HENKI

Oikeussalissa rikollisuutta harjoitetaan lain piirissä.

Direktiivin epävirallinen nimitys on eurolaki. Käyttävät direktiiviä etteivät ihmiset huomaisi kansallisen käskyvallan siirtymistä Brysseliin. Eufemismi vallankäytön oivana välineenä. Vallankäyttö on yhä hienostuneempaa, kekseliäisyydestä nyt puhumattakaan.

Henkiset terrorisoijat ovat fyysisiäkin pahempia, sillä heidän rankaisemisekseen meiltä uupuu keinoja.

Laki ei lue hätää.

Uusien lakien säätämisestä ollaan kyllä huolissaan, mutta entä idioottimaisten vanhojen, vielä käytössä olevien, poistamisesta?

Sosiaalitoimisto ruokkii nälkäisiä laskutoimituksilla.

Sille, jolle lait ovat pyhiä, on lain hengen noudattaja kerettiläinen.

Yhteiskunta valvoo sitä mitä voi. Loput se jättää valvomatta, moralistien käsiin.

Mitä lakimuutokset mihinkään auttavat! Eivät ne ihmisten tapoja ja aatteita muuta.

Enemmistön päätöksellä mistä tahansa voi tulla laki. Mitä mielivaltaisimmasta ohjeesta.

13 VANHENEMINEN/ VANHUUS

Keski-ikäiset ovat vihamielisiä nuoria kohtaan, koska he eivät itse jaksa eivätkä kehtaa tehdä samoja asioita kuin nuoret.

Vanhuudessa olisi viisautta, kun vain olisi muistiakin!

Vanhus pitää itseään vanhempia seniileinä – kunnes tulee itse samaan ikään kuin he.

Kun on nuorena hillitty, on vanhempana villitty.

Muistin heikkeneminen vanhuudessa olisi verratonta, jos vain voisi itse päättää, mitä ei muista.

Ikä ei suojele rakkaudelta, mutta eräältä rakkauden seuraukselta kyllä.

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän käy hauskanpito terveyden päälle.

Ensimmäinen merkki henkemme väsymisestä on se, että käännämme volumenappia vasemmalle lempikappaleemme aikana.

Vanhuudesta meidät vapauttaa vain kuolema.

Vanhana uskaltaa sanoa totuuden. Pitävät seniilinä kumminkin.

Vanhus, joka ei ole kehittänyt itseään elämänsä varrella, vastaa moniin esittämiimme kysymyksiin monta kymmentä vuotta vanhoilla vastauksilla.

Toivottavasti en elä kovin vanhaksi. Huolehdin niin huonosti itsestäni.

Ei meitä niinkään ikä paina, vaan iäntietoisuus.

14 TIEDE/ TEKNOLOGIA

Kirjapainotaidon keksiminen toi yhden aseen lisää ihmiskunnan asearsenaaliin.

Eniten minua pelottaa se, että lääketiede keksii lääkkeen kuolemaa vastaan.

Tieteessä totuus on se mielipide, joka on jäänyt eloon "tieteellisessä" keskustelussa.

Tiede on taika-uskoa.

Tiede: todisteiden manipulointia, kunnes ne sopivat rahoittajien mieleiseen teoriaan.

Saamme todistetuksi oikeaksi lähes kaiken, minkä haluamme, kunhan valitsemme todistusaineiston tarpeitamme vastaavaksi.

Me olemme antavinamme käskyjä tietokoneelle, mutta kyllä se todellisuudessa on tietokone, joka käskyttää meitä.

Ihmisestä on tullut apuvälineidensä orja. Teknologia on jumalamme ja tyrannimme, jota ilman me emme enää tule toimeen. Edes niin halutessamme.

Tieteellisten keksintöjen ongelma on se, että niitä ei voi enää niiden keksimisen jälkeen peruuttaa. EI VAIHTO-OIKEUTTA!

Tieteessä subjektiivisuus tiivistetään objektiivisuudeksi. Objektiivisuus koostuu subjektiivisuuksien summasta. Tarjoavat sitä objektiivisuutena.

Teoriat – tietämättömyytemme pseudopaikkailijat!

Jotta keksintömme palvelisivat ihmisiä, meidän olisi sovitettava keksinnöt ihmisiin – ei ihmisiä keksintöihin!

15 TOTUUS/ TODELLISUUS

Ilo: hetkellisen todellisuudentajun hämärtymisen aikaansaama euforinen tila.

Murhe on luultavasti merkki oikeasta elämäntulkinnasta.

Se, mikä nyt on kuviteltua, oli kerran todistettua. Mietipä sitä. Ehkä nytkin osa siitä, mikä on todistettua, onkin vain kuvitelmaamme.

Kilo epäonnea on parempi kuin grammakaan luuloteltua onnea.

Mitä useampi uskoo hölynpölyn olevan totta, sitä vaikeampaa näyttää olevan sen osoittaminen epätodeksi.

Vaikka miljoonat ihmiset tarjoaisivat epätotuutta totena, ei se sillä todeksi muutu.

Kuinka voisivat tosiasiat puhua puolestaan, jos niitä ei tosiasioiksi tunnusteta?

Toimimme usein ikään kuin toden näköinen olisi totta.

Todistusaineisto valittua, tosiseikat valittua.

Kun mielisairaana pidetty lausuu totuuden, häntä ei mikään argumentti auta. Eivät usko.

Totuus ei elä vanhaksi. Sen hautakivet tilataan jo sen syntymähetkellä.

Kuinka erottaa toisistaan imartelu ja totuus?

Totuus asuu niiden huulilla, joilla ei ole mitään menetettävää.

Niin valheet kuin totuudetkin keksitään.

Totuuksilla on uhrinsa.

Totuudet rakennetaan osatotuuksista, puolivalheista ja valkoisista valheista.

Jotkut käyttävät totuutta aseena.

Totuus on ihmissuhteessa toisinaan kuokkavieras.

Totuuden puhumiseen tarvitaan kaksi: toinen puhumaan ja toinen korjaamaan.

"Teot puhuvat puolestaan. " - Eivät puhu. Tekojen tulkinnat puhuvat.

Tosiasioita vääristellään kulloisenkin tarpeen mukaan.

Ihminen puhuu totta vain silloin, kun siitä on hänelle hyötyä tai kun siitä ei ainakaan koidu hänelle pienintäkään vahinkoa.

Tosiasiat ovat pilanneet monta mielipidettäni.

Vanhus uskaltaa lausua totuuksia. Hänellä on enää niin vähän elämää hävittävänään.

Maanantaiaamu on pahin. Silloin todellisuus kolahtaa tajuntaamme kipeimmin.

Totuutta on vaikea antaa anteeksi.

Me puemme totuuden sanoihin. Ja rajoitamme sen niihin.

Valhe on olemassa. Totuus keksitään.

Totuus tulee usein kalliimmaksi kuin valhe. Varsinkin ihmissuhteissa.

Totuus on pukeutunut kameleontiksi.

Mistä tietää, mikä peili heijastaa kuvan oikein?

Sanomalehdet tarjoavat meille suodatettuja siivuja maailmanmenosta.

Me etsimme totuutta, mutta joudumme tyytymään korvikkeisiin.

Sitä, joka kutsuu asioita niiden oikeilla nimillä, kutsutaan hulluksi.

Lehdistö toimii mikroskooppina tai kaukoputkena ja päättää yksinvaltiaan tavoin, milloin suojakupu mistäkin apparaatista poistetaan.

Jos haluamme kuulla totuuden siemenen itsestämme, salakuunnelkaamme vihamiestämme, kun hän puhuu meistä ystävälleen.

Kun kerrot ihmisille totuuden, meikkaa se. Irvistelevät vähemmän.

Uutiset: valikoituja totuudentapaisia, väritettyinä.

Toisinaan se, että jättää jonkin asian kertomatta, voidaan laskea valheeksi.

Se, joka näkee sen, minkä olemassaoloa ei myönnetä, suljetaan pehmeään huoneeseen.

Totuus tulee useimmiten kalliimmaksi kuin valhe.

Me rakastamme totuutta, kunhan se ei koske meitä itseämme.

Lapset, hullut, idiootit ja sadistit toden puhuu.

Epäröidessäsi, älä kerro totuutta. Mumise.

Miten moni asia oli eilen totuus ja tänään vitsi!

16 TAIDE/ MUSIIKKI

Kunkin ihmisen läsnäolo tuntuu erilaiselta. Hiljaisuudessa toisen läsnäolon aistii puhtaimmillaan. Taustamusiikki yleisillä paikoilla vapauttaa ihmiset tuntemasta toistensa läsnäoloa.

Musiikki on ihaninta ja pirullisinta mitä tiedän.

Yhdelle musiikkia; toiselle kidutusta.

Inhoan musiikkia aina kun minun on pakko sitä kuunnella.

Kapakoissa on musiikki kovalla, jotta ihmiset eivät voisi keskustella. Kun kommunikaatio estetään, nujakoita sattuu vähemmän.

Musiikki on tunnetta kirjoitettuna siedettävään muotoon.

Taide: tapa käyttäytyä huonosti ilman ikäviä seurauksia.

Radiosta kuuluvaa musiikkia kuvaa parhaiten sana: Melu.

Väsyneelle ja kiukkuiselle musiikki on mitä pahinta melua.

Musiikin kauneus on kuulijan korvassa.

Musiikki väärään aikaan tai väärille korville on melua.

17 KÖYHYYS/ RIKKAUS/ RAHA

Rahalla ei pysty ostamaan ystäviä, mutta vihollisia kyllä pystyy.

Raha antaa luvan olla hullu.

Kun nainen nai rahasta, mies maksaa rahalla, nainen vapaudellaan.

Raha – Aladdinin taikalamppu.

Kyllä köyhäkin sen myöntää, kuinka viisasta säästäminen olisi. Hänellä ei vain itsellään ole varaa siihen.

Köyhä elää mielikuvituksessaan. Siihen riittää, kun näppää TV:n päälle.

Saituri riistää itse itseään ja toisinaan muitakin. Mikä erikoinen sado-masokismin laji!

Raha peittää viat.

Varmimmin pysyy köyhänä olemalla idealisti.

Rahan ansaitseminen on usein ajan tuhlausta. Me ansaitsemme rahaa, mutta menetämme aikaa, konkreettisesti.

Kokemukseni mukaan ne, joilla on eniten rahaa, pyytävät myös eniten alennusta.

Se, joka nai rahaa, saa olla jatkuvasti naitavana.

Rikkaat ovat eksentrikkoja, koska heillä on siihen uskallusta. Köyhille se on riskibisnes.

Ei onni tule omaisuuden myötä. Mutta varmaa on, että ei se myöskään omaisuuden puutteen myötä tule.

Taloudellisuus: Tapa käyttää rahaa sillä tavoin, että jatkuvasti vituttaa.

18 SIVISTYS

Klassikko – kirja, jonka lukemiseen harvalla tahtoo riittää aikaa.

Mitä on todellinen sivistys? Se on sitä, mitä ihminen tekee toimiessaan täysin spontaanisti.

Totuus on sivistyksemme sankarivainaja.

Sivistyneet sivaltavat sanoin, sivistymättömät sivaltavat.

Todellinen sivistyksen mittari on se, mitä ihminen tekee, kun hän kimpaantuu.

Sanat toimivat sivistyneiden aseina. Niillä saadaan kallo murskaksi sisältä käsin.

Ei puku ja solmio ole tae sivistyneisyydestä.

Yleissivistys: tietojen kokoelma, josta ei ole hyötyä missään käytännön hommassa.

Ihmiset luovat kaupungin. Siinäpä kaupungin suurin vika. Ihmiset.

19 LAPSET/ KASVATUS

Vanhemmat vihaavat lapsia, koska he eivät teeskentele. Kaupoissakin karjuvat täyttä kurkkua!

Lapsi on toisinaan vanhempiensa erehdysten summa.

Lapsen elämä on kompromissi kahden asian välillä: sen, mitä isä tahtoo ja sen, mitä äiti tahtoo. Koskaan ei saa tehdä niin kuin itse tahtoo. Joidenkin kohdalla asiat ovat tällä tolalla myös aikuisiässä.

Se, joka ei saa nuoruudessaan olla nuori, yrittää olla sitä aikuisena. Se tie onkin huomattavasti kivikkoisempi.

Vanhemmat! Nuoret tekevät niin kuin tekin teitte, eivät niin kuin te käskette!

Sinä, joka pakotat lapsesi omaksumaan oman elämäntapasi: Olisitko Sinä halunnut, että omat vanhempasi olisivat menetelleet samoin?

Se, joka kieltää lapseltaan kaikki, ajaa lopulta lapsensa kiellettyjen asioiden pariin.

Ihmistä kasvatetaan jatkuvasti. Eivät luota hänen omaan arvostelukykyynsä.

Lapsetkin ovat mukavampia aidan toisella puolella.

Joka kerta, kun lyöt lastasi, lyöt itseäsi, sillä joka lyönti vie lastasi loitommaksi sinusta.

Ei kehtolaulua vain lapsen nukuttamiseksi ole keksitty, vaan vanhempien vapauttamiseksi.

Jotkut pitävät lapsia ikään kuin työkaluina, joiden tehtävä on korjata vanhempiensa tekemät virheet.

Kasvattamalla lapsesi väkivalloin, päässet hänestä eroon loppuelämäksesi, kun hän tulee täysi-ikäiseksi.

Kasvatus voi ankaruudessaan tappaa erityisen lahjakkuuden.

20 VANHEMMAT

Lasten ei pitäisi näkyä eikä kuulua. Vain siten vanhemmat kykenevät lapsiaan sietämään. Sama koskee naapureita.

Toisinaan vanhemmat eivät päästä lastaan itsenäistymään, koska he eivät halua itse itsenäistyä.

Käsi, joka lyö lasta, on käsi, joka hallitsee lapsen loppuelämää.

Mitä enemmän näen äitejä, sitä enemmän alan uskoa, että ihmiset pitäisi kouluttaa äideiksi.

Anna rahaa jälkikasvullesi. Se on vakuutus vanhuuden varalle. Ellei se sitten ole korvausta lapsuuden traumoista.

Vanhemmat tekevät kaikkensa, että nuoret eivät saisi olla nuoria ja tekisi nuorille ominaisia päättömiä juttuja. Vanhemmat ovat nuorille vain kateellisia, koska he haluaisivat itse tehdä samoja juttuja, mutta heiltä puuttuu uskallusta: Mitä naapuritkin sellaisesta sanoisivat!

Älykkäiden lasten vanhemmat selittävät lastensa älykkyyttä perinnöllisillä tekijöillä, mutta millä selittävät lastensa tyhmyyttä tyhmien lasten vanhemmat?

Käyttäydy lapsiasi kohtaan niin kuin olisit toivonut omien vanhempiesi käyttäytyvän sinua kohtaan.

Sen, joka ei saa ojennettua lastaan keskustelemalla, ei pitäisi hankkia lapsia.

Ei piiskaaminen tee lapsesta kilttiä, vaan viekkaan. Hän oppii paremmin peittämään sellaiset tekonsa, joista seuraa piiskaa.

Ongelmalapsien sijasta meidän tulisi kiinnittää huomiota ongelmavanhempiin. Sosiopaatteihin perheissä.

21 YSTÄVÄ/ VIHOLLINEN

Rakkaus tulee ja menee, vihamiehet ovat ikuisia.

Suurin viha on mykkää.

Sivistys opettaa meille kuinka pukea viha korulauseiksi.

Me emme voi valita vihollisiamme. He valikoituvat ihan itse.

Suurinta viisautta on tuntea läpikotaisin omat vihollisensa.

Vihollinenkin käyttää sekä keppiä että porkkanaa. Keppi tai porkkana sinänsä ei kerro, onko kyseessä vihollinen vai ystävä.

Vihollisen tunnistaa surullisen usein tästä: hän on se, joka kävelee sinua kohti silloin, kun olet heikoimmillasi - kun muut kävelevät sinusta poispäin.

Vihollinen kuuntelee ihan yhtä tarkasti sitä, mitä sinä et sano.

Me unohdamme ehkä vihollisen sanat, mutta emme koskaan niitä tunteita, joita ne meissä herättivät.

Vihamiehemme tekevät matkamme syntymästä kuolemaan huomattavasti hankalammaksi kuin mitä se ilman heitä olisi. Toisinaan ystävämme menettelevät samoin.

Viholliset rakastavat meitä vikojemme vuoksi. Ystävät usein samasta syystä.

Hädän hetkellä todelliset viholliset tunnetaan.

Kun kaipaamme kuulla totuuden itsestämme, salakuunnelkaamme ystäväämme - eli vihamiestämme. Moni ystävä muuttuu selän takana vihamieheksi.

Älä kerro ystävällesi kaikkia heikkoja ja haavoittuvaisia kohtiasi. Jonain päivänä voi ystäväsi osoittautua pahimmaksi viholliseksesi.

On olemassa yksi ihminen, joka ei taatusti juokse karkuun nähdessään sinut juuri sellaisena kuin todella olet - ja se on pahin vihollisesi.

Suurimmat menestyksemme mitataan vihollistemme laadulla.

On kahta tyyppiä hiljaisuutta, jotka eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Hiljaisuutta, joka jaetaan ystävän kanssa ja hiljaisuutta, joka jaetaan muiden kuin ystävien kanssa.

Vihamiehemme tietävät meistä kaiken ja tekevät parhaansa vihatakseen meitä siitä huolimatta.

Se, että joku vihaa meitä, muistuttaa meille, että joku pitää meitä voimakkaina. Vihan arvoisena. Harvoin täydellisiä mitättömyyksiä vihataan.

Vihan kieli on ainutlaatuista: yhdellä ainoalla sanattomalla katseella voi polttaa tuhat siltaa, niin edestä kuin takaa.

Vihanpito käy kalliiksi. Eniten menetät kallisarvoisinta omaisuuttasi – aikaa. Sitä aikaa, jonka olisit voinut käyttää lähimpiesi rakastamiseen.

Viha voi muuttaa viisaimmankin idiootiksi.

Se, mitä me vihaamme, muuttaa ja muokkaa meitä.

Rajaton viha on rajaton riski. Niin vihaajalle kuin vihatulle.

Suurinta iloa aiheuttaa vihollisen poissaolo. Sitä ei vain useinkaan tule ajatelleeksi.

Ei kukaan voi riidellä soolona – paitsi skitsofreenikko tai liian ankaran omatunnon omaava.

Vihanpidosta tekee pelottavaa se, että siinä ei ole sääntöjä.

Viha on siemen, joka itää kaikkialla – niissäkin, jotka kaikin puolin hyviltä näyttävät.

Vain tosi viholliseen voi luottaa. Hän ei milloinkaan hylkää sinua vastoinkäymisissä.

Jokaisessa ystävässä on pimeä puoli, jota hän varoo paljastamasta. Paitsi silloin, kun hän ei enää ole ystäväsi...

Viholliset ovat vilpittömiä ja vilpillisiä. Vilpittömiä ilmaistessaan mielipiteensä sinusta; vilpillisiä toimissaan sinua kohtaan.

Ystävyys on toisinaan vaarallisempaa kuin avoin vihanpito. Ystävä voi osoittautua viholliseksi. Vihollisen seurassa osaa aina olla varuillaan, ystävän seurassa ei.

Kuuntele tarkkaan vihollisen sanoja, kun hän puhuu sinusta. Joskus niihin sisältyy tarpeellinen totuuden siemen, jota et ystäväsi suusta kuule.

Vikojemme ansiosta me miellytämme niin ystäviämme kuin vihollisiammekin.

Viha on usein mielikuvituksen voitto järjestä. Harvoin vihollinen niin musta on kuin miksi hänet maalataan.

Meillä on kolmenlaisia vihollisia: niitä, jotka ovat rakastavinaan meitä; niitä, jotka suhtautuvat meihin välinpitämättömästi ja niitä, jotka eivät salaa vihaansa meitä kohtaan.

Pahimpienkin vihollistemme onnettomuuksissa on jotakin, joka saa meidät säälimään heitä.

Juota parhaalle ystävällesi pullo kirkasta. Jos hän vielä sen juotuaankin on paras ystäväsi, on hän sitä todella.

Vihamiehen solvauksissa on se hyvä puoli, että ne eivät aina osu kohteeseensa. Ystävän solvaukset puolestaan osuvat lähestulkoon aina.

Ne, jotka pelkäävät sinua, voit laskea kuuluviksi vihollisiisi.

Se, jonka mielipide meille tärkeissä asioissa eroaa huomattavasti omastamme, harvoin voi olla ystävämme.

Vihanpito säätää lakinsa itse.

Vihaa ja yskää on vaikea salata.

Aina, kun vihollista onnistaa, jotain minussa kuolee.

Rakasta, niin sinua vihataan; vihaa, niin sinua vihataan. Viha voittaa aina.

Ystäville ei tarvitse selitellä mitään. Vihollisille ei hyödytä selitellä mitään.

Ystävyys harvoin kestää ajan hampaan, vihollisuus kyllä.

Anna anteeksi vihamiehellesi, mutta älä kerro sitä hänelle.

Meillä on luultavasti vähemmän vihamiehiä kuin kuvittelemme, mutta enemmän kuin tiedämme heitä olevan.

Vihollinen on se, joka rakastaa heikkouksiasi ja ottaa niistä kaiken irti.

Niin ystävä kuin vihamieskin puhuu edessä ja takana, mutta he puhuvat eri asioista. Tai samoista asioista puhuessaan he vain kutsuvat niitä eri nimillä. Itsepintaisuus on viholliselle itsepäisyyttä, ahkeruus työnarkomaniaa, ystävällisyys lammasmaisuutta.

Ystävällinen katse heikentää vastustusta. Sitä ovelimmat viholliset käyttävät.

Pahimpia vihollisiamme lienevät ne, joiden emme vielä tiedä olevan vihollisiamme.

Helpoimmin saat vihamiehen olemalla ystävällinen. Hyeenat etsivät aina helppoa saalista.

Viha on pelto, jota kylvät kiukulla ja korjaat pelolla.

Kiukku on kuin mätäpaise. Jos sitä ei jollain lailla päästä puhkeamaan, voivat seuraukset olla kohtalokkaat.

Vihaaminen on kärsimistä.

Viha on toisinaan järjen voitto mielikuvituksesta, toisinaan mielikuvituksen voitto järjestä. Aina emme tiedä, kumpaa se suorastaan on.

Se, joka vihaa itseään, vihannee vaikeuksitta lähimmäistäänkin.

Joidenkin ihmisten poissaolo on aina liian lyhyt, kestipä se kuinka pitkän ajan tahansa.

Emme me vihaa siksi, että ihmisessä olisi sinänsä vihattavia ominaisuuksia, vaan siksi, että hänessä on sellaisia ominaisuuksia, joita me emme voi sietää.

Vihanpito vaatii usein jopa enemmän energiaa kuin ystävyys. Kuinka ihmeessä me haluamme tuhlata energiaa ihmisiin, joita me emme voi sietää (?!)

Vihaan joitakin ihmisiä siinä määrin, että hymyni heille täytyy muistuttaa enemmän irvistystä kuin muovihymyä.

Se, joka ojentaa auttavan kätensä viholliselleen, on kohta itse auttavan käden tarpeessa.

Se, joka vihaa itseään, ei tarvitse vihamiehiä.

Ystävä on se, jolle saa valittaa surujaan. Jos se on kielletty, kyseessä ei ole ystävä, vaan tuttava.

Tosiystävät kykenevät olemaan toistensa seurassa vaitonaisina vaivaantumatta.

Ystävä ja vihollinen osoittautuu harmittavan usein samaksi ihmiseksi.

Moni käyttää uskontoa tai ideologiaa tekosyynä, jotta saa syyn vihata jotakuta.

22 RAKKAUS

Rakkaus lakkaa tuntumasta nautinnolliselta heti - kuin taikaiskusta - kun pappi on aamenensa sanonut.

Itserakkaus lienee kaikista rakkaudenmuodoista se sokein.

Joidenkin kohdalla rakkaus pitäisi luokitella mielisairaudeksi.

Ihminen ei voi päättää rakastua. Sitä joko rakastuu tai sitten ei.

Monet halveksivat rakkautta, mutta vain siihen asti, kunnes se osuu omalle kohdalle.

Rakkaus on kuin appelsiini. Kun se on ohi, jäljelle jää vain kitkerät kuoret.

Kun on pakko rakastaa, se ei huvita.

Rakkaus ensisilmäyksellä rajoittuu tosiaankin vain ensisilmäykseen. Kun tutustut paremmin rakkautesi kohteeseen, rakkaus menee kyllä ohi, sitä totaalisemmin, mitä paremmin henkilöön tutustut.

Kaikki ne lumoavat tarinat rakkaudesta on keksitty ihmissuvun jatkumisen turvaamiseksi.

Ei ihminen voi päättää rakkautensa alkamisesta ja loppumista. Ehkä vihan kohdalla on samoin?

23 VALTIO/ YHTEISKUNTA

Sosiaalitoimi ruokkii nälkäiset tilastoilla.

Yhteiskunta rakentaa kyllä kaikenlaisia ovia, mutta kirjoituttaa niihin sitten: "Pääsy kielletty".

Aamun-torkut-illan-virkut! Perustetaanpa oma yhteiskunta!

Yhteiskunta on hullujenhuone, jossa osa vartijoistakin on hulluja.

Minkä valtiovalta ottaa, sen se on antavinaan.

Ei 'valtio' syyttä muistuta niin suuresti sanaa 'valta'.

Kun hallitus sortaa, niin sortavat ihmisetkin. Toisiaan.

Yhteiskunta on kaupallista toimintaa.

Yhteiskunta koostuu lastenkerhoista, jotka ovat toisilleen vihamielisiä.

Nyky-yhteiskunnassa elätellään luuloa, että työ on elämä ja elämä on työ. Tämän uskomuksen osoittavat vääräksi lukuisat burnout-tapaukset.

Kaikkialla ihminen pannaan kahleisiin.

Julmuus kätketään numerosarjoihin.

"Ihminen" on enää vain sanahelinää. Ei yhteiskunnassa ole enää pitkään aikaan saanut olla olioita, joilla on inhimillisiä tarpeita. Ne olemme tarpeiden lykkäämisen yhteiskunta.

Nykyuskomus: Tabletti lääkitsee masentuneen mielen. Systeemissä ei ole vikaa, vika on alati yksilön todellisuudentajussa.

Nykyisin tunteiden kuumuutta ja kylmyyttä säädellään lääkkein. Tavoitteena tasalämpöisyys.

Parannusyritykset kohdistuvat yksilöön, ei systeemiin.

Yhteiskunnan tärkein velvollisuus pitäisi olla ihmisen varjeleminen – yhteiskunnalta!

Yhteiskunta on yhteiskunta vain niille, jotka sitä kannattavat. Muille se on sortokunta tai harvainkunta.

Mitä enemmän ihmiset tuijottavat näyttöjään, sitä enemmän on systeemissä toivomisen varaa.

Kun kokeilujen aika on ohi, tiedämme, että taantuneisuuden aika on koittanut.

Yhteiskunta jakautuu orjiin ja vapaisiin, kuten aina.

Yhteiskunnassa, missä huudahdukset ja kysymykset on kielletty, esiintyy runsaasti mielenterveysongelmia.

"Mielenhäiriötilat ehdottomasti kielletty!" On vain ajan kysymys, milloin pystyttävät kyltit ja asettavat "ongelmayksilöihin" daavidintähdet ja jäljityslaitteen.

Juuri lait estävät toisinaan toteuttamasta lain henkeä.

EU harjoittaa pienten valtioiden amputointia - rahavirtain säätelyllä.

Krematorioista rahatalouden sääntelyyn. Tuhoaminen on yhä hienovaraisempaa. Tapa, jolla asia puetaan, ei muuta sen olemusta!

Eksentrisyys käy kalliiksi, kun on sitä väärällä alueella.

Tee-se-itse –piiskaus. Rangaistusjärjestelmä kotosalla.

Kirppu vai koira? Siinäpä kysymys. Itse kannatan kirppua. Häiriönä syntymästään saakka. Koiralle kumminkin.

"Sosiaaliturvatunnus" – mikä eufemismi vanginnumerolle!

Kuka sensuroi sensuroijia?

Elämä yhteiskunnassa on normalisoiduksi tulemista. Jos se ei ota onnistuakseen, sinut epänormalisoidaan.

Yhteiskunta yrittää parantaa pahaa pahalla. Toisinaan myös hyvää pahalla.

Monien alempiarvoisuus on opittua. Alempiarvoisuutta tuotetaan.

24 SOTA

Rauha on sitä, että ollaan olevinaan sotimatta.

Yhteiskunnassa vallitsee alati sota: yhteiselämä on kaksintaistelua niin pienessä kuin suuressakin mittakaavassa.

Raha on vain kylmää sotaa.

Kun maata ei uhkaa mikään ulkoinen vaara, suuntaa se tarmonsa sisällissotaan. Sisällissota on aina käynnissä, vähintään ilmeiden ja eleiden tasolla.

Myös kysymykset voivat olla aseita.

25 VIINA

Nuoruuden päihtymystilaa voi jatkaa viinalla. Sangen monet menettelevätkin juuri näin.

Viski on parempi lääke murheeseen kuin työ, silloin kun työ on murheen aiheuttanut.

Raittiusvalistus ei pure, koska juomahalu ei kuuntele järkeä.

Juon sietääkseni itseäni paremmin. Toisista nyt puhumattakaan.

Jos yökerhot olisivat hyvinvalaistuja paikkoja, ilman viinatarjoilua, ne muuttuisivat melkeinpä kirkoiksi.

Jokainen juopuneena viimeisen sanan haluaa.

Itsensä saattaminen humalatilaan on vapaaehtoista idioottimaisuutta.

Alko on paikka, jossa onnea myydään pullokaupalla.

Viinan puute aiheuttaa todellisuuden näkemistä liian teräväsärmäisenä.

Viina parantaa toisinaan sen, mihin lääkkeet eivät pysty.

Kaikki naiset ovat kauniita, sopivan viinamäärän jälkeen.

Alkoholisti = ihminen, josta et pidä ja joka ryyppää enemmän kuin sinä.

Mikä tahansa käy tekosyystä, kun haluaa tarttua pulloon.

Ryyppään vain silloin, kun siihen on hyvä syy, ja jos minulta se syy puuttuu, keksin sen.

Me inhoamme kännisiä. He unohtavat näytellä.

Suomimies: viina sisään, kiukku ulos.

Elämä ilman viinaa on karu selli. Mutta lisääpä tippa viinaa, niin jo on karuselli!

Ihminen on usein rakastettavin, kun hän on nousuhumalassa. Silloin kaikki asiat näyttävät hänestä olevan oikealla tolalla.

Idioottienkaltaisten on viinan valtakunta.

26 POLITIIKKA/ KAPITALISMI/ KOMMUNISMI

Kapitalismi tarjoaa kaikkea sitä, mitä et tiennyt aina halunneesi.

Meillä kapitalismin kritisoija on kommunismin kannattaja. Senpä vuoksi ihmiset Suomenmaassa pysyvät hiljaa, menipä kapitalismi kuinka pitkälle tahansa.

EU on eurooppalainen ylikansallinen yhteisö, jolle jäsenmaat ovat luovuttaneet itsemääräämisoikeutensa. Täten EU:n jäsenmaat ovat nykyisin tarkkaan ottaen läänejä, eivät mitään maita.

Köyhät ovat kapitalistin rikkaus.

Vaalilauseet keskittyvät alati puhumaan Utopiasta, mutta emme me missään Utopiassa asu.

Jotkut ihmiset äänestävät pelkästään periaatteesta aina vastaan.

Länsimaiden pyhä lehmä: kapitalismi.

EU – kommunismin ja kapitalismin sekasikiö.

Jos filosofi haluaa toden teolla muuttaa maailmaa, on hänen liityttävä puolueeseen. Ja heti, kun hän sen menee tekemään, häntä tuskin voi enää kutsua filosofiksi muutoin kuin hyvin vahvoin varauksin.

Kapitalismi on rahan keruuta toisten selkänahalla.

Poliitikot tarkastelevat vaaliohjelmaansa opinkappaleena. Siinäpä syy politiikan epäinhimillisyyteen.

Puolueettomuus on usein vain puhdasta välinpitämättömyyttä.

Sitoutumattomia pelätään, koska heidän kritiikillään ei ole rajoja.

Äänestäjän on valittava tässä maassa kahdesta yhtä turhasta: oikeistosta ja vasemmistosta. Päätökset tehdään Brysselissä.

Meidän politiikkamme on ulkopolitiikkaa: Päätökset säädetään ulkoapäin.

Monet ovat konservatiiveja vain siksi, etteivät he uskalla olla radikaaleja.

Kommunismi käytännössä: hyvin verhottua kapitalismia. Harvojen harjoittamana.

Konservatiivi on ihminen, joka ei uskalla korvata olemassaolevaa pahaa tuntemattomalla pahalla.

Demokratian lähtöoletus: Jokainen ihminen on älyllinen olento. Ilmankos demokratia toimii niin huonosti.

Kapitalisti! Kohtele ihmistä hyvin! Silloin hänessä on enemmän mehuja, mitä puristaa.

Kategorinen imperatiivi politiikassa: Mitä ei voi kestää, se täytyy estää!

Kun radikaali tarpeeksi pitkään säilyttää kantansa, muuttuu hän konservatiiviksi.

Puolueella on yksi periaate: Se, että sillä ei ole periaatteita.

Valtionpäämies kannattaa korvata näyttelijällä. He ovat parempia näyttelemään.

Ennen kuin haukut ideaa idean toteutuksen perusteella, ota selvää ideasta.

Raha on kapitalismin uskonto.

Pankapitalismi – maapallon päivät luetut.

Kapitalistisia arvoja kumartava koululaitos opettaa oppilaansa näkemään itsensäkin tuotantovälineenä.

Tunnistamme edelleen proletaarit keskuudessamme. Eufemismien käyttö ei vaikuta heidän tunnistettavuuteensa, erinäisten ammattinimikkeiden ja tehtäväkuvausten glorifioinnista puhumattakaan. Orjien määrä on vakio. Meillä on käytössä kastijärjestelmä, vaikka emme sitä siksi nimitäkään. Jokainen tietää kyllä paikkansa kastijärjestelmässä ja jos hän meinaa sen unohtaa, siitä kyllä kiireesti hänelle muistutetaan.

27 USKONTO

Varo niitä, jotka siteeraavat Raamattua. Luulevat, että Jumala on heidän puolellaan!

Rukous on pyyntö Jumalalle, että tämä hoitaisi sen, mitä ei itse pysty.

Niin uskovainen kuin ateistikin uskoo. Uskovainen uskoo uskovansa; ateisti uskoo, ettei usko.

Se, joka epäilee, uskoo epäilyyn.

Moraali – moralistin uskonto.

Nykyisin ihmiset hakevat synninpäästönsä kallonkutistajalta.

Kirkko on maallistunut. Kanssaihmiset ovat ottaneet saarnaajan roolin. Jotkut jopa Jumalan.

Uskonto antaa monelle täysi-ikäiselle luvan vaipua jälleen alaikäisyyden tilaan. On mukavaa, kun joku muu päättää tärkeistä asioista.

Uskonto on maallistunut. Olemme tuoneet taivaat ja helvetit maan päälle.

28 MORAALI/TAVAT/OMATUNTO/ARVOT/HYVEET

Joidenkin elämässä puhtaanapitoon liittyvät "hyvät tavat" ovat moraalisääntöjen asemassa.

Ei työ tapa, vaan työtapa.

Me emme siedä toisen moraalisääntöjä, jos ne loukkaavat makuamme.

Nykyihminen pitää makuasioita moraalisina, ja moraaliin liittyviä asioita makuasioina.

Moraalin kohentamiseksi lienee viisasta tinkiä vaatimuksista. Siten "Rakasta lähimmäistäsi" tulisi muuttaa muotoon: "Yritä sietää lähimmäistäsi".

Me tungemme lääkkeitä elimistöihin parantaaksemme tiloja, jotka olemme luokitelleet sairaustiloiksi. Se, mitä sairaustilana pidetään, vaihtelee ajasta aikaan, kuten myös ne lääkkeet, joita kuhunkin sairaustilaan määrätään. Epämääräistä touhua...

Ihmiset voidaan jakaa kahteen tyyppiin: niihin, jotka haluavat noudattaa säännöllisiä elämäntapoja ja niihin, jotka ovat mieltyneet noudattamaan epäsäännöllisiä elämäntapoja. Nämä ihmistyypit mieltävät toistensa aikataulut mahdottomiksi, absurdeiksi jopa.

Kiduttaja vai kidutettava. Valitse.

Jos tuot ukkosmyrskyn toisen elämään, et voi itsekään välttyä siltä.

Meille opetetaan kuinka pysyä tiellä, vaikka parempi meille kullekin olisi luoda oma polkumme.

Kun etsii toisten parasta, unohtaa omansa.

Statussymboli: se, jonka me uskomme omistavamme, mutta joka omistaakin meidät.

Kaiken päivää ihmiset puhuvat joutavia ja välttävät kaikin keinoin puhumasta mitään, millä on väliä. Joutavien jauhaminen toimii oivana panssarina.

Kun terveys on muodissa, siitä tulee helposti terveysriski.

Onneton tosiasia on, että meitä rangaistaan niin laiskuudesta kuin ahkeruudestakin.

Kiltit ihmiset eivät vaadi mitään. Eivätkä saa mitään.

Hienotunteisuus on yhteiskunnan tukipylväs. Ilmankos tukipylväämme horjuu.

Se ei ole todellinen ystävä, joka toivoo toiselle samaa kuin toivoo itselleen. Sellainen on todellinen ystävä, joka toivoo toiselle samaa kuin toinen toivoo itselleen.

Ole oma itsesi. Se on nopein tie – marginaaliin.

8 tuntia päivässä tunteet ovat meiltä kielletyt. Työpäivän jälkeen istumme näytön ääreen ja olemme sitten tuntevinamme niitä tunteita, joita meissä on ilmennyt kaiken päivää, mutta jotka olemme joutuneet tukahduttamaan.

Mielistelijä on henkilö, joka miettii kaiken kolmeen kertaan, ennen kuin sanoo sanaakaan.

Kykenet näyttämään hyväntuuliselta hankalien asiakkaiden aikana, kun palvellessasi heitä hymyilet ajatukselle, kuinka miellyttävää on sitten, kun he ovat häipyneet.

Näytä kaikki hullunmerkkisi seurustellessasi ihmisten kanssa, niin pääset seurustelemasta heidän kanssaan.

Kun haluat jostakin ihmisestä eroon, lainaa hänelle rahaa. Jo alkaa välttelemään seuraasi!

Se, jolla ei ole mitään sanottavaa, säästää kanssaihmisiään jättäessään suunsa avaamatta.

Kun me sanomme, että jossakussa on luonnetta, me usein tarkoitamme sanoa: "Hän on hankala".

Me suosimme ihmisiä, joilla on tulevaisuus ja kartamme ihmisiä, joilla on menneisyys.

Maailma kehittyy. Ihmiset keksivät jatkuvasti yhä ilkeämpiä tapoja toistensa kiduttamiseksi.

Älä koskaan anna anteeksi. Oikeansorttisille ihmisille sinun ei tarvitse antaa anteeksi, sillä he eivät ole sinua vastaan rikkoneet. Vääränsorttisille ihmisille anteeksi antaminen merkitsee vain perustan luomista yhä uusille loukkauksille, joita saat sitten jatkuvasti olla antamassa anteeksi.

Älä kerro ilonaiheitasi muille. Toisia ne eivät kiinnosta ja toiset tekevät kaikkensa, että menettäisit syyn iloita.

Jotkut sopeutuvat vallitseviin oloihin ainoastaan siksi, että he näkevät kaikkien ympärillä olevienkin elävän niiden vaatimalla tavalla.

Kullekin terveyttä tapojensa mukaan.

Joko kuljet varpaillasi taikka varpaille.

Levitetyt haarat – monen Aladdinin lamppu.

Velvollisuuksistamme raskain on velvollisuus olla iloinen.

Helpoimmin huomaamme sen viat, jota me vihaamme. Helposti jätämme vihaamamme henkilön hyveet kokonaan näkemättä.

Vaikeinta on antaa itselleen anteeksi.

Ei pahaa pahalla paranneta. Eikä hyvällä. Parantumattomia ovat.

Vastoinkäymisten hyvä puoli: arvottomat ihmiset kaikkoavat ympäriltä.

Murhe voi toimia lääkkeenä pettävää iloa vastaan.

Jos ei suostu vähempään kuin parhaaseen, niin sen usein saakin. Mutta millä hinnalla!

Kuinka usein pohdimme tapojemme ja käytäntöjemme perusteita? Osaako kukaan sanoa, mitä pahaa on siinä, että istuu lattialla tai on sisällä pipo päässä? Vain sellaiset tavat, joiden noudattaminen loukkaa kanssaihmisiä, pitäisi julistaa moraalisesti tuomittaviksi, ei makuasioita. Pitäisi siten noudattaa enemmän tapojen henkeä, ei tapojen kirjainta. Varsinkin silloin, kun tavat vaikuttavat täysin mielivaltaisilta tai jopa järjettömiltä.

Näännytämmekö nälkään vai annammeko pistoksen? Kumpi on "inhimillisempi" vaihtoehto?

Toisessa ihmisessä meitä viehättää usein se ominaisuus, jonka itse toivoisimme omaavamme.

Ulkonaisten muotojen tarkka noudattaminen käy sisällön kustannuksella.

Ruumiillinen moraalimme voidaan tiivistää seuraavasti: "Näytä terveeltä!"

Jotta ihmiset saataisiin tekemään, mitä halutaan, heille vakuutetaan: "Kun teet nyt, mitä on pakko, saat sitten tehdä, mitä haluat." Ei pidä paikkaansa. "Sitten kun" -aika ei tule koskaan. Kumma kyllä, suurin osa ihmisistä näyttää uskovan tähän satuun, vaikkeivat he ole koskaan päässeet viettämään tuota luvattua "sitten kun" -aikaa.

Hyveilläkin on rajansa.

Vain eläimet voivat – ja saavat! - olla vilpittömiä.

Ei riitä että osuu. On myös tähdättävä. Osuminen on helppoa, tähtääminen aivan toinen juttu!

Olemme sanojemme ja tekojemme orjia. Sanottu ja tehty seuraavat mukanamme joka askelella.

Ihmisen teot ovat aina puhuneet ihmisestä enemmän kuin hänen puheensa.

Monilla teot heittävät varjon sanoille.

Neurootikot yrittävät neurotisoida toistenkin arjen.

Moralistit enimmäkseen saarnaavat, esimerkin näyttäminen olisikin jo huomattavasti hankalampaa!

Jos voisimme istua yleisön joukossa katselemassa itseämme, huomaisimme, kuinka vähän me loppujen lopuksi itseämme tunnemme.

Nykyihmiselle nuoruus on elämänura(kka).

Puemme sanottavamme faktioiksi, faktan ja fiktion yhdistelmiksi. Fiktio näkyy esimerkiksi eufemismien käyttönä ja inhorealismin puuttumisena.

Ennemmin toimin vähemmistön lailla järkevästi - vaikka ihmiset puhuisivatkin minusta pahaa - kuin enemmistön lailla järjettömästi enemmistön suosion voittaen.

Meistä on hauska havaita toisessa samat viat kuin itsessämme. Se tekee niistä jotenkin anteeksiannettavampia.

Moni turha paha sana jäisi sanomatta, jos ihmiset voisivat nähdä toistensa tekojen takanat olevat hyvät vaikuttimet.

Tasapainoa on se, ettei ole itseensä tyytymätön eikä tyytyväinen.

Tottelemattomuus oikealla hetkellä on mitä parhain hyve.

Ihminen ei voi ihmisestä liikaa ajatella pahaa. Kuinka usein saammekaan huomata, että toinen on huomattavasti pahempi kuin olimme uskoneet!

En minä moiti itseäni saadakseni kiitosta, vaan välttääkseni moitteen sanat.

Miksiköhän ne, jotka itse ovat vaikeuksissa, ovat aina ensinnä muita neuvomassa?

Vioillamme ja puutteillamme me eniten ihmisiä ilahdutamme.

Nykyajan kategorinen imperatiivi: Toimi aina niin, että kohtelet ihmisyyttä niin omassa itsessäsi kuin toisessakin ihmisessä pääasiassa välineenä.

Vain ystävät odottavat totuudenmukaista vastausta kysymykseen: "Kuinka voit?". Muille on valehdeltava.

Jos aina hillitset vihanpurkaustasi, saat vielä mahahaavan. Kun hillitset vihasi, se räjähtää sisäänpäin!

Tunteemmekin ovat aidoimmillaan, kun olemme yksin.

Taitavasti ilmaistu itseironia voi olla loukkaus toista kohtaan.

Myös se, joka katsoo tekevänsä hyvää, tulee aiheuttaneeksi pahaa. Heille minulla on antaa yksi neuvo: Älä tee kenellekään hyvää kysymättä ensin hänen mielipidettään siitä. Yhden hyvä ei ole läheskään aina myös toisen hyvä.

Me käytämme moraalia tai yleistä mielipidettä perustelunamme usein silloin, kun emme keksi enää muita perusteluja. Me tarjoamme edellä mainittuja järkiperusteina.

Alkoholi, huumeet, piristeet. Eskapismin monet keinot. Todellisuuden muuttumista yhä kestämättömämmäksi voimme mitata kyseisten aineiden käyttövolyymin nousun perusteella. Höpötetään alkoholin käytön vähenemisestä, kun samalla "unohdetaan" kertoa huumeiden käyttövolyymin moninkertaistumisesta viimeisen kymmenen vuoden aikana.. Hydralle kasvaa aina vain päitä pois hakattujen tilalle..

Moni menettää malttinsa vain siksi, että se on niin mukavaa.

Keskitien moraalin noudattaminen voi heikentää moraaliamme, jos se jättää ajattelummekin puolitiehen.

Suuri osa ihmisistä asettaa moraalissaan etusijalle mukavuus- ja sopivuusnäkökohdat, vaikkeivat sitä kuollakseen myöntäisi.

Se, että moraalisi tekee sinut iloiseksi, ei ole tae siitä, että moraalisi on oikea.

Näytä idiootilta. Säästyt monelta turhalta kiistalta. Eivät ala selittää vajaaälyiselle.

On vaikeaa olla lähimmäisille mukava, kun jotakin paikkaa koko ajan kivistää.

Kuinka harvoin voikaan ihminen rangaistuksetta ilmaista todenmukaisen mielipiteensä, kaunistelematta!

Moni vihaa lähimmäistä kuin itseään. Paljon.

Meillä on yhtä monta minää kuin meillä on ihmissuhteita.

Moni kärsii yksin, jotta ei kuormittaisi ystäviään.

Meidät laitetaan lokeroimaan itsemme fill in -lomakkeiden mukaan. Lomake edustaa sen laatijan maailmankuvan rajoja. Yrittävät ahtaa lomakkeentäyttäjät lomakkeenlaatijan luoman maailmankuvan tarjoamiin lokeroihin.

Tieltä poikkeaminen kielletty!

Ihmiset kuvittelevat, että toisilla on hauskempaa kuin heillä. Senpä vuoksi he teeskentelevät, että heillä on hauskempaa kuin heillä onkaan. Se nyt ainakin vie elämästä lopunkin hauskuuden!

Käyttäytyminen – teeskentelystä käytetty eufemismi.

Neuvot ovat tyhmyyksiä, jotka sanotaan tosissaan.

Monet pidättäytyvät paheesta kokonaan, koska pelkäävät, etteivät pysty olemaan kohtuullisia.

Niukat hymyt ovat toisinaan peiteltyjä irvistyksiä.

Tunnen ihmisen, joka - aina kun näkee, että jollakulla menee huonosti – kysyy ivallisesti: "Miten menee?"

Suurimman osan aikaa haluaisin vain irvistellä ihmisille. Tällaisia ihmisiä kutsutaan mielisairaiksi. Eivät myönnä, että ihmiset useimmiten ansaitsisivat irvistyksen.

Imartelu on maailman tehokkain voiteluaine.

Ihmiset vihaavat laiskottelua. He eivät kerta kaikkiaan pysty olemaan tekemättä mitään.

Kun ihmiset kiistelevät, he saavat usein tietää enemmän toisistaan kuin siitä asiasta, josta he kiistelevät.

Monista saduista on tullut tänä päivänä uskonkappaleita.

Normit ovat varsin sukupuolisidonnaiset: Naisen on oltava hyvännäköinen; miehelle riittää se, että hän ei ole suorastaan silmiinpistävän ruma.

Vakavuus katsotaan miehellä hyveeksi, naisella huonoksi ominaisuudeksi. Nimittävät vakavia naisia hapannaamoiksi.

Se, joka pitää suunsa kiinni, tulee tehneeksi vain yhden erehdyksen: sen, että pitää suunsa kiinni.

Ruoka maistuu usein paremmalta, kun sitä on lautasella vain vähän. Opiskelussa pätee sama periaate.

Ne, joilla on harmeja, ovat usein harmiksi muille.

Kun me pyydämme neuvoa, me emme niinkään halua neuvoa kuin vahvistusta sille toimintatavalle, jonka me olemme jo valinneet.

Kun olemme nuoria, meillä on tarve parantaa maailmaa; kun olemme vanhempia, maailmalla on tarve parantaa meitä.

Helpompi on oppia puhumaan kahtatoista kieltä kuin kuuntelemaan yhdelläkään niistä.

Vaatii luonnetta uskaltaa olla itsensä puolella, kun vastaväittäjänä on sanktio-oikeudella varustettu auktoriteetti.

Se, joka ei voi sietää omaa elämäänsä, pohdiskelee ja pyörittelee naapurin elämää, jota hän ei – paradoksaalista kyllä! - myöskään voi sietää.

Ihminen on aikuinen vasta siinä vaiheessa, kun hän lakkaa selittelemästä.

Nykyisyys on vain väline saavuttaa tulevaisuus eli uusi nykyisyys. Käytämme elämäämme välineenä saadaksemme elämän, jota käyttää välineenä.

Me puhumme ruoasta ja syömisestä – paljonkin – mutta emme juurikaan suolen toiminnasta, vaikka se on vähintäänkin yhtä tärkeä onnellisuutemme kannalta kuin ravinnon nauttiminen.

Se, joka kulkee koko ajan toisten jalanjäljissä, jättää luomatta omansa.

Meillä on kahdesta valita: joko rakennamme pilvilinnoja tai korttitaloja.

Ihmiset kaipaavat joutilaisuutta saadakseen tehdä sitä mitä haluavat. He eivät siis kaipaa tarkkaan ottaen joutilaisuutta, vaan tekemistä omilla ehdoillaan.

Nykyään vallitsee kerma-etiikka. Kaikki haluavat vain kerman kakusta.

Joka ei voi saavuttaa suuria asioita, täyttää elämänsä pienillä. Kuten naapurin asioilla.

Kokemukseni mukaan harvat uskaltavat olla nuoruudessaan nuoria. Toiset ovat olevinaan lapsia, toiset aikuisia.

Mikään ei ole niin kallista kuin se, mikä on lunastettu omalla persoonalla.

Viekkaalla ihmisellä on teoilleen aina kaksi motiivia: julkilausuttu ja kätketty.

Se, joka on kaikessa kohtuullinen, on kohtuuton itseään ja usein muita kohtaan.

Kompromissi on ratkaisu, joka vituttaa kaikkia osapuolia.

Lahjaa ei ole arvioitava lahjan suuruuden, vaan antajan pyyteiden mukaan.

Lähimmäisen määritelmä: aina, kun hän näkee vyön, hän iskee sen alle.

Huvitus, joka kestää kauan, alkaa olla kuritus.

Usein olisi tarpeen myydä naapuri, ei taloa!

Kysyvä tieltä eksyy. Neuvovat väärän, hyväkkäät!

Älä kysy moralistilta neuvoa. Hän neuvoo monimutkaisimman tien!

Ainoa tapa säilyttää fyysinen terveys on syödä sitä, mitä ei halua; juoda sitä, mistä ei pidä; tehdä sitä, mitä ei tahtoisi. Mutta siten menettää henkisen terveytensä.

Jos haluat tulla kuulluksi, kuiskaa. Kyllä silloin kuulijoita löytyy!

Se, joka pyytää rehellistä mielipidettä itsestään, haluaa useimmiten kuulla sen positiivisen puolen siitä mielipiteestä, joka sinulla on hänestä. Rehellisyyttä sekin.

Yleinen mielipide vastaa epävarmalle lähes kymmentä käskyä.

Se, joka kulkee omaa polkuaan, pitää sillä huolen siitä, että juoruakoilla riittää jutunjuurta.

Se, joka kunnioittaa yleistä mielipidettä, joutuu jättämään elämänsä elämättä.

Arvioitakoon ryhmän moraalia sen vähemmistön moraalin mukaan.

Jos ihmiset muodostavat väärässä asiassa vähemmistön, heidät pannaan lukkojen taakse.

Pahansisuiset elävät vanhimmiksi. Johtuukohan se sitä, että he päästävät kaiken kuonan ulos kielensä kautta!?

Meillä on jonkinasteinen vapaus valita – pakkomme.

Jotkut rakentavat uskottavuutensa vaatteilla.

Kiukuttaa teeskennellä osanottoa, kun joku täysin terve väittää olevansa hyvin sairas. Siinä joutuu reagoimaan valheeseen valheella, tavallaan.

Palkkaavat toisinaan parhaiten pukeutuneen, eivät asiantuntevinta.

Siellä, missä puku on miestä tärkeämpi, on ulkokultaisuuskin vaatimuksena.

Meidät on pakko opettaa rakastamaan lähimmäisiämme. Luonnostammehan me vihaamme heitä, ja usein täydellä syyllä.

Harvalla on varaa olla uskollinen itselleen. Idealismi on kallista!

Julkisuus tietää massan ylivaltaa yksilöstä.

Se, kuinka me elämme, paljastaa mihin uskomme.

Usko voi tulla kalliiksi, jos uskoo sellaiseen, mihin ei ole uskomista!

Ihmisen pitäisi olla koko elämänsä nuori, kaunis, terve, iloinen. Siihen tarvitaan pirullisen paljon rahaa, kärsivällisyydestä nyt puhumattakaan.

Parempi joka kerta myöhässä kuin ei kertaakaan ensinkään paikalla.

Ihminen menee epäkuntoon liiasta järjestämisestä.

Yhteiskunta hyväksyy jotkut tavat ainoastaan siksi, että se ei saa niitä aisoihin. Kuten alkoholin juomisen.

Ihminen olemisessaan on "suurin piirtein" sitä, mitä hän on kunakin hetkenä. Luomamme järjestelmät vaativat meitä kuitenkin olemaan täsmälleen jotakin. Siinäpä syy siihen, että elämämme ei koskaan tunnu mielekkäältä. Aina on oltava väkisin täsmälleen jotakin, mitä ei haluaisi eikä jaksaisi.

Moralisti vaalii siveyttämme liian ankaralla hoidolla.

Ne, jotka eivät voi ylvästellä omilla ansioillaan, ylvästelevät usein toisten.

Nyky-yhteiskunnassa ihminenkin on käyttötavaraa. Siinä missä elintarvikkeet ja työkalutkin.

Herätät joko sääliä tai kateutta. Etkä voi edes valita, kumpaa.

Ei poikkeusta ilman sääntöä!

Poikkeus kyseenalaistaa säännön. Näin on etenkin tapojen ja normien kohdalla.

Jotkut kuvittelevat olevansa suvaitsevaisia, vaikka he ovat vain välinpitämättömiä.

Ihmiset näyttelevät noudattavansa omia ihanteitaan. Harvalla on nimittäin varaa ihanteitaan noudattaa.

Olen vakuuttunut siitä, että syynä happamuuteen on lukuisten ihmisten kohdalla – huono ruoansulatus.

Mitä äänekkäämmin vapaudesta puhutaan, sitä enemmän epäilen vapauden olemassaoloa.

Kielletään viina ja tupakka kokonaan ja palkataan kaduille hengenhaistajat partioimaan. (Get real!) Mutta kuka vahtii raittiusfanaatikkoja!

Yökerhoissa on pakko olla hämärävalaistus. Suuri osa ihmisistä on rumia.

Nykyisin kaikki on myytävänä, ihmistä myöten. Ihanteista nyt puhumattakaan.

Me vaihdamme ihanteemme rahaan. Muutoin me emme saa juurikaan syödäksemme.

Mielenosoitukset halutaan kieltää. Kenenkään ei haluta osoittavan mieltään.

Realistinen päämäärä on toivon ylläpitäjä.

Samalla, kun toimimme, meidän tulisi tietää, mihin tähtäämme. Toisinaan meillä on niin kiire toimia, että unohdamme tähdätä ja luulemme, että toiset ovat tähdänneet puolestamme. Eivät ole.

Kenen päämäärään pyrit?

Yhtä vaarallista kuin on antaa fundamentalistille Raamattu, on antaa moralistille poliisin oikeudet.

Ihminen hoitaa puutarhaansa kitkemällä sieltä rikkaruohoja. Ongelmana on kuitenkin se, että hän ei aina erota sitä, mikä on rikkaruoho, mikä ei. Jotkut sitten kitkevätkin ruusuja rikkaruohoina, poloiset!

Kun pakotetaan puhumaan, ei tule mitään mieleen; kun ei saa puhua, olisi koko ajan niin pirusti asiaa.

Harva näkee peilissä uskollisen kannattajan.

Rohkeat ovat usein vain terästäytyneitä pelkureita.

Monista niistä, joista ei tullut poliisia, tuli moralisti. Ei ihminen kutsumuksestaan pääse.

Poliisille ja moralistille lain kirjaimen noudattaminen on prioriteetti. Olipa laki millainen tahansa.

Mielipiteensä takana seisominen on joko suoraselkäisyyttä tai uppiniskaisuutta. Arvio riippuu siitä, kannattaako arvioija sitä mielipidettä, jonka takana seistään vai ei.

Famulus merkitsee 'kotiorjaa'. Familia on sanan monikko..

Periaatteettomilla ihmisillä on yksi periaate: periaatteettomuus.

Hyvin ja oikein tekeminen käy toisinaan kalliiksi.

Sen, joka ei osaa neuvotella, on pakko sotia.

Se, joka ei vastaa lyöntiin, kun tulee lyödyksi, vastaa siihen usein myöhemmin, lyöjän selän takana.

Sielunveljilleen ihminen on ystävällinen. Muille hän on vain kohtelias.

Kohteliaisuus: teeskenneltyä ja säännösteltyä ystävällisyyttä.

Kun ihminen vanhemmalla iällä toistaa nuoruutensa hölmöilyjä, me sanomme hänen olevan milloin minkäkin iän kriisissä tai villityksessä. Ehkä hän vain yksinkertaisesti ikävöi nuoruuden vapauttaan.

Käyttäytyminen: näyteltyä sivistyneisyyttä.

Niin onneen kuin onnettomuuteenkin liittyy usein tunne siitä, että se on ansaitsematonta.

Ei riitä, että on onnellinen. Tarpeen on myös se, että toiset eivät sitä tiedä.

Vastoinkäymiset olisi melkeinpä helppo kestää, kunhan vain ihmiset ympärillämme pitäisivät suunsa kiinni niistä, eivätkä jatkuvasti muistuttelisi meitä niistä.

Jotkut lukevat sanomalehdistä niistä inhottavuuksista, joita toisille on sattunut, ettei tarvitsisi miettiä niin suuressa määrin niitä inhottavuuksia, joita itselle on sattunut.

Täällä ne, jotka näyttelevät huonosti, eivät menesty.

Nautinnot eivät suinkaan ole ilmaisia. Niistä maksetaan kärsimyksellä.

Kutsumme moraalittomaksi usein sitä, mitä emme voi sietää. Siinä ei ole kysymys moraalista, vaikka me kuinka niin väittäisimme, vaan mausta.

Vahvimman mielipide voittaa, ei viisaimman.

Ilmaiseksi saatu tulee usein kalleimmaksi.

Se, joka ei milloinkaan laiskottele, maksaa siitä työtehon menetyksenä.

Laiskottelu on aivojen viritystä.

Me nimitämme barbaareiksi niitä, joilla on huonommat käytöstavat kuin meillä itsellämme.

Kohteliaisuus: hallittu irvistys.

Minimisivistyksen vaatimus: Jos et voi olla ystävällinen, ole kohtelias.

Kun hyve on asetettu näytteille, emme voi olla varmoja, onko kyseessä todellinen hyve vai hyveen kuori.

Hulluja löytyy niin mielisairaalan muurien sisä- kuin ulkopuolelta. Ulkopuolelta löytyvien hullujen hulluutta pidetään vain hulluuden hyväksyttävämpänä muotona.

Huipulla on aina tilaa – tuleville burnout -potilaille!

Heikko ratsastaa paheella.

Jos kaikki olisivat enkeleitä, pirullisuus tulisi heti muotiin.

Kun apu huomataan, hätä kyllä keksitään.

Taistelussa jokapäiväisestä leivästä kaatuu aatteita.

Se, joka yrittää olla kaikkien mieliksi, on vähiten mieliksi itselleen.

Käyttäytyminen – näyttelyä epäuskottavasti.

En pyri korkealle, sillä sieltä on liian pitkä matka alas.

Se, joka kehuu itseään, voi olla varma siitä, että ainakaan niitä ominaisuuksia, joilla hän itseään kehuu, ei häneen liitetä, vaan pikemminkin niiden vastakohdat.

Se, mikä on toiselle omituista, voi olla meille luonnollista. Me pidämme luonnollisena sitä, mitä meidät on opetettu pitämään luonnollisena. Outo on omituista; tuttu luonnollista.

On vaikea olla hyvä silloin, kun toiset saavat rankaisematta olla niin pahoja kuin tahtovat.

On järjetöntä olla ikinä sortumatta järjettömyyksiin. Järjettömyydet pitävät ihmisen toisinaan järjissään.

Juhlapyhät – toivoton yritys luoda lepotaukoja. Monille juhlapyhät merkitsevät moninkertaista työmäärää arkeen verrattuna.

Tunnen ihmisiä, jotka ovat suurin piirtein kaikessa kohtuullisia. He valittavat tuntevansa kaikesta puutetta.

Jotkut ihmiset tuntevat vain kaksi vastausta: kyllä tai ei. Ei mitään keskitietä koskaan.

Vaikeinta on neuvoa järkevästi itseään. Siksi useimmat keskittyvät neuvomaan muita. Huonolla menestyksellä siinäkin.

Se, joka pelkää tekevänsä erehdyksen, tulee tehneeksi niitä jatkuvalla syötöllä. Tässä pätee se laki, joka koskee kallisarvoista kiinalaista maljakkoa, jota ei missään nimessä saa pudottaa. Juuri liiallinen varovaisuus aiheuttaa maljakon pudottamisen.

Kun tekee maailman siedettäväksi muille, tulee usein tehneeksi sen sietämättömäksi itselleen.

Meidän mielestämme ihminen tuhlaa elämänsä, ellei hän käytä sitä niin kuin me elämämme käytämme.

Ne, jotka eivät halua kaatua taistelussa, tekevät kaikkensa ollakseen keksimättä asiaa, jonka vuoksi saattaisi joutua osallistumaan taisteluun.

Kun hoito on pahempi kuin tauti, pidän viisaampana kieltäytyä hoidosta, taikka mokomasta taudista.

Eivät kaikki makaa niin kuin petaavat, vaan niin kuin toiset petaavat.

Se, mitä ivaat, voi hyvinkin osua myös omalle kohdallesi.

Jos haluat kerjätä laillisesti, järjestä juhlat.

Aikavarkaat ovat varkaista pahimpia. Ne varastavat sellaista, mitä ei voi mitenkään korvata.

Tasapainoisen elämän rikkojiksi riittää tietyntyyppinen musiikki ja hyvät tavat.

Inhoan ihmisiä, jotka haluavat itseään teititeltävän. Tekeytyvät Jumaliksi tavallisten kuolevaisten joukossa.

Kissanristiäiset: tilaisuus, jossa ihmiset puhuvat toistensa kanssa asioista, joista he tuskin ovat kiinnostuneita.

Me moitimme toisessa eniten niitä vikoja, joista me vähiten hyödymme.

Yhden illan juttu on yritys saada kakusta vain kerma.

Sille, joka himoitsee lähimmäisensä vaimoa, olkoon rangaistuksena se, että hän saa lähimmäisensä vaimon.

Usein rumien tekoja tarkastellaan mikroskoopilla, kauniiden kaukoputkella. Ikään kuin kauneus toimisi merkkinä myös moraalin ensiluokkaisuudesta.

Arvostelukyvyttömän toimintaohje kuuluu: Toimi sovinnaisella tavalla.

Harva vaatii itseltään yhtä paljon kuin toisilta.

Vaikka se, jota pidetään paheellisena, tekisi kymmeniä hyviä tekoja, ei häntä lakata pitämästä paheellisena.

Kritiikiltä ei säästy kukaan. Jos et tee mitään, sinua kritisoidaan siitä.

Valikoiminen on usein tiedostamatonta sensurointia.

Lampaan on hyvin vaikea elää susien joukossa.

Se, joka piittaa ihmisten puheista, ei voi piitata mistään muusta.

Meidän on pakko elää niin kuin kykenemme, silloin kun emme voi elää niin kuin haluaisimme. Tästä syntyy katkeruuden siemen.

Se, joka ei kykene olemaan hyvä esimerkki, tekee toisinaan kaikkensa ollakseen hyvä huono esimerkki.

Älä anna toisten näytellä liian suurta osaa elämässäsi.

Kun otat itseäsi niskasta, katso mihin ripustaudut.

Oma talo, oma melu.

Se, mitä on jäänyt hampaankoloon, riippuu siitä, mitä sontaa on joutunut nielemään.

Niin makaa kuin on ollut pakotettu petaamaan.

Kyllä nukkuminenkin kuntoilusta käy, kun tietty raja ylitetään.

Hymyilen, jotta kateelliset luulisivat minun olevan onnellinen. Tulen siitä onnelliseksi.

Moralisti – moraalivammainen.

Kun käytäntö jyrää, lait vaikenevat.

Me olemme hyvin epävarmoja, koska meiltä on epävarmuus kielletty.

Itsetuntemus alkaa siitä, mistä kyyneleetkin alkavat.

Kaikki tahtovat muuttaa toisia, eivät itseään.

Voi olla, että se mikä ei tapa, vahvistaa. Mutta sitä ennen se kyllä vituttaa.

Se, joka säätää kohtuuden mittatikun, harvoin itse tuntee kohtuutta.

Se, joka on liian kohtuullinen, on kohtuuton.

Kun onnellisuus on velvollisuus, alkaa jopa sekin vituttaa, että on onnellinen.

Me pidämme vaiteliaista ihmisistä, koska me luulemme heidän kuuntelevan, mitä meillä on sanottavana.

Se, joka yhdistää huvin ja hyödyn, saapi melko nopeasti huomata, että hupi hommasta katoaa.

Nuoruudessa kaikki menee nuoruuden piikkiin, aikuisuudessa – hulluuden.

Ne, jotka eivät itse kykene näyttämään huonoa esimerkkiä, ovat usein moralisteja.

Mikään ei sapeta moralistia niin kuin lähimmäinen, joka tekee kaiken oikein.

Me tunnemme omatuntomme olemassaolon vain silloin, kun se alkaa soimata meitä.

Ihminen saa kyllä olla huonolla tuulella, mutta se on sosiaalisen sanktion uhalla peitettävä toisilta.

Paheellisimmat pöyhkeilevät pahimmilla paheillaan.

Me inhoamme ihmisiä, joita me ikävystytämme. Niitä, jotka ikävystyttävät meitä, me säälimme.

Jotkut paheet – kun ne toisenlaisessa valaistuksessa näytetään – muistuttavat mitä parhaimpia hyveitä.

Ei kauniiden tekojen vaikuttimet aina ole kauniita.

Se, joka jatkuvasti kurittaa itseään, tulee usein kurittaneeksi myös muita.

Olemme olevinamme sitä, mitä uskomme toisten uskovan meidän olevan.

Joillekin koira on aseen korvike. Ja näppärä sellainen onkin: kun koira hyökkää jonkun kimppuun, omistaja selviää usein sakoilla. Toisin käy, jos aseena käyttää vaikkapa veistä tai pyssyä.

Olemme nuoria vain kerran. Sen jälkeen niitä, jotka tekevät nuorten juttuja, kutsutaan 30:n, 40:n, 50:n, 60:n jne. kriisissä oleviksi.

Useat ihmiset lienevät pahoja siksi, että he uskovat toistenkin olevan.

Yritäpä hyväksyä toisissa ihmisissä kaikki se, minkä sallit itsellesi, niin huomaat, että pidät itseäsi aina poikkeustapauksena.

Jos ihmiset käyttäytyisivät pitäen oletusarvonaan sitä ikää, minkä ikäisiksi he itsensä tuntevat, olisi maailmanmeno melko lailla – hilpeää! Kun 60-vuotias mies käyttäytyy 15-vuotiaan tavoin, on minun vaikea hillitä hymyäni.

Kun ihminen liikaa poikkeaa toisista, tila nimetään aika äkkiä lääketieteellisin termein.

Mitä enemmän sairauksia keksitään, sitä enemmän lääkkeitä meille ollaan tyrkyttämässä. Kaikenlaisiin mitättömiin pikkuvaivoihin, joiden kohdalla on vähintäänkin liioiteltua puhua sairaudesta. Nykyihmisen on oltava hyper. Heti, kun hän on inankin heikompi, arvioidaan hänellä olevan jokin sairaustila. Vain hyper luokitellaan nykyään terveeksi.

Eniten me inhoamme ihmisiä, jotka kieltäytyvät antamasta vahvistusta sille edulliselle käsitykselle, jonka me olemme muodostaneet itsestämme.

Elämästä menee täysin mielekkyys, kun liian monessa kohtaa sanoo kyllä, vaikka tuntee ei.

Ensin ihminen opetetaan halveksimaan itseään. Sitten valitellaan, kun hänellä on huono itsetunto.

Usein me käytämme sanaa epäjärjestys, kun jokin järjestys ottaa meitä päähän.

Se, joka luopuu nautinnoista, voi kyllä elää kauemmin, mutta elämä maistuu puulle.

Ei sillä ole merkitystä, mihin aikaan nousee, vaan sillä, onko sitä ennen nukkunut tarpeeksi.

Onneksi osa ihmisistä on aina kaikkea vastaan. Onpahan aina joku porukka, joka tekee kaikkensa estääkseen idioottimaisia ideoita toteutumasta käytännössä.

Me vihaamme imartelua, kun tiedämme, ettei sille löydy katetta.

Meitä opetetaan näkemään ihmisten hyvät puolet. Kun niitä ei ole, on meidän ne keksittävä. Yhtä kaikki, meidän on teeskenneltävä, että niitä löytyy ja kehuttava näitä olemattomia piirteitä.

Niin kauan kun onnetar suosii pelkureita, ei kannata olla rohkea.

Monen korkein arvo on nykyisin kiire. Kiireestä tulee siinä määrin itseisarvo, että nekin asiat, joiden kanssa ei tarvitsisi pitää mitään kiirettä, suoritetaan hengen hädässä.

Jotkut sekoittavat nukkumisen laiskotteluun. Ei nukkuminen laiskottelua ole. Se on hyvin ansaittua työstä palautumista.

Joutilaisuutta kutsutaan usein väärin perustein laiskotteluksi. Joutilaisuus vapauttaa ajatukset käyttöömme ja sen pitäisi edeltää vähintäänkin kaikkia tärkeitä hankkeitamme. Tarvitsemme joutilaisuutta punnitaksemme arvomaailmaamme ja erottaaksemme todellisen elämän siitä, mitä jotkut elämäksi kutsuvat.

On helppo olla absolutisti sen suhteen, mitä ei voi sietää.

Helppo se on alkoholistia ivata niin kauan kuin itse ei ole sellainen.

Kauniiden sanojen sanotaan keventävän surua. Ilmankos me kuulemme niitä niin harvoin!

Niiden, jotka eivät pääse hissillä, on kuljettava portaita. Tai jätettävä homma sikseen.

Ne, jotka elävät kuin viimeistä päivää, elävät kohta viimeistä päivää.

Kiertotiet kielletty! Pysytään osoitetulla polulla!

Se, joka polttaa sillat takanaan, tulee toisinaan polttaneeksi myös jokusen edestään.

Yksi väärä askel taaksepäin voi estää etenemisen.

Tunnen ihmisen, jolle arvoista ainut ja tärkein on hänen maksa-arvonsa.

Veitsen nuolemista ruokapöydässä kyllä kauhistellaan suureen ääneen, selän takana panettelua ei, suoraan päin naamaa tapahtuvasta loukkaamisesta nyt puhumattakaan. Mukavaa, että arvomaailmamme on kunnossa!

Tavallisen kansan on kerjättävä. Täällä on kerjääminen kielletty.

Kun ihmiselle kauniisti huomauttaa jostakin moraalisesti perin huonosta, saat hänestä vihamiehen loppuiäksesi. Omia vikojaan on vaikea antaa toiselle anteeksi.

Harva arvioi itseään itse. Useimmat arvioivat itseään toisten silmin.

Moni rajoittaa kykyjensä käytön niihin kykyihin, jotka arvovaltaisina pidetyt ihmiset ovat valmiita myöntämään.

Meille uskotellaan, että kun elämä on kovaa, on vika asenteessamme.

Se, joka kaikessa noudattaa jotakin sääntöjä, tuskin osaisi tehdä mitään sääntöjä noudattamatta.

Se, joka ottaa tavakseen käyttää hyödyksi päivän joka minuutin, ei kohta osaa viettää päivää toisen periaatteen mkaan. Hyödyntavoittelu nielee koko elämän.

Arvonimet tekevät ihmisistä marionetteja.

Ihmiset ostavat kaikenmaailman tuotteita tullakseen enemmän ideaaliminänsä kaltaisiksi.

Hyvänä päivänä ollaan hyvillä mielin; huonona päivänä ollaan olevinaan hyvillä mielin.

On pirullista olla kärsivällinen. Silloin on niin pirun kärsiväinen.

Hyvät neuvot: ehdotuksia, jotka toimivat ideaalimaailmassa, teorian tasolla.

Kapinalliset pyritään nujertamaan jo ala-asteella. Kiltit saavat hyvät numerot ja tuhmille uskotellaan, että heistä ei ole mihinkään.

Monille on menestystäkin tärkeämpää se, että luo vaikutelman siitä, että on menestynyt.

Mikään sellainen, mitä suuri enemmistö ahkerasti harrastaa, voi tuskin tulla laittomaksi. Lainvalvojia ei riittäisi joka nurkalle.

Jos harkitset seuraavaa siirtoasi liian kauan, on se siirtosi.

Jos jonkinkin aikaa ylität itsesi joka päivä, kohta tulee normiksesi ylittää itsesi joka päivä.

Psykologit auttavat meitä ratkaisemaan ongelmia, joiden olemassaolosta emme olisi edes tietoisia ilman heitä.

Moni uhraa koko elämänsä toisten mielipiteille.

Kyllä se aina syitä löytää, joka toista moittia tahtoo.

Olemme keksineet hyvät tavat, jotta epäinhimillisimmät meistä käyttäytyisivät edes joskus näennäisen inhimillisesti.

Harva puhuu toisesta selän takana täsmälleen samoin kuin päin naamaa.

Ei se, että ihmiset ovat kiäriä ja vääriä minua sureta, vaan se, että he ovat olevinaan suoria.

Iloista aidointa on vahingonilo.

Ne, jotka jatkuvasti kinaavat vain pikkuasioista, välttävät sillä kinaamasta suurista.

Monet puhuvat vain siksi, ettei heidän tarvitsisi olla vaiti.

Me luomme puitteet, koska meidän on peitettävä se, mitä on puitteiden alla.

Vihollista mikroskoopilla, ystävää kaukoputkella.

Eniten inhoan niitä, jotka ovat käsittävinään väärin vain voidakseen alkaa haastaa riitaa.

Tanssia käytetään ovena makuuhuoneeseen.

Liikaa sivuvaikutuksia mukanaan tuovan lääkkeen käyttö sairaudenhoitoon on terveyden vaalimista liian ankaralla hoidolla.

Jo lapsena opin, että ne, joita pidetään kunnollisimpina, ovat suurimpia ryökäleitä.

Se, joka kääntää toisen poskensa, saa jatkuvasti olla ottamassa turpiinsa.

Kännykkä tappaa vapaa-ajan ja tekee ihmisistä päivystäjiä paikassa kuin paikassa. Yhä mitättömimmät ja mitättömimmät asiat vaativat välitöntä reagoimista.

Se, joka ei ole syyllistynyt mihinkään, lavastetaan. Me emme voi sietää syyttömiä.

Niin kauan kuin sinua pidetään vieraana, sinua kohtaan käyttäydytään kohteliaasti. Jos ovat sivistyneitä.

Parempi myöhässä kuin huonosti.

Virheiltä ei säästy edes se, joka ei tee mitään. Jo se, että päättää olla tekemättä mitään, on virhe.

Se, että istuu samassa veneessä ei vielä tarkoita sitä, että kaikki soutaisivat.

Se, joka on noudattavinaan hyvettä, pääsee täällä pidemmälle kuin se, joka sitä oikeasti noudattaa.

Hyveestä saarnaajia löytyy kyllä paljon, hyveellisesti toimivista meillä puute on.

Julmuus sinänsä ei huoleta minua läheskään yhtä paljon kuin se, että siitä ei puhuta.

Ovelin julmuus välttää syyllistymästä rikokseen.

Myös huonolla esimerkillä ylpeillään, etenkin silloin kun se on erityisen huono.

Ne, jotka eivät voi ylpeillä näyttämällä hyvää esimerkkiä, ylpeilevät näyttämällä huonoa.

Elämänohjeet eivät pelasta meitä elämältä, vaan tekevät sen usein entistä hankalammaksi.

Elämänohjeille ominaista on se, että ne toimivat vain teoriassa.

Ne, jotka eniten ovat tapojen orjia, ovat niitä, jotka eivät edes huomaa tapoja noudattavansa.

Myös se, joka kynsin hampain taistelee tapoja vastaan, on tavallaan niiden orja.

Meidät johdatetaan tapoihin ja sitten tavat johdattavat meitä.

Samat virheet, joita toisessa pidämme anteeksiantamattomina, selitämme itsessämme parhain päin.

Yhteiskunta nimeää tärkeimmäksi arvokseen terveyden, mutta se järjestetään kuitenkin ikään kuin terveys arvona ei merkitsisi mitään.

Smalltalk – puhumista ilman että sanoo mitään.

Moni surkuttelee ulkonäköään, harva käytöstään.

Kunkin aikakauden muotiennakkoluulot luovat aikakauden ilmapiirin.

Kaikki, mikä on sopusoinnussa meidän tapojemme ja tottumustemme kanssa, näyttää meistä järkevältä. Päinvastainen moraalittomalta.

Jotkut kuvittelevat, että hyveellisyys on sitä, että elää sääntöjen mukaan.

Jos pikkupojalle sanotaan joka päivä, että hän on mitätön, niin mitätön hänestä luultavasti tuleekin.

Todellisuus on siinä määrin monimutkainen, että toisinaan on vaikea edes suurin piirtein hahmottaa, mitä kaikkia arvoja tulee tekojensa kautta todellistaneeksi.

Onkohan sapekkaina pidettyjen ihmisten myrkkykielisyys turhautumista kerääntyneen myrkyn vapauttamista?

Orjan elämä täytetään sivuseikoilla. Seikoilla, jotka ovat hänelle itselleen sivuseikkoja.

Taisteletko periaatteittesi puolesta vai elätkö niiden mukaan? Toisinaan on mahdotonta tehdä molempia yhtä aikaa.

29 ISMIT

Idealisti: henkilö, joka kieltäytyy viisastumasta omista kokemuksistaan.

Formalistit kaavoittavat kaiken ympäriltäänkin.

Jokaiseen ismiin sisältyy orjuutensa.

Idealismi kasvaa suorassa suhteessa etäisyyteemme käytännön elämästä.

Ismit tappavat ajattelun. Ismit koostuvat implisiittisistä ohjeista, joiden noudattaminen on pakollista.

30 KAUNEUS

Siinä on yksi hyvä puoli, että on ruma: Jotkut mulkut jättävät lähestymättä.

Lohdutukseksi: Oikeassa valaistuksessa näyttää rumakin kauniilta.

Kaikkein kauimmin kestää meikata ihminen luonnollisen näköiseksi.

On mautonta ylistää virheetöntä ihoa sille, jonka kasvot on täynnä kauneusvirheitä.

Yökerhot ovat hämäriä, jotta rumillakin olisi mahdollisuus.

31 ELÄMÄNKATSOMUS/IHMISELÄMÄ/ONNI

Nykyihminen ei ole oman elämänsä käsikirjoittaja.

Ongelma ei suinkaan ole siinä, etteivätkö unelmamme toteutuisi, vaan siinä, että ne usein tuovat toteutuessaan mukanaan sellaistakin, mitä me emme ensinkään toivoneet.

Elämä on kuin villiruusu, täynnä piikkejä. Elämä näyttää kauniilta, mutta tuntuu piikikkäältä.

Elämän viheliäisyyden koskettaessa ihmisestä tulee filosofi. Taikka haudankaivaja. Omansa tai toisten.

Tutkistelematon elämä ei maksa vaivaa. Harvoin tutkisteltukaan.

Moni ei uskalla tappaa itseään vain siitä syystä, että pelkää jäävänsä vahingossa henkiin, vammaisena.

Onnellisen elämän salaisuus piilee todellisuudentajun hämärtymisessä.

Hyväkään suunnitelma ei onnistu, ellei Onnetar ole suosiollinen.

Minä uskon ehdottomasti onneen. Mitä lujemmin minä paiskin töitä, sitä enemmän eräät muut ammentavat onnea minun työpanoksestani.

Kokemuksemme mukaan onni on elämässä epänormaali tila. Me olemme kuitenkin jostain ihmeen syystä kovin vakuuttuneita siitä, että nimenomaan onni on meidän normaali tilamme; tila, johon meidän kuuluu ja täytyy pyrkiä.

Jos ihminen voisi etukäteen nähdä kaikki ne hankaluudet, jotka häntä tulee kohtaamaan hänen taipaleensa varrella, moni luovuttaisi jo lähdössä.

Se aika, jolloin olet terve, on odotusaikaa. Silloin odotat, mistä kohdin ruumiisi sinut seuraavaksi pettää.

Jos näkisimme ennalta kaikki tulevat kommellukset ja viheliäisyydet, meillä ei riittäisi luultavasti rohkeutta yrittää juuri mitään.

Huonoon onneen tottuminen säästää monelta pettymykseltä.

Olen huomannut, että elämässä eivät laskelmat riitä. Eivätkä varalaskelmatkaan. Mutta varalaskelmien varalaskelmat, ne riittävät toisinaan.

Elämämme tavoitteet, joita kohti me kynsin hampain ponnistelemme, osoittautuvat useimmiten fata morganaksi.

Elämä voi olla kerrottuna kaunein satu, mutta koettuna kamalin kauhukertomus.

Elämä on kuin ruusu. Kaunis katsella, mutta kun siihen koskee, piikit pistävät.

Elämä on seuraavan selkäsaunan odottamista.

Elämä on opettelua elämään niin kuin haluaisi elää.

Hyvä terveys on kuin elohopea: ei hallittavissamme.

Rikka silmässä voi pilata koko päivän. Niin pienestä se on kiinni.

Eivät kaikki ole omien onnettomuuksiensa seppiä.

Kokemuksen toinen – usein osuvampi – nimitys on virhe, etenkin puhuttaessa taaksejääneistä avioliitoista.

Toiset kokemus tekee kypsemmiksi, toiset moraaliltaan mädäntyneiksi.

Vanhojen huonojen aikojen muistamisesta on vastuussa liian hyvä muisti.

Elämä on kapinointia tai sopeutumista.

Elämästä saa harvoin alennusta.

Nukkuminen on aina mukavaa. Silloin olemassaolo ei tunnu.

Elämä on todellista elokuvaa. Stuntit on suoritettava itse.

Tunteellinen maksaa elämästä kyyneleillä, tunteeton kyyn eleillä.

Jotkut matkustavat, ettei heidän tarvitsisi olla. Matkustaminen on ikään kuin olemisen panemista liikkeeseen.

Väsymys on olemista kuolemaisillaan.

Kokemus – minulle tragediaa, sivustaseuraajille komediaa.

Elämä hautaa ihmisen elävältä. Mitä jos suoraan korvaisimme kastajaiset hautajaisilla.

Mitä vähemmän elämäämme on jäljellä, sitä arvokkaampana me aikaamme pidämme.

Elämä on liikettä yhdestä tukalasta toiseen.

Tottumus syö nautintomme.

Monet lopettavat elämisen jossain kohtaa täysi-ikäisiksi tultuaan.

Huolien määrä on vakio: yhdestä pääsee, toinen tulee tilalle.

Toiset elävät elämäänsä eteenpäin, toiset taaksepäin.

Kaikki, mikä ei tapa, naurattaa. Sivustakatsojaa.

Elämä on matka, jolla kaikki matkavalmistelut osoittautuvat puutteellisiksi.

Elämä on kuin näytelmä. Jokainen on omassa elämässään kuiskaajan roolissa. Mutta näyttelijät – roikaleet - ne sanovat, mitä sylki suuhun tuo, viis veisaavat kuiskaajasta.

Elämä on kuin makkara. Täynnä ties mitä paskaa.

Ahkeruus on työläin opettaja, kokemus karvain.

Autuaita ovat persaukiset, sillä heidän ei tarvitse enää pelätä, että raha loppuu.

Usein se, joka juoksee karkuun, tuleekin juosseeksi suoraan ansaan.

Jokainen on oman onnensa ryssijä. Usein myös toisten onnen.

Elämä on käyttökelpoisen ja jätteen erittelyä ja jätteistä eroon pääsemistä. Niin ihmisistä kuin esineistäkin.

Alku aina hankalaa, lopussa vittuuntuneisuus seisoo.

Elämä on kuin myrkky, jota ihminen joutuu nauttimaan, kunnes hänen kroppansa saa tarpeekseen.

Elämä on kovaa. Toisinaan se potkii päähän, huonoina päivinä myös munille.

Harvoin osuu juuri siihen, mihin tähtäsi.

Kaikki, mikä ei vahvista, tappaa hitaasti.

Me teemme suunnitelmia, jotta meidän ei tarvitsisi elää eikä kuolla.

Me olemme elämän sylkykuppeja.

Kun elämän oppii tuntemaan, on liian myöhäistä ottaa opikseen. Kaikki elämän tarjoamat viheliäisyydet ovat ehtineet jo tapahtua.

Se, joka keskittyy vain kiillottamaan muiden rautoja, jättää omansa takomatta.

Liiku varovasti – onni on ovela.

Onnenpyörä pyörii jatkuvasti. Onnettoman päälle.

Ihmiselämä on purjehtimista merisairaana. Ei lääkettä näköpiirissä!

Asiat eivät toteudu niin kuin ihminen haluaisi niiden toteutuvan. Asioilla on oma tahtonsa.

Elämän suurimmat koetinkivet: toiset ihmiset.

Kun vain jaksaa odottaa tarpeeksi kauan, asiat kääntyvät kyllä – päin vihulaista.

Se, joka itkee harvoin, on aina poru kurkussa.

Jokainen päivä on omalla ainutlaatuisella tavallaan viheliäinen.

Elämä kuluu varmistelun varmisteluun.

Me suunnittelemme elämämme, mutta elämäpä kulkee omia polkujaan.

Jokainen uusi päivä on täynnä mahdollisuuksia munata.

Toisinaan on mahdotonta kukkia siellä, mihin on tullut istutetuksi.

Ei huono päivä minua sureta. Viheliäiset ne hermoille käyvät, kun liian usein toistuvat.

Kokemuksistamme viheliäisemmät ovat kuin ankkureita, jotka estävät laivaamme kulkemasta eteenpäin.

Joidenkin pitäisi saada elämästään ylityökorvausta.

Elämän liukuportaat vievät väärään suuntaan.

Oikotiet ja kiertotiet – elämän suola. Oikein valittuina myös sokeri.

Ihminen harvoin tietää, minne hän on matkalla, mutta menee sinne siitä huolimatta, kun ei muutakaan keksi.

Elämä on kulkemista vastatuuleen. Kaikki pistää aina hanttiin.

Kaikki tiet vievät johonkin. Se on teissä usein vikana.

Jokaisessa ovessa on kynnyksensä.

Eläminen on kuin vaellusta kengillä, joissa on kengännauhat, jotka eivät pysy millään kiinni. Yhtä päätä on nenällään.

Jokaisessa päivässä on kuormansa.

Elämä on seuraavan onnettomuuden odottamista.

Kunpa elämää voisi elää varastoon, ja pitää siitä sitten vapaapäivän!

Elämäsi on kertomus, jonka käsikirjoitusta toiset ihmiset yrittävät jatkuvasti muuttaa.

Elämä on valintaa katastrofaalisen ja viheliäisen väliltä. Mietteitä maanantai-aamuna...

Jokainen hetki on väliaikainen. Me elämme väli-aikaa.

Monella menneisyyden läsnäolo pilaa nykyisyyden.

Vaikeuksissa kamppailevan lohtu: Onneksi jokainen päivä tulee ainoastaan kerran.

Ilo olemassaolosta on olemassaolon veronkiertoa.

Huomenna on jokaisella uusi kivi vieritettävänä. Ei sisyfos-arjen voittanutta!

Se, joka rakentaa linnansa pilviin, putoaa korkealta.

Me näemme asiat sellaisina kuin me toivoisimme niiden olevan. Muuten emme jaksaisi elää eteenpäin.

Raskainta ei ole olla surullinen. Raskainta on, kun on teeskenneltävä, että on iloinen silloin kun on murheen murtama.

Epäonni on kuin sairaus: lähes aina läsnä, jossain muodossa.

Elämä on rakennettava uudelleen joka päivä tai vähintään restauroitava. Aina jokin uhkaa luhistua!

Epäonni olisi huomattavasti siedettävämpää, jos siitä saisi tarvittaessa lomaa, vähän niin kuin armeijasta.

Me valtaamme itsellemme lokeron ja sinne me sitten lopulta mädännymme.

Omat ajatuksemme elämästämme kalustavat elämämme.

Ihminen on omien tavoitteidensa summa. Ihminen elää niitä kohti. Ne määrittävät hänen olemisensa suunnan.

Se, joka ottaa elämän vakavasti, lakkaa selviämästä siitä hengissä.

Hankkiessaan ylellisyyttä elämänsä raameihin, moni joutuu luopumaan elämäntapansa ylellisyydestä.

Se, joka tavoittelee jyviä, saa myös akanat. Tämä usein jyviä tavoitellessa unohdetaan.

Ihmiset kulkevat muiden tallaamia polkuja, sillä silloin on matkanteko helpointa.

Elämässä on kaksi tragediaa: se, että syntyy ja – ironista kyllä – se, että kuolee.

• Mitä toivo on?

• Se on toiveajattelua.

Olemisen ihminen tuntee vain oman nahkansa sisällä.

Elämä koostuu kipujen sarjoista.

Elämän pituus on viheliäisintä, mitä luonto on ihmiselle lahjoittanut. Olipa elämä lyhyt tai pitkä, sen pituus harmittaa.

Sairauksia keksitään niin nopeaan tahtiin, etteivät edes lääkärit pysy enää ajan tasalla.

Ihminen etsii. Usein tietämättä mitä.

Tiedämme, että elämämme on rakennettu hiekalle, mutta meidän on teeskenneltävä, että se on rakennettu kivelle.

Vaikka me kuinka selittäisimme kaiken parhain päin, ei se muuta sitä tosiasiaa, että elämme nurinpäin.

Elämä ei ole ollenkaan niin viheliäistä kuin miltä se näyttää. Se on huomattavasti viheliäisempää.

Elämä on niin viheliäinen asia, että siitä ei voi puhua vakavasti itkemättä.

Ehdimme elää vain pienen murto-osan elämästämme. Loppuaika menee sen pienen elämän murto-osan elämisen valmistelemiseen.

En minä kuolemaa pelkää, vaan sitä, että joudun lojumaan viimeiset elinvuoteni vihanneksena omissa eritteissäni maaten.

Pelko on astumista oman ääriviivansa yli.

Ihminen elää jatkuvassa pelossa ruumiinsa muutoksista.

Ihminen kuolee noin kaksikymmentäviisivuotiaana. Sen jälkeen hän teeskentelee olevansa elossa.

Elämä on taistelua rajoista.

Aika olla käytettävissä, aika olla tavoittamattomissa. Aika vakavuuden, aika leikin. Aika ajan, aika ajattomuuden. Aika teeskentelyn, aika aitouden. Kun olisi ensin edes Aikaa.

Elämänvoiman sijasta meidän tulisi tiedostaa elämänheikkoutemme, ottaa se huomioon kaikessa ihmiselämän suunnittelussa. Miksi me haluamme kieltää elämänheikkouden, vaikka se on läsnä JOKA hetki.

Elämä on pakkoliikkeiden sarja.

Olemassaolonsa voi täyttää metelillä. Täyttävätkin - yökerhot ovat täynnä.

Muotosäännöt syövät elämästä sisällön.

Jokaisella on omat tragediansa.

Voiko ihmisen kohtalo olla muka muuta kuin traaginen!

Ihminen kiikkuu trapetsilla, joka voi pettää minä hetkenä hyvänsä.

Ihmiselo on vaeltamista traumasta toiseen. Silti perusilmeemme edellytetään olevan hymyilevä. Tämä absurdi edellytys tekee matkantekomme entistä viheliäisemmäksi. Kurjuuden keskelläkin ihmisen odotetaan olevan stoalaisen tyyni, pidättyväinen, hymy huulilla. Sairasta!

Tuska vai ikävystyminen? Kuinka vaikeata onkaan valita!

Ihmiselämä koostuu roolisuorituksista luhistumaisillaan olevalla näyttämöllä.

Elämä on kuin shakkipeli: tietyille nappuloille vain tietyt siirrot ovat mahdollisia.

Elämä on keinottelua huonon ja hyvin huonon vaihtoehdon välillä.

Ihmisonnen saavuttaminen on luonteeltaan proksimatiivista: onni näyttää jatkuvasti olevan lähellä toteutumistaan, vaan ei toteudu.

Ihmiselon näyttämönä toimii miinakenttä.

Täytämme eksistentiaalisen tyhjiömme auktoriteetin käskyillä.

Elämä on sairaustila, joka pahenee päivä päivältä.

Elämä koostuu pienistä ja suurista kuolemista.

Elämä on asteittain muuntuvaa pahoinvointia.

Kutsumme laiskaksi sitä, jonka elämänrytmi on verkkaisempi kuin meidän.

Eräät eivät pysty nauttimaan laiskottelusta, ellei heillä ole kasapäin tekemistä. Eräät eivät siis pysty nauttimaan laiskottelusta.

Elämä koostuu levottomuuksista. Sisälläni ja ulkopuolellani.

Kello hallitsee ihmistä, pakottaa hänen rytminsä. Kello kulkee samaa vauhtia ajasta aikaan, kun taas ihminen pikkuhiljaa hidastuu, minkä vuoksi kello tuntuu yhä armottomammalta vastustajalta. Iän karttuessa me jäämme kellosta enemmän ja enemmän jälkeen.

Alkuihminen saalisti elantonsa viidakossa. Nykyihminen pykäläviidakossa.

Jos yksi ovi sulkeutuu, sulkeutuu usein sata muutakin.

Moni luovuttaisi jo etukäteen, jos näkisi ennalta tulevan vaivannäkönsä kitsaat hedelmät.

Ilman viinaa tai huumeita ei voi olla hauskaa, koska silloin muistaa liian selkeästi elämänsä todellisuuden.

On vaikeaa mitoittaa voimiensa käyttö oikein, kun ei tiedä, elääkö vielä 50 vuotta vai kuoleeko jo huomenna.

Kaiverrettakoon hautakiveeni: "Haudattiin 30-vuotiaana, kuoli 60-vuotiaana".

32 MAKSIIMEJA

Antakaa nuorten olla pihalla aamuyöhön asti. Vanhempina he tuskin enää jaksavat.

Kohtele ihmisiä hyvin. Koskaan ei tiedä, kuka tuntee kenetkin.

Mies! Kun vilkaiset kaunista naista tuhmat mielessä, ajattele vain kaikkia niitä mahdollisia vahingonlaukauksesta koituvia maksuja. Se vie kyllä oitis mielenkiintosi pois hänestä!

Sopimus kannattaa allekirjoittaa aina vasta sen jälkeen, kun tietää, kuinka sen voi sanktioitta rikkoa.

Miinusta käyttämistäsi lääkkeistä niiden sivuvaikutukset ja pidä huolta, että tulos on positiivinen.

Jos näet lähimmäisesi kaivavan sinulle hautaa, ota sinä mitat myös hänestä.

33 JÄRKI/ VIISAUS/ FILOSOFIA/ AJATTELU

Ne, jotka ajattelevat toisin kuin oma aikansa, ovat niitä, jotka joutuvat vakuuttamaan toiset kantansa järkevyydestä.

Ihmisen ajatus matkaa ennakkoluulosta toiseen.

Ajattelu on ennakkoluulon vaihtamista – luuloon.

Ratkaisevaa ei ole lukeneisuuden laajuus, vaan ajattelun laajuus.

Tuhannenkaan kirjan lukeminen ei auta sitä, joka ei itse vaivaudu ajattelemaan.

Usein kehotetaan lukemaan paljon. Eikö sen sijaan pitäisi kehottaa ajattelemaan paljon?

Kun 5 miljoonaa ihmistä lausuu typeryyden, aletaan siitä liian helposti pitää jopa viisautena.

Käyttämättömästä järjestä ei anneta palkintoa, järjen käytöstä annetaan – rangaistus.

Se, joka ei koskaan muuta mieltään minkään asian suhteen, harvoin viisastuu.

Niin kysymykset kuin vastauksetkin muuttuvat ajan mittaan.

Järkiintuleminen maksaa meille hilpeyden.

Ymmärrys kasvaa kyllä vuosien myötä, mutta ongelma on siinä, että me tarvitsisimme sitä nyt.

Se, joka päättää omistaa elämänsä filosofialle, joutuu usein omistamaan sen kuitenkin kaikelle muulle paitsi filosofialle.

Me uskomme, että viisas teko on se, mitä meidän olisi pitänyt tehdä.

Useimmiten se on selitys, joka kaipaa selitystä.

Kun ihminen arvioi toista, hän askartelee enimmäkseen omien ennakkoluulojensa kanssa.

Vaikka olisi kuinka hyvä näkö, se ei auta, jos ei halua nähdä.

Monien ihmisten pitäisi argumentoida väitteidensä perustelemiseksi seuraavasti – jos he haluavat olla rehellisiä: "En minä oikeastaan tiedä tästä mitään, mutta minä tiedän kyllä, kuinka minä haluaisin asian olevan."

Mielipide muodostuu, kun arvostelukyky on tullut tiensä päähän.

Sama toiminta näyttää ehdottoman järkevältä ja täysin järjettömältä. Se riippuu siitä, kenen mielipidettä kysytään.

Jokaisella meistä on luulotautimme.

Ne, joilla ei ole omia ajatuksia, tarvitsevat kuiskaajaa.

Viisas lukee rivien välistä. Siellä ne tärkeimmät asiat lymyävät.

Jotkut teeskentelevät olevansa yksinkertaisia päästäkseen ajattelun vaivasta.

Dogmaatikot käyttävät pääasiassa huutomerkkejä, filosofit kysymysmerkkejä.

Kun ihmisen mitta on täysi, hän alkaa sylkeä aforismeja.

Me murehdimme ulkonäköämme, koska aivoja ei hyödytä murehtia. Ne ovat mitä ovat.

Filosofit eivät ratko ongelmia. He vain järjestelevät niitä ja keksivät uusia.

Ihmiset ilmenevät meille sellaisina, millaisiksi meidän ajatuksemme heidät maalaavat.

Teoriat kertovat meille, millainen maailma olisi, ellei käytäntö tulisi jatkuvasti sotkemaan maailmaamme.

Se, että käytämme tervettä järkeä ei ole useinkaan syynä onnettomuuksiimme, vaan se, että me käytämme sitä, mitä me kutsumme terveeksi järjeksi.

Harva uskaltaa yhtyä omiin mielipiteisiinsä.

Se, mitä tarjotaan ratkaisuksi, on usein vain uusi ongelma.

Eniten meidän pitäisi kaiketi epäillä itsestäänselvyyksiä. Ongelmana tässä on kuitenkin se, että itsestäänselvyydet ovat niin itsestään selviä, että niitä ei pane merkille. Se, mitä meidän pitäisi epäillä, on kuin kameleontti: jatkuvasti silmiemme edessä, mutta mepä olemme sille sokeita.

Jokaisella ihmisellä on oma järkensä ja oma järjettömyytensä.

Ajattelu jää aivan liian usein vähemmistön – opposition – harteille.

Kuopat opettavat ihmistä käyttämään järkeään.

Mielipiteet määrää viime kädessä uskallus.

Mitä lukeminen auttaa, jos ei osaa ajatella!

Ensinnä ajatuksen kivettää se kieli, johon ajatus puetaan. Sitten ajatuksen kivettää tekstin lukija, joka "päättää", mitä ajatus tarkoittaa. Ns. "merkittävät lukijat" toimivat tässä päätöksentekijöinä. Kielemme pukee kaiken mustavalkoiseksi.

34 PESSIMISMI/ OPTIMISMI

Elämästä 5% on taivasta ja 95% helvettiä. Vai olinko liian optimistinen?

Jokaisella ihmisellä on helvettinsä, mutta vain harvalla taivaansa.

Omenat saavat minut aina varuilleni. Joko niiden sisältä löytyy mato – taikka takaa käärme.

Optimistin ja pessimistin erottaa jo siitä lausahduksesta, jonka he joskus sanovat kun puhelin soi: " Oih, kukahan se on?" ja "Mikä piru nyt taas on vikana!"

Pieni onnettomuus: tauko kahden suuronnettomuuden välissä.

Tilanteesta kuin tilanteesta on löydettävissä jotain pirullista, kunhan vain tarkastelee sitä kaikista kulmista.

Kohtalolla saattaa olla varallesi jotain vieläkin viheliäisempää. Ne, jotka tänään häviävät, saattavat huomenna hävitä entistä enemmän.

Vaikka nyt menee hyvin, niin ei aina tule olemaan.

Vaikka murhe olisikin kestänyt kauan, voi onni vieläkin olla miten kaukana tahansa.

Näyttivätpä asiat kuinka synkiltä tahansa, aina on se mahdollisuus, että asiat ovat todellisuudessa vielä perkeleen paljon surkeammassa jamassa!

Pessimisti on itse itsensä paras lääkäri. Hän ennakoi sairautensa jo varhain, ja siten saattaa estää tautien etenemisen.

Maailmaa ei luonnehdi Murphyn laki "Se, mikä voi mennä pieleen, menee pieleen." vaan laki:

"Sekin, mikä ei voi mennä pieleen, menee kyllä pieleen."

Kyllä pessimistin täytyy ajatella, että optimisti on syntymästään kuuro ja sokea.

Kunnon pessimistille mikään ei ole vaikeampaa kuin itsepetos. Mitä pessimisti toivoo, sen hän ei usko olevan totta.

Pessimisti voi olla optimistia pitkäikäisempi: ylittäessään yksisuuntaista katua, pessimisti katsoo ensin niin vasemmalle kuin oikealle.

Historian oppikirjoista puuttuu enimmäkseen ihmiskunnan onnen hetket. Historian oppikirjat kertovat onnettomuuksien sarjoista, vähän samaan tyyliin kuin uutiset, sanomalehdet ja juorulehdet. Historian oppiainetta kuvailisikin osuvammin nimitys 'kärsimyshistoria'.

Ei niin hyvää, ettei jotain pahaakin.

Minä kieltäydyn uskomasta sitä, mitä eniten haluaisin uskoa. Olen pessimisti luihin ja ytimiin asti.

Optimismia: Typerimmänkin miehen aivoissa lienee jossain viisas kolkka.

Kyllä optimistikin periaatteessa myöntää rumat tosiasiat. Hän vain kaunistelee ne mieleisekseen, vaihtaa muutaman viheliäisimmän kuvauksen eufemismeiksi.

Mitä pessimisti toivookin, sen hän ei usko toteutuvan.

Jos toivoa olisi, pessimistin sydän särkyisi.

Pessimisti: "Ruusuissa on okaita!"; Optimisti: Ei, vaan okaissa on ruusuja!"

Onni on tunnetila, joka sinulla on ennen kuin olet tajunnut tilanteen kaikessa kaameudessaan.

Onni on tunnetila, joka sinulla on ennen kuin olet lukenut pienellä präntätynkin.

Kun kaikki on hyvin, alamme odottaa onnettomuutta. Kun kaikki on hyvin, on siis kaikki mitä huonoimmin. Sillä mikään ei ole niin viheliäistä kuin odottaa, mikä seuraavaksi menee pieleen.

Mitä edistystä! Asiat menevät huonompaan päin yhä nopeammin!

Asioilla on hyvät puolensa, huonot puolensa ja helvetin huonot puolensa. Pessimisti ei myönnä ensin mainittujen olemassaoloa.

Pessimistinen mieli säästää monelta pahalta, kuten optimismilta.

Optimistit valitsevat mieluisimman totuuden; pessimistit karvaimman.

Optimisti näkee asiat sellaisina kuin hän toivoisi niiden olevan. Pessimisti näkee asiat sellaisina kuin hän ei toivoisi niiden olevan.

Päivitetty Murphyn laki: Se, mikä ei voi mennä pieleen, menee pieleen.

35 MINÄ/ MINUUS/YKSINÄISYYS

Minua ei ilmeisesti tyydytä mikään muu kuin ihmisten viheliäisyyden vatvominen.

Moni on mieluummin huonossa seurassa kuin yksin.

Ennen kuolen kuin laulan, sillä jos laulan, toiset kuolevat.

Nämä viheliäiset ajatukset tullevat tukkimaan kaikki rahavirtani. Olkoon se minulle ojennukseksi.

Aamutorkun kriittinen aika on aamiaisaika. Älä lähesty häntä silloin missään asiassa, miltään suunnalta.

Olen niin aamuäreä, että en voi sietää ihmisiä lähelläni ennen kello kahta iltapäivällä.

Olen pitkämielinen ja pitkävihainen. Loogista!

Voisin kyllä tehdä itsemurhan, mutta pelkään niin pirusti jääväni henkiin.

Inhoan aamuja ja aamiaisia. Jätän ne molemmat väliin ja aloitan lounasajasta ja lounaasta.

Olen dieetillä, ihoni sisälle ei mahdu enää enempää tavaraa.

Kokemukseni mukaan ehkäisypilleri on sataprosenttinen ehkäisyväline. Se vie halut sataprosenttisesti.

Toisinaan vasta keskustellessaan huomaa todellisen mielipiteensä jostakin.

Vaikeinta on myöntää itselleen, että on itsensä kanssa eri mieltä.

Yksinäisyydessä ihminen on dieetillä ihmisistä.

Me näemme peilistä, miltä näytämme, mutta emme sitä, kuinka käyttäydymme.

36 KÄRSIMYS

Kun murhetta on kestänyt pitkään, onni tuntuu olevan entistä kauempana.

Edessäpäin on onnettomuuksia – se on luonnonlaki.

Kirjailija muuntaa kärsimyksensä kirjallisuudeksi.

Ihmiset tuntuvat kärsivän jostain asiasta vähemmän tietäessään, että suuri joukko muitakin kärsii samasta asiasta.

Sietämättömät kokemukset syöpyvät parhaiten muistiin. Sieltä käsin ne meitä sitten kurittavat, kerta toisensa jälkeen.

Kun tavaksesi on tullut tehdä päivittäin lähes yksinomaan sellaista, mitä et tahtoisi tehdä, olet ajautunut sellisi nurkkaan.

Kärsiessään yksin ihminen säästää ystäväänsä, mutta syö itseään.

37 TIETÄMINEN/ AJATTELU

Mielikuvitus on aina läsnä ajattelussamme. Ei ihminen voi irrottaa itseään mielikuvituksensa valloista.

Tiukasti ottaen emme voi sanoa tietävämme mitään edes omasta ajattelustamme. Emme pääse toisten pään sisään katsomaan, mutta emme omaammekaan. Ei silmä näe itseään, eikä kuoren sisäpuolelle.

Jotkut pitävät ennakkoluulojensa kokoelmaa terveen järjen tuloksena.

Varo sellaista ihmistä, joka tietää vastauksen jo ennen kuin olet esittänyt edes kysymystä.

Ennakkoluulon perustavaa laatua oleva vika: se on luulo.

Voimme tietää vain niistä asioista, joihin me fokusoimme linssimme; muista asioista me luulottelemme tietävämme.

Kun inhoamani ihminen on kanssani samaa mieltä, minusta alkaa tuntua siltä, että minun täytyy olla väärässä.

Kunnon skeptikko ei usko, että ei usko mihinkään.

Varsin suuri osa mielipiteistämme on – rehellisyyden nimessä! - siinä määrin epämääräisiä, että niihin ei näytä löytyvän kerrassaan mitään järkiperusteita.

Siinä, missä tieto loppuu, mielikuvitus alkaa.

Sen, mitä me emme tiedä, me paikkaamme mielikuvituksella.

Me tunnemme syyn ja seurausten verkosta vain pienen osan ja kuitenkin käyttäydymme usein ikään kuin tietäisimme vuorenvarmasti kaiken.

Ne, jotka eivät ajattele, tuntuvat puhuvan eniten. Korvannevat ajattelun puhumalla?

Me tukimme aukot ajattelussamme toisten ajatuksilla. Riittääkö arvostelukykymme valitsemaan sopivat?

Se, joka liian usein ajattelee ääneen, valmistelkoon testamenttinsa.

Se, että kaikki ihmiset ovat yksimielisiä jostakin, ei tarkoita sitä, etteivätkö he voisi olla väärässä.

Me kutsumme hämäriksi sellaisia ajatuksia, joita me emme ymmärrä.

Ihmisen asenteet muodostuvat sen pohjalta, mitä hän ajattelee tietävänsä.

Jokainen tietää jotakin, mitä minä en tiedä.

38 MUUT

Matkustaminen olisi mukavaa, kun ei vain tarvitsisi matkustaa. Se on niin rähjäistä hommaa!

Elokuvat tarjoavat taloudellisessa muodossa jännitystä, intohimoa ja kiihkoa. Ilman jälkiseurauksia.

Sekin, joka kärsii pahimmanlaatuisesta unettomuudesta, nukkuu kyllä maanantaiaamuna.

Kun treenannut nainen menee yökerhoon, miehen ensimmäinen kysymys hänelle on: "Paljonko nousee penkiltä?" Sen jälkeen mies käyttää puolen tunnin mittaisen puheenvuoron kertoakseen, paljonko häneltä nousee penkiltä ja kaikkialta muualtakin. Voitte, uskoa, että haukottelen! Miehen seuraava kysymys kuuluu: "Väännetäänkö kättä?" Siihen vastaukseni on: "En väännä kättä. Se on idioottien hommaa." Ei ilmeen voittanutta.

Typerykset ovat kuin sienet: sieltä, mistä löytää yhden, löytää yleensä useampiakin.

Se, joka ei uusiudu, koteloituu.

Kaupanpäällinen on useimmiten vain tarpeeton tavara, jota tarjotaan kerrassaan vastustamattomaan

hintaan.

Asiakas älköön valittako huonosta palvelusta, jos hän itse käyttäytyy kuin barbaari!

39 HERKUTTELUHETKET/RUOKA

Heti kun lakritsi muuttui minun kohdallani lääkkeeksi, lakkasin nauttimasta siitä. Lääke ei voi olla herkkua. Mikään sellainen, mitä on pakko syödä, ei voi olla herkkua. Herkkuus perustuu vapaaehtoisuudelle.

Kuka ihmeessä ensimmäisenä keksi syödä osterin?

Mitä loistavampi kokki, sitä lihavampi sakki.

Maistuva ruoka on sielun vitamiini.

Miten Irish Coffee voisi olla tekemättä onnelliseksi. Sisältäähän se alkoholia, kofeiinia, sokeria, rasvaa.

Perussuomalaisen ruokavalion noudattaminen on sydänkohtauksen valmistelua.

Se, joka löytää onnensa lautaselta, on harvoin solakka.

Monista suomalaisperheistä löytyy yksi, joka noudattaa terveellisiä elämäntapoja. Perheen lemmikki.

Viime kädessä vallitseva tunnetilamme päättää sen, miltä ruoka maistuu.

Sielulle jälkiruoka on pääruokaa.

Se, joka syö ruoantähteitä, alkaa lopulta eräässä mielessä näyttää ruoantähteiltä: hän tulee olemaan täynnä ylijäämää.

Joillekin ruoka on filosofiaa. Maun filosofiaa. Terveyden filosofiaa.

Taidokas ruoanlaitto on ainesten runoutta vapaalla runomitalla.

Kyllä ruoan täytyy vaikuttaa ajatteluun. En pääse ajatuksesta, että sisäfilepihvin täytyy vaikuttaa ajatteluun suotuisammin kuin vaikkapa teollinen maksalaatikko. Toisaalta täytyy olla niin, että guava saa aikaan erilaisia ajatuksia kuin vaikkapa omena.

Uskon vakaasti, että ravinnon monipuolisuus saa ihmisen ajattelemaan monipuolisia ajatuksia.

Toisinaan se, joka saarnaa terveellisistä elämäntavoista, menehtyy kesken saarnansa.

Terveysmoralistit kieltävät meiltä huvitukset – uhkaavat kuolemanrangaistuksella.

Miksi suurin osa ihmisistä on huolissaan vain elämänsä pituudesta, ei sen laadusta?

LISÄÄ SYRENISMEJÄ - SUORAAN SIELUSTA

Löysin espanjan kielestä oivallisen idiomin, joka sopii kuvaamaan mitä osuvimmin ihmisen tavanomaisia odotuksia elämältään: pedir peras al olmo (= haluta, odottaa vaatia mahdottomia; [lit. pyytää päärynöitä jalavalta]; Esim. Pretender que cambie su manera de pensar es pedir peras a olmo. Yritys saada hänet muuttamaan ajattelutapaansa on kuin tavoittelisi kuuta taivaalta.) Päärynöitä jalavalta odottavat tekevät erehdyksen tässä: He luulevat, että tämä on jokin paratiisi, missä ihmisen kuuluu saada se, minkä hän ansaitsee. Maailmassa ihminen saa sen minkä saa. Hän saa täsmälleen sen minkä saa, ei mitään sen yli, ei mitään sen ali. Mitään reiluusperiaatetta ei hyvän ja pahan jaossa ole. Kaikki on Sallimuksen (Epäämyksen) käsissä, vaikka me kuinka muuta haluaisimme uskotella. En tiedä, miten tässä on niin pahoin erehdytty, koska mikään maailmantilassa ei anna vihjettäkään sitä, että me olisimme paratiisissa, jossa vallitsee oikeudenmukaisuus.

Eräs eksoottisimmista idiomeista mitä on tullut vastaan: det är lätt att säga tulipanaros = helpommin sanottu kuin tehty; [lit. on helppo sanoa tulipanaros]. Tulipanaros näyttää erehdyttävästi espanjalta, mutta se tulee kekseliäästi ruotsin sanoista tulpan + ros. Idiomi viittaa kirjaimellisesti siihen, kuinka vaikea on maalata tulppaaneita, kuvaannollisesti se viittaa mihin tahansa tavoiteltuun mutta saavuttamattomaan.

Livvin kielestä löytyy riemukas tapa ilmaista uskoa oman ajattelunsa kyvykkyyteen. Kun joku suhtautuu sinuun kovinkin alentuvasti, voit iloissasi turvautua tähän riemastuttavaan sanontatapaan: On täs piäs muudugi, ei vai täidy. Näin sanotaan paljon ajattelevasta; [lit. on tässä päässä muutakin, ei ainoastaan täitä.]. ☺

Muodissa: rikkiviisaudet. Elämme rikkinäisen viisauden aikaa.
No niin. Ilmeisesti muunlaiseen viisauteen ei yksinkertaisesti enää kyetä. Meiltä on kerta kaikkiaan mennyt kaikki viisaus rikki. ☺

Tanskan kieli tarjoaa oivallisen sanan kuvaamaan erästä eksistentiaalisen ahdistuksemme ääritilaa, nimittäin sanan: måloffer, lit. päämääräuhri. Se viittaa ihmiseen, joka saavuttaa kaikki päämääränsä aivan liian helposti ja sen vuoksi päätyy pitämään elämää harmaana ja tarkoituksettomana. Me kerta kaikkiaan vaadimme elämältä tietyn määrän jopa vastuksia ja vittumaisuutta! ☺

Jotkut keskustelut kannattaa jättää käymättä jo ennen kuin ne ovat alkaneet. Herra, anna meille viisautta tunnistaa ne!

Ihmiselon perusluonne kiteytettynä tyrvääläisittäin: Sitä hyvvää aikaa onnin vähä: jollei o nälkä, nin on paskahätä. ☺

Vapaus on aina näennäistä. Jokainen on jossain määrin omien olosuhteidensa vanki. Ihminen toimii omasta positiostaan käsin, ja siitä ei käy päinsä pois astuminen. Liikaa puhutaan yksilön valinnoista, liian vähän olosuhteista. Olosuhteet määrittävät sen, mitä ihminen kulloinkin käytännössä voi valita, mitkä valinnat ovat elinkelpoisia, viable.

Sveitsinsaksasta löytyy erityinen verbi, joka ulottuu ihmisyyden ytimeen, duresüüche. Se merkitsee kärsimyksen työlästä läpikestämistä, lit. läpi-kärsiä. Esimerkiksi Er hät d'Grippe ooni Medi duregsüüchet = Hän kesti flunssan työläästi läpi ilman lääkkeitä. Duresüüche tuo mieleen Rilken kuvauksen kärsimyksestä sattuvasti saavutuksena. Hän puhuu kärsimyksestä jonakin, joka on kestettävä, samalla tavoin kuin muut puhuvat tehtävästä, joka on suoritettava. "Wie viel ist aufzuleiden"(Miten paljon onkaan kärsittävää).'Auf/leiden' on Rilken keksimä sana, joka tarkoittaa kärsittävää, joka on kärsittävä loppuun, valmiiksi. (Vrt. saksan kielen verbiin auf/arbeiten, joka tarkoittaa, että esimerkiksi raaka-ainevarasto käytetään loppuun työtä tehden.) Kärsimykset ovat kuin ruoka-annoksia, jotka on syötävä loppuun, jotta kärsimys hellittäisi. Rilken ymmärryksen mukaan elämäntehtävämme voidaan suorittaa, ja se kenties täytyykin käytännössä suorittaa, yhtä hyvin kärsien kuin työskennellen. Meillä onkin kestettävänämme paljon kärsimystä. Kärsimykset ovat jotakin sellaista, mikä on aina läsnä kaiken muun toimintamme lomassa, niihin yhtyneinä. Sveitsinsaksa onnistuu kuitenkin tarjoamaan meille myös kevennystä murheisiin, nimittäin idiomin, joka onnistuu kuvaamaan mitä osuvimmin kärsimyksellisyytemme luonnetta siitä irti pääsemisen näkökulmasta: bi miir chasch de Chratte lèère, joka merkitsee: minulle voit keventää sydäntäsi; lit. minulle voit tyhjentää korisi. ♡♡♡ Sikäli on kyseessä sangen elämystarkka idiomi, että me tosiaan ikään kuin keräämme kärsimyksiä mukaamme, raahaamme niitä painolastina mukanamme. Kun korimme sitten tyhjennetään, tulee taas tilaa uusille kärsimyksille.

Jos uskotte satuihin, teette niistä totta!

Päivästä toiseen ihmiset opettavat meille kärsivällisyytemme rajat.

Kukaan ei koskaan kysy, miksi sopeutumaton on sopeutumaton. Tuskin silkasta sopeutumattomuuden ilosta!

Meille syötetään joka tuutista harhakuvitelmaa siitä, kuinka elämän kuuluu olla onnellista. Kuka siitä hulluudesta on vastuussa (!?)

Kuka tahansa pystyy olemaan enkeli silloin tällöin, mutta yritäpä olla sitä taukoamatta!

Ihmisen pitäisi joka ilta muistaa sanoa itselleen jokin hyvä sana. Meitä murjotaan toisten toimesta jo niin paljon, että on vain oikeus ja kohtuus, ettemme me itse enää itseämme murjo.

Kyyyllä ihmiselle toisinaan sentään myötätuultakin suodaan, se vain kuljettaa hänet vaivihkaa suuntaan, johon hän ei halua. Koska myötätuuli on trikki. Olipa suunta mikä hyvänsä, ihminen saa poikkeuksetta myös jotain sellaista, mitä hän ei toivo. Tämän maailman tapahtumat ovat Belsebubin tekosia ja myötätuuli on illuusio.

En ryhdy suhteeseen, jossa joudun manipuloimaan. Toisen on ymmärrettävä itse, kuinka toista kohdellaan niin kuin oikein on.

Jos toivotte ihmisten kuuntelevan teitä, kertokaa epäonnistumisistanne. He eivät kerta kaikkiaan voi lakata kuuntelemasta, pyytävätpä vielä lisää!

Se, että kohtelet jotakuta kuin koiraa, ei tee hänestä koiraa. Mutta sinusta se tekee pässinpään.

Schopenhauer sanoo, että elämässä ihmisen on valittava kärsimyksen ja ikävystymisen välillä. Sanoisin, että mitään valintaa ei ole, saamme useimmiten kyllä molempia, jopa yhtä aikaa!

"Huomenna on uusi päivä." Ei. Se on se sama päivä. Sama koettelemusten päivä. Ikuinen päiväni murmelina. Ikuisen muuttumattomuuden laki. Muuntuvuus on vain illuusio, koska siinä sama vanha vallitsee, muuntuu vanhassa vain sen järjestyneisyys.

"Toimi ikään kuin jokainen hetkesi voisi olla se viimeinen." Totuus: Jokainen hetki ON potentiaalinen viimeinen hetki. Me suorastaan ELÄMME JATKUVAA POTENTIAALISTA VIIMEISTÄ HETKEÄ.

Yhden onni, toisen epäonni. Sama tapahtuma. Jopa onnellisuuteen liittyy jotakin likaista. Ei syyttä puhuta onnenpotkuista, kas kun siinä, missä onni potkaisee yhtä eteenpäin, se tulee kovin helposti potkaisseeksi toista taaksepäin.

En usko, että onnellisuutta voidaan saavuttaa, sellaisessa maailmassa kuin tämä, mutta uskon, että ihmisten kärsimystä sentään voidaan lievittää – suhtautumalla heihin kuin kanssakärsijöihin, compagnon de misères. Aina kun voimamme sen suo.

On liikaa vaatia ihmiseltä, että hän olisi onnellinen. Onnellisuuden tavoittelun sijasta meidän ehkä pitäisi pyrkiä siihen, että jonain päivänä voisimme tuntea, ettemme ole enää kohtuuttoman onnettomia. Moraalin kohentamiseksi on tingittävä vaatimuksista.

Me pidämme pelkoja naurettavina, mutta harvoin omiamme.

Minulla on paljon luuloja. Ei ainuttakaan käyttökelpoista.

Viisauden raja on siinä missä loppuu äly ja kokemus.

On ihmisiä, joille tärkeämpää on se, mitä olet lukenut kuin se mitä olet ajatellut.

Cioranin ylistykseksi pitäisi perustaa yöfilosofian haara. Filosofian, jota kirjoitetaan öisin.

Tarkkaan ottaen: Kukaan ei ole ateisti, sillä jokaiselle on jokin korkeinta, ja se korkein on hänen jumalansa. Käy päinsä uskoa rakkauteen uskomatta jumalaan, totutussa mielessä. Silloin on rakkaus se korkein. Näin jumala kuljetetaan mieleemme ikään kuin salatietä. Jumala tehdään todeksi tekojen kautta. Se, joka tekee rakkauden tekoja, tekee todeksi rakkautta. Silloin voidaan ajatella, että hänen jumalansa on rakkaus. Tai se, mitä me pidämme rakkauden lähteenä. Sitä voidaan kutsua vaikka rakkauden voimaksi.

Mysteerit eivät selity. Sen takia meidän on pakko olla jatkuvasti uskojemme varassa.

Ylirasitus on varmasti jokin kuolinkamppailun esiaste. Siinä on ihminen rasittuneempi kuin mihin hänen mielensä ja ruumiinsa pystyvät.

En pelkää, että elämä loppuu. Pelkään, että kuolema ei tule ajoissa!

Ei riitä, että on vaikeuksia, niille pitäisi perkele vielä nauraakin!

Me tarvitsemme kohtuutta kohtuullisuuden noudattamisessa. Muutoin hintana on mielenterveyshäiriö!

Meidät on opetettu niin synnintuntoisiksi, että jopa syödessämme hyvää ruokaa, tunnemme tekevämme syntiä. Silkan nautinnon tähden. Ikään kuin nautinto kaikissa muodoissaan olisi meiltä kielletty, jo määritelmällisesti.

Asioilla on onnistumisaikansa ja epäonnistumisaikansa. Viisas tietää, milloin tarttua toimeen minkäkin kanssa. Päivissä on olemassa aina erikoinen tuntuma, epämääräinen mutta varmantuntuinen aavistus siitä, tuleeko päivä menemään putkeen vai putkesta täysin sivuun. Usein tietää jo heti aamusta, kumpaan vaakakuppi kallistuu.

Suurimmat ilot ja suurimmat surut pidä omana tietonasi. Näin saat nauttia iloistasi pidempään ja saat surusi menemään nopeammin ohitse, kun ihmiset eivät jatkuvasti ole kyselemässä niistä. Sillä kanssaihmisistä ei löydy useinkaan todellisia myötäeläjiä, vaan ivaajia ja ilonpilaajia, utelijoita ja tirkistelijöitä.

Ammatti ei koskaan saisi syödä persoonaa. Jos niin käy, siinä on ammatti väärässä. Ihmisyys ensin, ammatti sitten. Ammatit ovat viime kädessä olemassa toistemme auttamiseksi, mutta ne eivät saa olla meille itsellemme vahingoksi.

Kun meillä on huono onni, syytämme olosuhteita. Kun meillä on hyvä onni, kiittelemme itseämme. Totuus: Onni ei ole meistä itsestämme kiinni, vaan kohtalon suopeudesta. Me haluamme pestä itsemme vastuusta, mutta se on kiinni meissä kuin kirous, josta emme pääse räpiköimään irti. Me haluamme uskoa, että me hallitsemme elämäämme, vaikka se on elämä, joka hallitsee meitä. On kestämätön ajatus, ettemme ole itse ohjaksissa. Itsepetoksellisessa pöyhkeydessämme me katsomme aina omiksi ansioiksemme kaikki asiat, jotka suinkin voimme.

Suorapuheisuus: pahansuopuutta, joka ratsastaa vilpittömyyden hyveellä.

Puhuminen huonosta säästä on turhaa olemassaolon viheliäisyydellä maiskuttelua.

Myrkkypussi on meänkielen sana, joka merkitsee myrkyllistä ihmistä; käytän mielelläni tätä sanaa sen kuvaavuuden vuoksi: Myrkky on ihmisen sisällä kuin mätänemässä, seisomassa, käymässä, odottamassa. Kun sitten avautuu sopiva tilaisuus, pussi kätevästi avataan. Vrt. Ihanan kuvaavaan pikku sanaseen Gifappeltjie, tuohon afrikaansinkieliseen innovaatioon, joka merkitsee niin ikään myös myrkyllistä ihmistä. Sikäli sana onnistuu olemaan erityisen kuvaava, että myrkyllisyys ei aina ole alkuunkaan nähtävissä ulkokuoresta, vaan se naamioituu odottamaan sopivaa hetkeä. Myrkyllisyys on kuoreltaan kuin ihanainen omena, joka odottaa, että siitä puraistaisiin. Tuleepa mieleen Lumikki! Gifappeltjie merkitsee sanatarkasti, hieman leikkisästi, käännettynä pikkuista myrkkyomenaista vainen.

Luulenpa, että ihminen pitää itseään sosiaalisempia ihmisiä hiukan vinksahtaneina.. Liika puhuminen antaa aina ihmisestä hiukan tärähtäneen vaikutelman. Ja liikaa puhuu se, joka puhuu enemmän kuin me. Luonnollisesti.

Iän myötä ihminen muuttuu yhä enemmän omaksi karikatyyrikseen, juuri sellaiseksi millainen hän ei mistään hinnasta haluaisi olla. Jyrkkä muuttuu entistä jyrkemmäksi, lopulta niin sietämättömäksi, ettei siedä edes itse itseään. Kuriositeettina: italian kielessä caricatura merkitsee a) karikatuuria ja pilakuvaa ja b) koomisesti käyttäytyvää henkilöä, pelleä. Niin, ei ole koomisuus kaukana, kun sitä tarkastelee ominaisuuksien terävöitymistä, itsessä ja muissa. Livahtaa jo mieleen, onko lopulta kukaan tässä maailmassa täysin todesta otettava.

Yks mun lempiraumoista on pikkuinen sana, sikses, joka merkitsee 'olosuhteet huomioon ottaen, tietyin varauksin'. Hyvä paat sikses. Sikses nät flik. Oikeastaan oikeinkin näppärä pikkusanainen vainen, sillä lähes aina voi vastata voinnintiedustelukysymykseen "Miten menee?": Sikses hyvi. Olosuhteet ovat nimittäin aina enemmän tai vähemmän kaameita – piinansa kullakin! - ja vaikka toisinaan hyvin meneekin, niin sekin voi kuitenkin aina olla parhaimmillaankin vain: Sikses hyvin. :D Tämä on sitä todellisuuden luonteelle uskollisuutta.

Keski-iän kiireisyys nousee paniikista – koskaan et voi tietää, milloin kroppasi pettää sinut ja pahimmassa tapauksessa koko elämä on ohi, just like that. Sen todennäköisyys kasvaa hetki hetkeltä. Kas tästä tulee se "kriisi". Haluaa elää kun vielä suvaitsee olla elossa. Kaikki hymyilevät keski-ikäisen touhottamiselle, mutta kyllä se hymy hyytyy, kun ihminen itse ehtii siihen ikään. "Nyt tai ei koskaan" on silkkaa inhorealismia. Saksalaiset viittaavat tähän ja vastaaviin tilanteisiin elämässä sanalla Torschlusspanik, portinsulkeutumispaniikki.

Ennen kaikkea ihmistä hallitsee hänen mielikuvituksensa - varsinkin silloin, kun hän ei ole siitä tietoinen.

Jos joka asiasta tekee ongelman, ei elämään enää mahdu mitään muuta kuin ongelmia.

Elämä on taikauskoa (ja taika uskoa..), joka odottaa ihmettä, vaikka kaikki todellisuudessa kirkuisi olemassaolollaan, että nimenomaan ihmeitä ei ole odotettavissa.

Ei yksinäisyyteen hakeutuminen aina ole merkki itserakkaudesta. Toisinaan se on silkkaa väsyneisyyttä ihmisten kohtuuttomiin vaatimuksiin. Se on lomaa jatkuvasta tauottomasta viihdyttämisestä. Vai onko ihmisen osa tällä pallolla olla toisten sirkusapina?

Luulen, että masennus on peruselämäntunne. Se tunne, johon elämä aina antaa ns. "riittävän perusteen". Ja silti ihmiset tekevät aina kaikkensa, etteivät sitä vain tuntisi-potisi. Ei tää paskaparatiisi mun mielest anna aihetta muuhun, harvoja ilonpilkahduksia lukuun ottamatta, nim. silloin kun sen paska-aspektit onnistutaan hetkeksi sulkeistamaan. Kun kerran jo lähtökohtaisesti on niin, että elämä uhkaa loppua hetkenä minä hyvänsä, tai jokin pienempi haaksirikko aina väijyy, eikä jää koskaan tulematta, jo elämä(n luonne) itsessään antaa eittämättömän oikeutuksen mollivireeseen. Ns. depressiivisen realismin asenne. Jotain sadistista ja luonnotonta on siinä, että ihmistä vaaditaan jatkuvasti "ryhdistäytyyn" ja vielä jumalauta iloitsemaan tästä kaikesta..tanssimaan siellä vaikeuksissa ja jatkuvasti uhkaavien vittumaisuuksien keskellä. Siinä se sairaus on, siinä vähäjärkisessä optimismissa ja hullussa hihittelyssä, ei niissä masentuneissa, joita "parantaa" koitetaan, jopa keinolla millä hyvänsä. Se on kuin optimistien salaliitto.. Taivastellaan, kun on niin paljon "masentuneita". Ihmiset on masentuneita, missä maailma, elämä itsessään, antaa siihen oikeutuksen. Mutta meillepä ei semmoseen tunteeseen lupaa anneta. Vaikka lääkkeitä turpa täyteen, jotta se hymy siihen turpaan saadaan puristettua. Tässä se hulluus on, ei masentuneissa, joiden reaktio asiantilaan on nimenomaan normaali. Epänormaalia on liian levee hymyileminen ja optimismilla maiskuttelu, tilanteessa, joka ei semmoseen minkäänlaista syytä anna. Musta huumori erikseen. Se on merkillinen pikku huumorinlaji, joka saa ihmisen vielä kaikesta huolimatta astumaan polullaan eteenpäin.

Luuleminen, luuloteltu tietäminen – ajattelun sairaus.

Neuvoja aina löytyy, ymmärtämystä vähemmän. Ilman ymmärrystä neuvo on kuitenkin poikkeuksetta suutari.

Tämä erikoisuus: Usein näkee epäpätevimpien neuvovan eniten.

Koska me näemme asiat eri silmin kuin muut, mistä sitten voimme olla varmoja, että puhumme samasta asiasta? Kenties muuttuu koko asia toiseksi niiden silmien mukaan, jotka sitä tarkastelevat. Tarkkana saa olla, että puhuu asioista niiden oikeilla nimillä.

Kokemukseni mukaan kovimpia saarnaajia ovat alkoholistit, absolutistit ja addiktionsa taakse jättäneet. Heidän, jos jonkun, pitäisi tietää, että nimenomaan saarnat harvoin auttavat, mihinkään.

Huonoa käytöstä ei käy perusteleminen vilpittömyydellä, "sanoin vain vilpittömästi rehellisen mielipiteeni" -tyyppisellä roskalla. Tapa, jolla asia nimetään, ei muuta sen olemusta. Paska on paskaa, vaikka se kuinka hohdokkaaseen lahjakääreeseen käärittäisiin.

Kun maailma on liikaa, tanskan kieli tarjoaa siitä oivan uloskäynnin. Silloin pitää repiä pois päivä kalenterista: rive en dag ud af kalenderen. Ilmaisu merkitsee: 1) yrittää unohtaa epämiellyttävä kokemus; 2) ottaa vapaapäivä tehdäkseen mitä mielii; [lit. repiä päivä pois kalenterista].

Sana persoona onnistuu osuvimmin kuvaamaan ihmisen todellista olemusta etymologiansa vuoksi. Jopa siinä määrin, että meidän pitäisikin ehkä luopua sanasta ihminen ja ryhtyä todellisuudelle uskollisuuden nimessä käyttämään yksinomaan sanaa persoona. Persoona merkitsee nimittäin alun perin näyttelijännaamiota. Me olemmekin elämässämme ennen kaikkea näyttelijöitä, roolit vain vaihtuvat kulloisenkin seuramme ja omaneduntavoittelumme mukaan, ja luonnollisesti - uskalluksemme mukaan.

Hollannin kielestä löytyy oiva ilmaus kuvaamaan toisen ihmisen salattuutta:In andermans boeken is het duister lezen. = Me emme voi tietää mitään kanssaihmistemme todellisesta elämästä. On vaikea ymmärtää toisen ihmisen asioita ja arvioida niitä. Toiset ovat meille kuin olemassaolon naapurijärjestelmiä (Emerson käyttää tätä luonnehdintaa verratessaan ihmistä eläimeen tai kasviin, mutta tekisin käsitelaajennuksen niin, että laajentaisin käsitteen koskemaan myös kanssaihmistemme ymmärtämistä.); [lit. toisen kirjoista on hämärä lukea].

Hyvä onni on nimitys, joka usein annetaan vihollisten ansioille.

Kun sanomme, että meillä on ollut hyvä onni, se on samaa kuin sanoa, että koko universumi näyttää olleen meidän puolellamme.

Älyn ja sydämen symbioosi on niin tiivis, että ei ole toista ilman toista.

Me uskomme jumalaan, koska meitä rauhoittaa ajatus, että olemme näkymättömän voiman varjeluksessa mieluummin kuin jätettynä omien vajavaisten kykyjemme armoille.

Me selitämme kaiken järjellä. Kuitenkin usein on niin, että järjellä ei ole koko asiaan osaa eikä arpaa. Me imartelemme itseämme, jos luulemme, että järki yksin on se, mikä ohjaa toimintaamme.

Pahin isku tulee aina ja poikkeuksetta taholta, jolta sitä vähiten odottaa.

Mikäpäs siinä, olla vanha, kun vain muutkin suostuisivat siihen!

Elämässä on asemia, joihin ei vain totu. Kidutuspenkki tuntuu aina yhtä wiheliäiseltä.

Usein puhutaan kaikenkattavana duona ruumiista ja hengestä. Mieleeni hiipii kuitenkin, että niiden lisäksi lienee muitakin ulottuvaisuuksia, joihin meillä ei ole suoraa pääsyä.

Analyysi poistaa illuusiot, mutta sen hintana on usein toivo.

Olemme kenties loppujen lopuksi kaikki ruumiinnesteidemme armoilla. Niiltä ei meitä mitkään järkeilytkään pelasta. Kumpuaako filosofiani yksin ruumiinnesteistäni? Niiden takia en voi ajatella tippaakaan (sananmukaisesti!) toisin kuin ajattelen?

Pitäisi älytä kysyä enemmän ja todeta vähemmän. Mutta toisaalta: Olisivatko edes kysymykset oikeita?

Kun ihmiseltä riistetään oikeus tuntea omia tunteitaan, siitä ei orjuus pahene.

En tiedä, kumpi on vaarallisempi: Ihminen jolla on periaatteita vai ihminen, jolta ne kokonaan puuttuvat.

Huono onni on raskas kantaa – vielä raskaampi kun jotkut latovat kuormaan vielä oman ilkeytensäkin.

Vain itseironia pelastaa meidät toisten myrkyltä. Itseironia on kuin myrkyllisyyttä, mutta ilman myrkkyvaikutusta. Erikoinen huumorimuoto. Hirtehisyydenkin yläpuolella.

Onko kukaan oikeastaan koskaan ymmärtänyt ketään? Me aina paljastamme itsestämme jotakin, samalla kun kätkemme jotakin. Tietämättä mitä kaikkea ihminen kätkee, voimmeko me todella ymmärtää häntä? Esimerkiksi kärsimys usein täysin joko peitetään tai se mystisesti peittyy. Tietämättä ihmisen kärsimyksestä, kuinka me voisimme häntä ymmärtää. Oikeastaan se, että väittää jotakuta ymmärtävänsä, on toisen vähättelyä, liiallista luottamusta omaan tietämiskykyyn, ylimielisyyttä, luuloa että tietää paremmin jostakin josta ei tiedä juuri mitään.

Epäile aina korulauseita myrkyllisiksi. Siten et milloinkaan pety, kun ne osoittautuvat katteettomiksi. Myrkky piilee usein makeudessa, ja mitä makeampaa, sitä epäilyttävämpää. Niin kuin värikkäimmät käärmeet ovat useimmiten ne myrkyllisimmät. Upeus toimikoon pelotteena.

Hyvä teko sinänsä ei kerro vielä mitään sen tarkoitusperistä. Hyvä teko on hyvä vain kun sen tarkoitusperäkin on hyvä.

Me moitimme itsepäiseksi sellaista, joka ei halua edistää meidän asiaamme, vaan sen sijaan päättää kulkea määrätietoisesti omaan suuntaansa.

Sokea ei näe vaikka kuinka ponnistelisi. Ei fyysisesti sokea. Ei henkisesti sokea. Ei sosiaalisesti sokea.

Intohimosta ei pääse eroon ennen kuin se itse päättää meidät hylätä.

Jotkut tekevät toisille palveluksia vain tehdäkseen heistä orjiaan, tarjoavat ikään kuin ikuista kiitollisuudenvelkaa. He vaativat vastapalveluksia koko loppuelämänsä ajan. Pahimpia ne palvelukset, jotka tehdään pyytämättä, puoliväkisin - jopa väkisin. Heh, tulipa tässä taannoin vastaan uutisissa artikkeli, jossa kerrottiin naisesta, joka oli totta tosiaan joutunut väkisinnikkaroinnin uhriksi!

Sanotaan, että ihmisen persoonallisuus muuttuu seitsemässä vuodessa lähes täydellisesti. Tunnen houkutusta väittää: reaktiona siihen miljööseen, missä hän elämäänsä yrittää elää.

Ei voi päättää, onko aasi vai ei. Sitä joko on tai ei ole.

Mielenterveyttämme määrittää ennen kaikkea: tragedioiden sietokykymme.

Terävästä kielestä tulee hyväntahtoisuuden jatke silloin kun hyväntahtoisuus yksin ei enää riitä.

Itsekkyys: Kun toinen ei tee niin kuin me haluamme. Mutta kun hän sitten tekeekin täsmälleen niin kuin me haluamme, itsekkäitä olemmekin äkistime.

Pilailijoita ovat useimmiten ne, jotka eivät kykene vakavaan keskusteluun. Se on oman kykenemättömyyden kätkemistä. Huomio vedetään pois itsestä, kykyjen epäilyn kohde siirretään mihin tahansa muuhun kuin itseen.

Vain olemalla erityisen jämäkkä voit suojella omia rajojasi. Mutta se on kovaa työtä se. He astuvat rajojesi yli jo siinä, että pakottavat sinut omaksumaan tuon jämäkkyyden asenteen. Jatkuvasti saat olla siinä vahtimassa ja jo se ottaa sitä aikaa ja energiaa, joita nimenomaan sillä aidan pystyttämisellä yrität suojella. Pyrrhoksen voitto?

Toisinaan puutteiden kimpuista rakennetaan hyveitä.

Liiallinen hyväsydämisyys on jo pahasydämisyyttä - itseä kohtaan. Kun ammentaa itsestään jo niin paljon, että itselle ei jää enää mitään.

Puhumme Rakkaudesta, vaikka meidän pitäisi puhua Rakkauksista. Tosin, ei kaikki rakkautena pidetty rakkauden nimeä ansaitse.

Filosofi: Tietää, mitä hän ei voi saavuttaa, mutta pitää sitä silti silmämääränään. Filosofia on ihanteeseen kurkottamista. Jos se ei ole optimismia, niin mikä sitten!

Määrittelyin me tapamme ymmärryksemme. Elämä piilee usein määrittelyiden ulkopuolella.

Suurimmassa vaarassa olemme silloin, kun annamme pelon johdattaa arvostelukykyämme.

Varo hyveellisiä piirteitä, jotka ovat toisille hyödyllisiä, mutta niiden harjoittajille vahingollisia. Ei ole hyveellisyyden tehtävä vahingoittaa itseään.

Ihmiset kertovat meille heikkouksistamme ja vahvuuksistamme. Sanaakaan älä itse tarkistamatta usko. Pajunköyttä syöttävät, oman etunsa nimessä. Useimmiten ihmiset sanovat sen minkä katsovat välttämättömäksi halutessaan edistää omaa asiaansa.

Tässäkin maassa, todelliset näyttelijät eivät ole niitä, jotka me näyttelijöinä tunnemme. Todellisia näyttelijöitä ovat kaikki ne, jotka myyvät mitä tahansa, olipa kyse tuotteista tai ajatuksista. Myyjät ja poliitikot ovat ennen kaikkea näyttelijöitä, mutta sillä erolla, että he tekevät stuntitkin itse eikä heillä ole varaa sekoilla vuorosanoissaan. Ikinä.

Tunnen ihmisen, joka puhuu paljon. Hän ei koskaan sano mitään.

Ystävällisyys on yhtä vähän ystävyyttä kuin viettely on rakastamista.

Aaa että, kon ihmiset vois nähdä toisten ajatukset vaikka vain 1 minuutin ajan, niin jo muuttuis näät naamiaiset! ☺

Vain todellinen typerys ylenkatsoo hyväntahtoisuutta.

Filosofi on filosofi joka osoitteessa. Filosofia eio mikkään takki, joka pannaan ylle tai yltä otetaan. Joko ihminen on filosofi taikka eio. Oikeestaan ihminen ei voi sitä ees itte valita. Se on kuin jokin merkillinen apparaatti aivoissa, mukana joka askeleella.

Ihme ei oo sinänsä se, että joku on aina iloinen ja energinen, vaan ihme on se, että hän on sitä myös negatiivisten myrkkypussien keskellä, vaikeissakin olosuhteissa, riippumatta mistään tai kenestäkään. Se on todellinen ihme. Toisinaan miettii, että se on jo niin ihme, että jo hämmästelee, miten se voi olla mitenkän mahdollista.

Usein ei niinkään puutu taitoa, vaan rohkeutta. Monet kanssaihmisemme tekevät suorastaan kaikkensa, ettei tuota rohkeutta löytyisi. Tätä uskoaan he väsymättä "valavat" meihin, myrkyllisten kommenttien muodossa. Et voi muuta tehdä kuin peittää korvasi ja sulkea mielesi noilta myrkkyhöyryiltä. Tosiasia on, että tuollaisilta myrkkypusseilta puuttuu itseltään rohkeus toimia, joten he eivät voi sietää sitä, että rohkeutta keltään muultakaan löytyisi.

Elämän luonne kiteytettynä. Lähes kaiken kohdalla elämässä ihminen saa lopulta huomata olevansa tienhaarassa, josta löytää kyltin, jossa lukee: Hobson's choice. (Hobson's choice on edessä, kun puhutaan kahdesta yhtä lailla epämieluisasta vaihtoehdosta, joiden väliltä on valittava, etkä voi siis olla onnellinen.)

Ei pitäisi suostua tekemään kurjasta normaalia.

Rajattomilla persoonilla rajatonta on myös heidän typeryytensä.

Jos joku kohtelee sinua kuin vihollista, hän on sinun vihollisesi. Tämä vain näyttää itsestäänselvyydeltä. Meillä on outo vimma selittää aina kaikki käytös "parhain päin", vaikka käytös itsessään kuinka kertoisi tarinaa jostakin aivan muusta.

Ei riitä, että potee surua, kun on vielä podettava jumalauta surua siitä että potee surua! Tämä ihmisen metatasoisuus monikertaistaa kärsimystemme määrän.

Tuska on aina todellista. Jopa unessa. Silloin se tuntuu jopa todellisemmalta kuin valveilla ollessa. Siten, Schopenhauer ei ollut aivan oikeassa arvioidessaan, että nukahtamishetki on ihmisen päivittäisen elämän onnellisin hetki. Nimittäin jatkuvassa (elämän)painajaisessa kamppailevalle voi juuri nukahtaminen olla se päivän hirvein hetki, sillä se saattaa viedä painajaiseen, joka on vielä pahempi kuin päiväsaikainen painajainen, joka sekin on kestämättömimmillään vähintään kammottava.

Tää erikoisuus: Ihminen ei halua luopua mistään, mihin hän on tottunut. Ei edes äärimmäisen vastenmielisestä. En ole koskaan ymmärtänyt, mikä ihme saa ihmisen pysymään missään vastenmielisessä, vaikka niin on itsellenikin useasti sattunut.

Onnettomuuden Wiheliäisyys on siinä, että se voi tulla aina vain suuremmaksi – mitään ylärajaa ei ole, vaikka me mielellämme haluamme uskoa, että sentään täytyy olla olemassa jokin raja, jota onnettomuuksien määrä ei voi ylittää. Sanomme: Ei kahta ilman kolmannetta. Elättelemme luuloa, että sentään sen kolmannen jälkeen epäonnemme taukoaa. Mutta totuus on, että tuon toisen onnettomuuden jälkeen niitä voi tulla vielä vaikka 300 peräjälkeen, ilman että onni millään muotoa niiden välissä vaihtuu tippaakaan suopeammaksi. Uskomus onnen ja epäonnen suhteesta on uskoa illusoriseen, mutta ilman toivoa epäonnen sarjojen ajoittaisista katkeamisista me emme vain jaksaisi elää. Mielellemme on yksinkertaisesti liikaa ajatus ikuisesta onnettomuudesta, joka ei suvantokohtia tunne.

Koko elämä on puoliksi tiedostamatonta vanhuuden sommittelua. Sitä yrittää elää niin, että mahdollinen vanhuus voisi muodostua edes jotakuinkin siedettäväksi tai edes kestettäväksi.

Surumme ja ilomme ovat kyllä aitoja, mutta aina niiden syyt eivät ole todellisia, vaan kuviteltuja tai luuloteltuja. Meillä on tapana vähän kuin kuorruttaa käsityksemme todellisuudesta, milloin makealla, milloin karvaalla. Useinkaan ei tunteen vallitessa lähde inventoimaan sen paremmin tunnetilan syytä. Olisi ehkä syytä tehdä niin. Sitten on vielä tulkinnat. Ei toinen ihminen voi arvioida sitä, onko surusi tai ilosi "oikeutettua" vai ei. Me ikään kuin "investoimme" tunteitamme eri kohteisiin. Ei toinen voi nähdä tekemiemme investointien laatua tai määrää. Toisaalta, me tulemme investoineiksi tunteitamme myös huomaamattamme. Huomaamme tekemämme investoinnin, kun tulee luopumisen aika.

Olemassaolomme luonne kätevästi kiteytettynä, Pohjois-Inkerin murteella: Kaikelaises pulas pittää ihmisen olla.

Mitä tahansa etikettejä/ titteleitä ihmiseen kiinnitetäänkin, hyvä on aina itse kuitenkin tarkistaa, onko siellä mitään sisältöä vai ei.

Elämä on kärsivällisyyskoe. Mutta maksaako vaivaa. Toisinaan voi olla viisainta viskoa muutamaisiakin hommia ja vaivakkeita kuuluisaan paikkaan nimeltä Hevonkuusi, toisinaan ihan Helevetinkuuseenkin asti!

Sivistys on todellista sivistystä vain kun siihen liittyy sydämensivistys. Muu on täyttä narrimaisuutta.

Voiko muu kuin melankolikko olla vakavasti filosofi? Vain melankolikolla riittää rohkeutta tarkastella kaikkea pohjia myöten.

Kuka keksi asettaa ilon ja työn toistensa vastakohdiksi. Kas siinä taho, jota voimme kiittää työmotivaation puutteesta!

Ennen kuin alat miettiä, oletko onnellinen vai et, mieti, mitä onnellisuus oikeastaan on. Ja voiko sitä loppujen lopuksi edes olla olemassa, sellaisessa maailmassa kuin tämä. Usein kun puhumme onnellisuudesta, me puhumme eri asioista. Eri ihmiset sisällyttävät siihen eri asioita ja se mikä on toiselle onnellisuutta ei olekaan sitä toiselle. Meillä ei ole edellytyksiä rakentaa onnellisuutta, mutta ehkä voimme kuitenkin jossain määrin saavuttaa jos ei niinkään onnea, niin sentään jonkinlaista mielekkyyttä elämään. Kohtalo/ Sattuma voi nopeasti kaataa kumoon kaikki onnen virityksemme ja jopa kaikki varotoimet onnemme suojelemiseksi. Meille myydään kaikenlaisia vakuutuksia, mutta Kohtaloa vastaan ei mitään vakuutusta voi olla. Onnellisuutemme on Kohtalon ikuisen oikukkuuden armoilla. Siten sen perusta on aina kiikkerällä alustalla, joka on tauotta vaarassa luhistua.

Toisinaan lakkaa rakkaus olemasta rakkautta, kun siitä muodostetaan selvä ja kirkas mielikuva sen ilmenemismuotojen perusteella.

Nuorempana ajaa ongelmia takaa, vanhempana pakoilee niitä. Elämän iloista loogisuutta ja tasapainoa!

Tanssimme, vaikka nuoralla jos tarpeen, vakuuttaaksemme muille että meillä menee hyvin. Muutoin he kääntävät meille selkänsä tai hyökkäävät kimppuumme.

Ettei suinkaan olisi niin, että ne ovatkin enimmäkseen ne poissaolevat, jotka ovat oikeassa.

Onni, rauha ja terveys tuskin löytyvät ihmismassojen keskeltä. Jo yksi ihminen, tämän ollessa väärää seuraa, voi rikkoa täysin kaikki nuo kolme – vieläpä vaivatta.

Ihminen on olosuhteidensa vanki. Ne määrittävät ne elinkelpoiset vaihtoehdot, jotka ovat tosiasiassa valittavissa olevia. Tätä eivät nuo hyvänsuovat neuvojat ikinä käsitä. He hahmottavat toisen olosuhteet omista olosuhteistaan käsin, luullen että ne ovat kaikilla lähtökohtaisesti samat. Se, että jokin on heille elinkelpoinen vaihtoehto, ei ollenkaan tarkoita sitä, että se on sitä myös toiselle, varsinkaan automaattisesti.

Vain hieman hölmö voi olla onnellinen, sellaisessa maailmassa kuin tämä.

Kerro minulle, mikä on sinulle ylellisyyttä, niin minä kerron sinulle, kuka sinä olet.

Kaunopuheisuus ei aina tarkoita valehtelemista. Se on vain kauniiden puolien valitsemista todellisuuden seikkojen ja näkökulmien joukosta. Saman asian voi ilmaista optimistin, pessimistin, kaunopuheisen ja inhorealistin sanoin. Kussakin valitaan näkökulmat ja sanat omista lähtökohdista käsin. Toisin sanoen, nähdään se mitä halutaan. Se, joka haluaa nähdä inhorealistisen rumaa, löytää sitä kyllä; se, joka haluaa nähdä kaunista, löytää kaunista. Molemmat voivat olla yhtä aikaa oikeassa. He vain valitsevat tosiasioiden joukosta eri asioita.

Paras tapa sulkea ihminen ihmisyhteisön ulkopuolelle on saada muut vakuuttuneiksi siitä, että hän on hullu. Näin toimitaan varsinkin silloin, kun ko. ihminen ei ole ollenkaan hullu, vaan hyvinkin viisas ja järkevä. Jos hänen viisaudestaan ja järkevyydestään katsotaan koituvan harmia joillekuille, ainoa keino tehdä tyhjäksi hänen vaikutusvaltansa on vedota hänen (muka) hulluuteensa.

Ihmisten kanssa seurustellessa on mukauduttava heihin. Siinä prosessissa helposti menettää itsensä. Seurustelu maksaa aitouden verran. Ihminen tarjoaa itsestään kuoren, jolla harvoin on liikoja sisäisen todellisuuden kanssa tekemistä. Toisinaan saattaa ihmisen kuori vaivihkaa nielaista hänen aitoutensa ja lopulta hän on olevinaan jopa itselleen.

Argumentin uskottavuuden (tai sen puutteen) luo persoonallisuus, vaikka muuta kevyesti väittävät. Olisi aivan liian helppoa, jos argumentit puhuisivat puolestaan.

Mielipiteen muodostamiseen liittyy myös tunteita. Kuvittelemme kuitenkin, että on olemassa jokin tunteista irrallaan oleva arvostelukyky, jonka toimintaan eivät tunteet vaikuta. Siinä erehdymme. Tunne on mukana aina ja joka askelella, vaikka me kuinka muuta luulottelisimme.

Tarvitsemme neuvoja etenkin siinä, kenen neuvoja tulisi noudattaa. Mutta mistä me sitten löydämme nuo pätevät "ylineuvojat", jotka tietävät, keiden neuvot ovat ne arvokkaimmat?

Me pidämme omituisina ihmisiä, jotka eivät inhoa samoja asioita kuin me. Vaadimme selitystä! ☺

Moni onneton ihminen on halunnut ystäväkseni, mutta en ole voinut sellaiseen kovin pitkäksi aikaa ryhtyä, sillä minä ikään kuin imen toisten onnettomuudet itseeni niin, että tulen itse yhtä onnettomaksi. Otan ne taakaksi selkääni ja kun niitä on siellä jo valmiiksi suuri määrä, minusta tuntuu, ettei kantokykyni riitä. Uskon, että onnettomuudet tarttuvat hieman samoin kuin taudit. Mielialailmasto vetää sisään systeemiinsä, se on mystistä synkroniaa. Muistaakseni Montaigne puhui samantyyppisestä ongelmasta omalla kohdallaan.

Monia "voimakkaita" ei olisi olemassa ilman niitä heikkoja, joita he sortavat.

Kun laeista tulee aseita, ne lakkaavat olemasta lakeja.

Kun pakenet, on hyvä katsoa, mihin. Sutta pakoon, karhu vastaan.

Tottahan viisaus vaikuttaa hulluudelta, jos hullu sitä tarkastelee.

Etteivät suinkaan olisi leijonantaljat silkkaa ketunnahkaa..

Perustuslaista ei ole hyötyä, ellei hallituksella ole rohkeutta sitä noudattaa.

Vaarallisin ihmisen aseista on sairas mieli. Sen vaarallisuus tulee sen rajattomuudesta.

Jollei onnistu vakuuttamaan järkisyillä, niin pakkohan se on sen jälkeen niihin järjettömiin turvautua.

Mitä enemmän sinua rakastetaan, sitä enemmän sinua voidaan seuraavassa käänteessä vihata. On erikoista, tuo tunteiden taipumus muuttua vastakohdikseen. Vain välinpitämättömät pysyvät uskollisina, yhtä välinpitämättöminä vuodesta toiseen.

Elämä ei pidä rajoista. Siksi se salakuljettaa itseään rajojen taakse.

Esimieskoulussa opin ennen kaikkea sen, että en halua olla esimies. Inhoan kaikenlaista käskemistä ja kyttäämistä, sillä se orjuuttaa minut.

Lahjakkuudet hukkuvat standardien suohon.

Liiallinen viisaus on merkki siitä, että viisaus on tullut tiensä päähän, tyhmyyden ovelle.

Aatetta maustetaan paatoksella. Se on todellakin mauste, jolla enimmäkseen tasoitetaan turhan kitkerää makua.

Kuinka löytää sydämestään palanen kaikille niille, jotka sitä pyytävät, rikkomatta itseään? Empaatikon ikuinen dilemma.

Aina on jossakin saumakohdassa. Ehkä Elämän sijasta pitäisikin alkaa puhua Saumakohdista. Ikuisen sopeutumisen vaatimus. Sisyfoslaisuutta.

Myös rauhalla on hintansa. Pidä huolta, ettei sen hinta ole sinun persoonasi.

Se, jolla on vilkas mielikuvitus, joutuu kärsimään tuplasti: todellisten onnettomuuksien vuoksi ja kuviteltujen onnettomuuksien vuoksi. Mielikuvitusrikkaalla maailmassa kaikki on olemassa ikään kuin tuplaten. Hyvässä ja pahassa. Ellei ole pessimismin tai optimismin vanki.

Pessimisti: Kärsimysammattilainen.

Meidän pitäisi aina suhtautua toisiimme mysteereinä, vain se pitää tietoisuuden kaiken ihmeellisyydestä elävänä. Se, että myönnämme, ettemme ymmärrä toista, auttaa meitä, paradoksaalista kyllä, ymmärtämään toista paremmin. Että ymmärtää ettei ymmärrä: siitä piirtyy ymmärtämisen rajat ja rajattomuudet.

Käy päinsä rakastaa rakkautta niin paljon, että päättää olla jatkuvasti rakastunut.

Usein sydän näyttelee älyn osaa, vaikka se yritetään naamioida tunteista vapaaksi. Äly ei toimi ilman sydäntä, sieltä se ammentaa vakaumuksensa, joka sitten pyrkii käyttämään älyä saavuttaakseen tavoitteensa – sydämen tavoitteet.

Kaikki on magiaa ihmissuhteissa. Valkoista magiaa, mustaa magiaa. Aina et ihan tiedä varmaksi, kumpaa..

Me kerromme muille elämäntarinaamme. Paino sanalla tarina. Todellisuuden kanssa vähän tekemistä. Kerromme parhain päin, vaikenemme todellisesta. Eikä meitä voi siitä syyttää. Kaikkea Wiheliäistä elämässämme käytetään kaikin keinoin meitä vastaan.

Mitä on vilpitön ystävyys? - Se on vilpittömyyttä asenteessa.

Heikot aseistautuvat heikkoudellaan. Vahvuudeksi naamioidulla.

Mitä enemmän rakastajia, sitä vähemmän rakkautta. Mihin rakkaus liimataan, sieltä se usein puuttuu. Lover on teonsana, vähän kuin rakkauden tekijä. Siinä veistetään jotain rakkauden näköistä, hekumaa tai toisinaan hekuman simulaatiota.

Sosiaaliseen ammattiin on paras ryhtyä vain sellaisen, jonka korvat ovat terästä. Huumorintajusta nyt puhumattakaan.

Arvostelu on vero, jonka joutuu maksamaan toimeliaisuudestaan.

Joillekin ihmisen rikkaus tai köyhyys toimii tämän perustavana määrittäjänä. Vasta sen jälkeen tulevat muut ominaisuudet – jos niitä viitsitään edes tarkastella.

Luulen, että yleisin piirre ihmisissä on hienotunteisuuden puute.

Vaikka omistaisit kaiken, mikä on tarpeen onnea varten, et saa sillä vokoteltua Onnetarta puolellesi, jos hän päättää sinut hylätä. Mikään omaisuus maailmassa ei auta, jos Onnetar on päättänyt saattaa sinut kohtalokkaaseen onnettomuuteen. Raha luo väärää turvallisuudentunnetta, se on kuin luuloteltu linnake, jota pidetään läpäisemättömänä. Mutta hullua on tosiaan se, että mikään rahamäärä ei riitä takaamaan onnekkuutta.

Pelkää yhden aatteen ihmistä. Ylipäänsä, aatteiden ihmistä. Aatteet tuovat ajatteluun merkillistä ehdottomuutta ja yksisilmäisyyttä. Ne ovat kuin linssi, jonka läpi kaikki luetaan ja tulkitaan.

Jos haluatte eroon kiusankappaleesta, puhukaa hänen heikkouksistaan puhumalla omista vahvuuksistanne. Viekasta epäsuoraa loukkaamista, joka osuu maaliin niin että ette jää siitä kiinni. Mokoma häipyy eikä häiritse teitä enää.

Se, joka on opin sokaisema, näkee kaiken oppinsa linssien läpi. Mitä tahansa sanotkin, hänen tulkintaraaminsa ei liikahda. Hän ymmärtää asian omalla tavallaan, ollen kaiken argumentaation tuolla puolen. Te puhutte eri kieltä, asutte eri maailmoissa, paralleeleissa, ei milloinkaan kohtaavissa.

Milloinkaan ei mieleni ole täydempi ajatuksista kuin silloin kun olen jouten. Eräs maailman suurimmista näennäisyyksistä: Ahkeruutta laiskuuden valepuvussa. Toisinaan puolestaan se, joka esiintyy ahkerana, ei todellisuudessa tee juuri mitään, vaan "puuhailee tyhjä-tähjää", tekeytyy puuhakkaaksi. Onpahan erikoisia paradokseja.

Se, joka tekee itsestään kynnysmaton, saa myös kynnysmattona toimia. Ihmiset eivät koskaan jätä käyttämättä tilannetta hyväksi. Kynnysmaton nähdessään kynnysmattona käyttävät. Silloinkin, kun he hyvin tietävät, että kyseessä on todellisuudessa jokin aivan muu kuin kynnysmatto. Ehkä varsinkin silloin.

Ihmiset täyttävät elämänsä kaikenlaisilla säännöillä tehdäkseen siitä "strukturoidumpaa", kuvitellen: mielekkäämpää.. Juuri siten he tulevat tehneeksi siitä yhä epämielekkäämpää. Tästä ei paradoksi pahene. Elämä ei istu sääntöihin, vaan pikemminkin sääntöjen tulisi istua elämään. Prosessissa sääntö vääntyy helposti tunnistamattomaksi. Sellainen hirvittää.

Kun ihminen ihailee jotakuta, hän tarkkaan ottaen enimmäkseen ihailee oman mielikuvansa muodostamaa ihailun kohdetta. Hän ei koskaan voi nähdä ihailun kohteensa sydämeen, sen salaisimpiin sykeröihin. Ihmisten väliin jää joka tapauksessa voimaan ylittämätön salattuus.

Teemme virheen tässä: Kuvittelemme toisten olevan samanlaisia kuin me.

Myrkyllisistä ihmisistä pääsee eroon helpoiten teeskentelemällä herttaisen yksinkertaista. He nimittäin väsyvät vääntämään solvauksia rautalangasta. ☺

Nietzsche puhuu kirjeistä etukäteen ilmoittamattomina vierailuina ja kirjeenkantajista epäkohteliaiden päällekarkausten välittäjinä. Hänen mielestään olisi varattava viikoittain tunti kirjeiden vastaanottamiseen minkä jälkeen olisi paras mennä kylpyyn. No niin. Nykyteknologian aikaan nuo ilmoittamattomat pikku vierailut ja epäkohteliaiden päällekarkauksien välittämiset ovatkin suorastaan taukoamattomia ja joka lävestä puskevia, 24/7. Meitä suorastaan kylvetetään jatkuvassa ärsykevyöryssä. Mitähän tästä tuumaisi Herra Nietzsche!

Filosofit ovat kuin paratiisilintuja. He pakenevat elämän myrskyjä, jotka siipiä painavat, aina vain korkeammalle, niin kauan kunnes myrsky laantuu siinä määrin, että tilannetta voi rauhallisesti tarkastella. Filosofisuus on kykyä nousta myrskyjen yläpuolelle, kontemplaation tilaan. Se on ajattelemista elämästä huolimatta, jonkinlaista merkillistä sulkeistamisen taitoa.

Kun Herra Typeryys hyökkää kimppuusi, äänestä jaloilla, älä suulla. Sillä se kuuluu taisteluihin, joita ei vain voi voittaa. Typerystä ei mikään vakuuta.

Kun minä olen yksin eksistenssini kanssa, siinä ei kyllä kumpaakaan naurata, saatana. ☺

Aika usein halveksija halveksuu lähinnä kohdetta, jonka hän on mielikuvissaan muodostanut, tietämättä juuri mitään halveksimansa ihmisen todellisista piirteistä.

Hitmixillä kysyttiin tässä eräänä päivänä: Missä kieltäisit puhelimenkäytön? - No on mulla vastaus: Ne voitais kieltää kaikkialta. Jokaiselle kotiin lankapuhelin. Tehdään vaikka vuoden kestävä testi: Kaikki kännykät kiitolliseen paikkaan nimeltä hevonkuusi, osa voitais laittaa ihan helvetinkuuseenkin asti! Sit nähdään, osaako ihmiset enää olla toistensa kans, samalla poistuu muutamaisetkin lieveilmiöt. Vois saada huomioo maailmalla, tommone pikkuinen tutkimus vainen. Väitän uskaliaasti, että yllättävän iso osa ihmisten hermojen kiristymisestä johtuu tosta jatkuvasta hullumaisesta reagoinnista niihin tuhanteen merkkiääneen päivässä. Mukulatka osaa enää keskittyy mihinkän, kon uusi normaali on "jatkuvan keskeyttämisen kulttuuri". Sietäis tutkia, kuinka paljon teknologiset innovaatiot vaikuttaa heikentyneisiin oppimistuloksiin.. Teknologian piti auttaa ihmistä, mut sallikaa mun epäillä. Ihminen ei osaa käyttää mitään oikein. Kummasti kääntyy tekniset innovaatiotkin itseään vastaan.

Ihmisen hyvinvoinnista huolehtii tasan yksi ihminen: Hän itse. Hänen itsensä on laitettava rajat sille, mitä sietää toisilta, muutoin mitään rajoja ei ole ja silloin toiset menevät aivan niin pitkälle kuin vain ryhtyvät kehtaamaan. Itse oon ratkaissut ton loppujen lopuksi käytännössä ratkaisemattoman ongelman niin, että osan vaikeista oon kokonaan deletoinu tai ignoorannu, osan kanssa rajoitan seurustelemisaikaa, siinä määrin kuin se on mahdollista. Mukava ja osuva idiomi tuo englannin tonot give a time of day.Asia on tosiaan sanatarkastikin ymmärrettynä täsmälleen niin. Me pyrimme rajaamaan aikamme täsmälleen niin, ettemme suo siitä hetkeäkään ihmisille, joita me emme voi sietää. Ja niin on vain oikein. Ihminen on itselleen velkaa oman hyvinvointinsa, eikä kenenkään pidä olla toisen kynnysmatto, tai mikään muukaan kyseenalainen merkillinen pikku "alusta". P.s. Osuva englannin ilmaus on myös tuo worth your while.. On asioita, jotka ovat hetkensä uhraamisen väärttejä ja asioita, jotka eivät vain kerta kaikkiaan ole.

Veikeetä italiailoa, for no reason: No nyt on semmonen merkityskenttä, että oksat poies: cotta = 1) keittäminen, paistaminen, paahtaminen, kypsennys; 2) uunillinen (esim. leipää tai tiiliä); 3) humala; 4) äkillinen rakastuminen/ intohimo; 5) voimien pettäminen kilpailussa (urheilu). Ei mittään järkee!  

Vuoden 2023 riemastuttavin uutinen Suomen sydämessä, eli Tampereella: Valmistettaan koppi jolla eio mittää käyttötarkotust. Mahrollista vaan Tampereella! Ehkä täl paikal on sittenkin toivoo! Kyl joka kaupunkis kuuluu ainakin yks piän koppi ol, jolla eio mittään tekkoo!

Älä luule, etten välitä. En koskaan kysy: "Miten menee?" Sillä haluan että Sinä kerrot mulle täsmälleen ja vain sen, mitä haluat kertoa. Ei koskaan pihdeillä, vaan hyvällä tahdolla. Sen sijaan sanon Sinulle: "Kerro." Se tarkoittaa: "Kerro ihan mitä haluat."

Esiinnyn usein ihan tahalla äärimmäisen kouluttamattomana: puhun vahvalla murteella ja pukeudun pikkasen nuhjusesti, meikkaan ninkon joku gootti - se osoittaa mulle ketterästi, keitä ovat ne alentuvaiset pikkupaskiaiset, joita vältellessään tekee itselleen palveluksen. ☺

Mitään kilpailua ei ole eikä tule, eikä ikinä ollutkaan. Kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu täsmälleen niin kuin Kohtalo on määrännyt, mitään poikkeamia ei tapahtu, jopa kaikki pyrintömme ja pyristelymme ovat osa sitä Kohtaloa. Kaikki kilpailu illuusiota. Meistä vain tuntuu, että kovasti ponnistelemme, vaikka jatkuvasti teemme "vain voitavamme" ja lopputulos voi olla täsmälleen tietty - ei mitään Kohtalon ulkopuolella. Ei pienintäkään siirtoa. Silti, ei ponnistelu turhaa ole, sillä me onnistumme Kohtalon suomissa rajoissa, tai jätämme onnistumatta. Senecan sanoin: Vastentahtoista kohtalo raahaa, myötämielistä johdattaa.

Niin kuin virolainen runoilija Kivi asian muotoilee: "Ihminenkin murtuu, jos häntä vuoroin valellaan kuumalla, vuoroin kylmällä." - Niin.. - ellei hän sitten ole terästä. Toisinaan, selviytyäkseen, on vain pakko olla silkasta teräksestä tehty. Muuta vaihtoehtoa ei yksinkertaisesti jää.

Vetovoimat. Ei neuvotteluvaraa. Ei mitään niiden ulkopuolella. M.i.t.ä.ä.n.

Eräs italiankielisten sanojen erikoisimmista merkityskentistä kuuluu sanalle pappagallo. Kuten tiedämme, sana merkitsee tietenkin papukaijaa, mutta oi oi, italiassa se saa muitakin merkityksiä, se merkitsee: 1) matkijaa; 2) naisteniskijää, kadulla naisten seuraan tunkevaa miestä; 3) vuodepotilaan virtsa-astiaa (!); 4) puhelimessa: vastaajan nauhoitettua viestiä/ohjetta. Kuka olis ensikuulemalta uskonu, hehhee!

Tiärättek. Mul on semmonen merkillinen uskomus, että se mitä ihminen laittaa suuhunsa, vaikuttaa myös hänen ajatteluunsa, jo ravintoaineiden laadusta ja määrästä johtuen. Jos syö monipuolisesti, maistaa monipuolisesti makuja, maustaa monipuolisesti, on ajattelukin jotenkin rikkaampaa. En pysty vakuuttumaan, että asia olisi toisin! Jotenkin tuntuu siltä, että esimerkiks guava tuottaa toisenlaisia ajatuksia kuin vaikka maksalaatikko. Mul on aina ollu kovin monipuolinen ruokamaku. Usein tykkään ruuista, joita harva edes suvaitsee, esimerkiks savusimpukat on mun suurta herkkua. P.s. Kun avvaa savusimpukkapurkin, kaikki kissat tullee juoksujalkaa, muistan yhdenkin norjalaisen mettäkissan, joka sai aina hepulin kon sen avas. En o ikinä nähny semmosta syämähinkuu kissasa, hehe..

Pettämätön ihmisluonnetesti. Kuinka saat tietää, millainen se toinen ihminen todellisuudessa on: Käyttäydy häntä kohtaan ystävällisesti. Jos hän puolestaan alkaa käyttäytyä sinua kohtaan alentuvasti, tiedät ettei kannata liikoja olla tekemisissä. Minkäänlainen alentuvaisuus ei milloinkaan kuulu ystävyyteen, sen ei lähtökohtaisesti pitäisi kuulua kanssakäymiseen ylipäänsä.

Oon huomannu, että pessimistejä helposti pidetään negativisteina, kuin automaattisesti, laitetaan suorastaan yhtäsuuruusmerkki näiden kahden väliin - ikään kuin negativismi olisi suoraan pessimistisyydestä jo määritelmänsä mukaan johdettavissa. Haluan vähän avata tätä asiaa. On olemassa jopa ilopilleri-pessimistejä! On tehtävä eronteko pessimistien ja negativistien välille. Moni luulee, että ne ovat yksi ja sama asia. Että on pessimisti, ei tarkoita et ois negativisti. Negativistit on aika usein esim. toksisia muka-optimisteja, pikkuisia myrkynkeittäjiä, joiden hymy kätkee myrkyn, mutta kon avaavat suunsa niin sieltähän se myrkky ja vatvominen-jauhaminen esiin purskahtaa. He ovat niitä jotka jatkuvasti muistuttavat ihmistä tämän murheista, ilman minkäänlaista halua auttaa tai niitä lieventää, pikemminkin voivottelevat ja vielä koittavat suurennella tämän ongelmia ja maalaavat ongelmia sinnekin missä niitä ei ole. Pessimisti, puolestaan, ei käyttäydy näin - ellei sitten ole pessimisti-negativisti.. Pessimisti ei käyttäydy näin, koska hän terävästi muistaa sen kärsimystaakan, jota toinen mahdollisesti kantaa, ja nimenomaan sen takia osaa ottaa toisen huomioon nimenomaan kärsivänä olentona.

♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡

Ihmisluonnetyypit, säkeittäin

Säkkejä joka lähtöön!

Sekkâ on inarinsaamea, ja se merkitsee säkkiä. 'Säkki' -teemasta on muodostettu inarinsaamessa useita idiomeja, joilla kuvataan ihmistä ikään kuin säkkinä, joka on täynnä jotakin olotilaa tai tunnetta: Tämä ajatus tulee lähelle Stanley Cavellin ajatusta siitä, kuinka tunne (ehkä pitäisi puhua myös tunnuista, kuten unisuus) on aina kokonaisvaltaisesti läsnä kulloisessakin maailmanhahmotuksessamme. Ihminen on kuin säkki, joka on täynnä tunteita. Ihminen on usein täynnä montaa muutakin asiaa, kukin luonteensa mukaan omiaan. Seuraavaksi kuvailemistani säkeistä ensimmäiset neljä säkkityyppiä esiintyy inarinsaamessa. Aloitan listaamalla ne. Niitä seuraavat pikku säkkized vainen olen loihtinut olemassa oleviksi omasta kokemuksestani. Ne ovat syntyneet vuosikymmenten aikana kehkeytyneen, ehkä vähän liiankin innokkaan inhorealistisen, analyysini kyseenalaisina hedelminä.

1. ITKUSÄKKI. čierrisekkâ = [lit. itkusäkki]. Ilmauksen merkitys: henkilö, joka itkee paljon. Esim. Tuu kandâ lii kulloo taggaar čierrisekkâ. = Sinun poikasi on kuulemma kova itkemään. [lit. Sinun poikasi on kuulemma sellainen itkusäkki.] Vrt. Suomessa puhutaan porukollista. Sukua valivalisäkille.Porraa joka asiasta aina ja tauotta. Esittelee listaa porraamisenaiheistaan. Ajasta toiseen porraamisen sisältö pysyy jotakuinkin vakiona. Vanhat aiheet seuraavat kätevästi mukana, kun uutta porraamisenaihetta ilmaantuu jatkuvasti siihen mukavasti kylkiäisiksi tuomaan lisämaustetta ulvontaan. Melkoisia energiasyöppöjä. Itkusäkin kohdattuaan tuntee ihminen jo itsekin tarvetta ryhtyä isosti porraamaan.

2. UNISÄKKI. naversekkâ = [lit. unisäkki]. Ilmauksen merkitys: unikeko, joka nukkuu paljon tai myöhään. Ihmistyyppi, joka on aina unelias. Jollei ole päiväunilla, ainakin jo ajattelee niille menevänsä. Menee aikaisin nukkumaan ja herää myöhään, aina mielessä torkut ja heräämisen hetkellä pitkän linjan torkuttaminen. Kerta kaikkiaan kasvanut sänkyyn kiinni. Tyyppi, joka tuntuu aina olevan hieman unessa – liekö koskaan ollut täysin hereillä.

3. KIUKKUSÄKKI. noccesekkâ = [lit. kiukkusäkki]. Ilmauksen merkitys: kiukkupussi, kiukuttelija. Sanan alku on johdos verbistä noccediđ, joka tarkoittaa kiukuttelua, temppuilua, äksyilyä. Sitä käytetään yleensä lapsista. Vrt. viron süda läks täis, sanotaan kiukustuneesta. Tämän tyypin ihminen näyttääkin aina hieman pullistuneelta, ikään kuin olisi aivan juuri räjähtämässä kuin tulivuori konsanaan. Syöksee yleensä vähintään tuhkaa. Tämän ihmistyypin tunnistaa jo kasvoista, niille on kiukku syöpynyt kiinni kuin syövyttävä väriaine. Käyttäytyy kuin hermot olisivat juuri romahtamassa. On varmuuden vuoksi kiukkuinen silloinkin kun siihen ei tunnu olevan minkäänlaista aihetta. Vähän nykivä esiintyminen hermostuneen liikehdinnän saattelemana. Luultavasti ko. ihmisellä on vain huono olo, minkä vuoksi hän syöksee jatkuvasti tulta, syyttömienkin päälle. Hän harvoin pahoittelee laavaisuuttaan.

4. OMAKEHUSÄKKI.rämisekkâ = [lit. omakehusäkki]; Ilmauksen merkitys: henkilö, joka kehuskelee itseään. Vrt. Suomen kielessä puhutaan itseään kehuvasta, että hän on itseään täynnä. Maailmassa on vain yksi kunnon ihminen: Me, Myself and I. On pieni ihme, ettei tämä ihmistyyppi tukehdu omaan erinomaisuuteensa. Siinä, kun hän itse luulee olevansa kovinkin erinomainen, on hän todellisuudessa pikemminkin ernomane, kuten tyrwääläinen asian ilmaisisi, siis 'omituinen, lievän kielteisellä tavalla poikkeava'. Rakastaa omaa ääntään siinä määrin, että keskustelu hänen kanssaan on pikemminkin yksi pitkä monologi – hänen toimestaan. Ominaista tälle tyypille on jatkuva itsekehu, rakennetaan vaikka millaisia aasinsiltoja että voidaan omia todellisuudessa olemattomiakin piirteitä kehua. Kehutaan piirteitä, joita jopa omataan, ja luulotellaan toiselle, että omataan myös piirteitä, joita ei omata – pikemminkin todellisuudessa omataan piirteitä, jotka ovat niiden vastakohtia, joilla kerskaillaan. Jos ko. ihminen tuntee, että ei omien piirteiden kehumalista riitä, aletaan kehua jotakuta ihmistä, joka muka tunnetaan. Kehutaan hänen piirteitään ja otetaan niistä vähän kuin itsellekin kunniaa. Tanskan kielestä löytyy oivallinen sana kuvaamaan tätä itseriittoisuuden perikuvaa, nimittäin selvfedhedsfedhed = selvtilstrækkelighedstilstrækkelighed [lit. itseriittoisuudenriittoisuus]; tilstrækkelig = riittävä) = innostus omasta erinomaisuudesta, [lit. "itsemahtavanupeudenmahtavanupeus"]; (fed = lihava; mahtavan upea; rasvainen, paksu; tuottava; fed viittaa myös näppärästi pullistumiseen). Jotta tämä itseriittoisuussäkki ei aivan räjähtämispisteeseen pullistuisi, tarvitaan toisinaan eksperttiä apuun. Tätä asiantuntijaa tanskalaiset kutsuvat nimellä selvfedhedsdiætist. Kyseessä on ammattimainen ohjaaja, joka auttaa itseriittoisaa olemaan vähemmän riittoisa (hjælpe den selvfede med at selvslanke sig). ☺ Tämä ihmistyyppi on suoranainen itsejuhlallisuuden huippu, tanskalaisittain ilmaistuna selvhøjtidelig, joka kääntyy: itseään täynnä oleva, itsestään tärkeä; [lit. itsejuhlallinen].

5. MYRKKYSÄKKI. Vrt. meänkielestä löytyy myrkyllistä ihmistä kuvaamaan sana myrkkypussi– sana lienee säkille sukua - pienestä pussista tuskin on kyse. Myrkky on ihmisen sisällä kuin mätänemässä, seisomassa, käymässä, odottamassa. Kun sitten avautuu sopiva tilaisuus, pussi kätevästi avataan. Myrkkysäkeille on ominaista se, että myrkky kulkee aina mukana ja säkki avataan aina kun se on suinkin mahdollista. Säkistä löytyy kaikenlaista myrkkyä, joka lähtöön. Se on kuin kätevä käsiapteekki, joka seuraa näppärästi mukana. Myrkkysäkeille ominaista on myös se, että he eivät voi pidättää myrkkyään – kuin käärmeen se on syljettävä ulos. Varmaankin sitä pakkaa muodostumaan niin runsaasti, että olo käy tukalaksi, ellei sitä yksinkertaisesti sylje pihalle. Jotta sitä päästäisiin valamaan, keksitään vaikka millaisia aasinsiltoja, otollisen tilaisuuden luomiseksi. Aina ei uskalleta myrkkyä antaa suoraan, niinpä se vuorataan sokerilla. Rivienväli- ja piilovittuilun raukkamaisia ammattilaisia, joiden oma elo on täysin tyhjää, mistä johtuen he tekevät sitten kaikkensa valaakseen pilkkaa ja ivaa muiden tekemisiin. Erityisen ylpeitä myrkyllisyydestään - ihan hullumaiseen ylpistymiseen asti - ja sen vuoksi hyvin epäsuosittuja, vaikka he itserakkaudessaan uskovatkin päinvastaista.

6. VALIVALISÄKKI. Nämä ihmiset eivät osaa irrottaa itseään edes niistä ongelmista, jotka lakkasivat olemasta jo vuosikymmeniä sitten. Vatvotaan ja kähkätään. Nämä ihmisrauniot harvoin saavat juuri mitään tehdyksi elämässä, edes arkiaskareitaan, koska koko päivä ja elämä käytetään vatvomisiin. Heidän elämänsä koostuu suurimmaksi osaksi kaikemmailman jauhamisista, voivotteluista ja valivalilistoista. He ovat negativisteja par excellence, lue: olennaisesti negativismissa kunnostautuneita. Negativisteja kun ovat, he kylpevät ongelmissaan ja yrittävät saada muutkin ongelmissaan kylpemään (omissaan ja heidän), eivätkä missään nimessä edes yritä niistä irti, pikemminkin viljelelevät ja mässyttelevät niillä, vieläpä suurentelevat niitä niin paljon kuin ikinä pystyvät, keksivätpä niitä välillä jopa päästään! Ja oksentelevat niitä toisten niskaan – toisinaan jopa niskoille. Ei puhettakan, että mitään ratkaisuja etsittäis - ehei! - ongelmaton elämä olisi heille hirvittävää, suoranainen koettelemus - paradoksaalista kyllä! He eivät kestä pienintäkään vastoinkäymistä mouruamatta. Mutta toisin kuin luulisi, vaikuttavasta esityksestään huolimatta he tuskin ovat niitä, jotka elämässä eniten kärsivät. Niin kuin tunnettu viisaus sanoo: "Ne valittavat eniten, jotka kärsivät vähimmin." (Tacitus)

7. LORVISÄKKI. Tämä ihmistyyppi ei saa milloinkaan mitään tehdyksi, ainakaan ilman että hänelle tauotta motkotetaan. Tähän ihmistyyppiin et saa vipinää komentamatta. Hän ei tee juuri mitään oma-aloitteisesti, joten toiminnanohjauksensa on lähes täysin ulkoistettu. Tälle ihmistyypille on ominaista erityinen ei-mistään-kiinnostumattomuus. Hänen huuliltaan kuuluukin usein: "Ei iske!" Raskasta niin nalkuttajalle kuin nalkutettavalle. Toinen nimitys: Makaronisäkki. Liukas ja vetelä.

8. MÖHÖSÄKKI. Täysin tahdoton ihmisennäköinen. Yleensä nämä ihmiset eivät edes lupaa tehdä mitään, vaan antavat myöten kuuluisalle möhöttämiselle, ei-minkään-tuottavan-tekemiselle. Mieluiten vieläpä niin, että samalla voi nauttia maukkaita antimia kuin kunnon hedonisti konsanaan, mieluiten makuuasennossa. Möhölle pääasia on möhöttäminen. Elämässä ei mikään mene möhöttämisen edelle. Yleensä hän kulkeekin läpi elämän ottamalla iisisti ja ottamatta liikoja osaa mihinkään rehkimisiin tai edes etäisesti rehkimistä muistuttavaan.

9. MANJAANASÄKKI. Ihminen, joka puhuu paljon tehtävänä olevista hommista, mutta joka ei jostain merkillisestä syystä milloinkaan tahdo päästä sen työn äärelle, huomattavista titaanisista ponnisteluistaan huolimatta. Luulen, että hän on jotenkin Onnettaren hylkäämä. Hän luulee, että häntä aina vain odottaa huominen, joten hän tuntee hommiensa edessä silkkaa huojentuneisuutta. Kaikkea voi aina loputtomasti siirtää ja niin hän myös totisesti tekee. Manjaana, huominen, on sukua ilmaisulle "kohta". Tekemisen kannalta molemmille on ominaista se, että se ajankohta näyttää aina jotenkin mystisesti pakenevan ulottumattomiimme ja tehtävä työ näyttää aina vain odottavan edessämme koskemattomana. Jonkinlaista sukua sisyfoslaisuudelle, jossa sama työ aina vain odottaa tekijäänsä.

10. NIPONIPOSÄKKI. Ihminen, joka on aina etsimässä vikaa kaikesta mitä toinen tekee. Jollei vikaa löydy, sellainen keksitään vaikka tyhjästä ja sitten alkaa semmoinen nyppiminen, että se on jo taidetta! Stadin slangissa tällaisia nipottajia kutsutaan osuvasti millivilleiksi. Heille onkin suorastaan koko elämä millintarkkaa kirpunnylkemistä. Stadin slangissa tunnetaan myös muita ilmaisuja niponiposäkkiä kuvaamaan: nipohiiri (alaistensa tekemisiin kärkkäästi ja kohtuuttomasti puuttuva ihminen); nipomuija (haukkumanimityksenä pikkutarkasta, nalkuttavasta naisesta); niponipo (tärkeilijä, niuhottaja, pikkuasioihin puuttuva ihminen).

11. RÄHJÄSÄKKI. Tämä ihminen koostuu rähjästä. Sitä on aina odottamassa jossakin hampaankolossa. Etsii tauotta ja väsymättä syytä alkaa rähjätä. Jos syytä rähjätä ei löydy, hän suututtaa itse itsensä ja alkaa rähjätä, toisinaan jopa itselleen! Näitä räyhääviä hulttioita kutsutaan meänkielessä kauhtanaäijiksi. Jostain syystä naisista ei löydy vastaavaa ilmaisua, ainakaan meänkielestä. Rähjäsäkki on sukua kiukkusäkille, mutta purkauksensa ovat voimakkaampia. Kun kiukkusäkki on tornado, on rähjäsäkki hurrikaani. Pelastautukoon ken voi!

12. AKATEEMINEN SÄKKI. Korostaa jatkuvasti omaa akateemisuuttaan joka käänteessä – silloinkin kun se on täysin irrelevanttia, ehkä eniten juuri silloin, paradoksaalista kyllä. Puhuu niin itsestään kuin muistakin lähinnä tittelein. Tälle ihmiselle tittelitön ei ole edes todesta otettava ihminen. On maalannut itsensä läpäisemättömän kuplan sisään, jossa elää omaa ylhäistä todellisuuttaan, kylpien omassa erinomaisuudessaan, epäilemättä.

13. NÖYRÄSÄKKI. Nöyrä liiallisuuteen saakka. Aina vähättelemässä kaikkea tekemäänsä. Ei kuitenkaan siksi, että keräisi kehuja, vaan siksi, että on tinkimätön inhorealisti, jolla on molemmat jalat maassa. Hän tietää, ettei täydellistä ole olemassakaan ja sen takia hän ei milloinkaan edes erinomaisia suorituksiaan yritä täydellisinä edes puheissaan kaupitella.

14. LIRKKUSÄKKI. Aina lirkuttelemassa, varsinkin kun siitä on hänelle hyötyä. Tyypillistä erityisesti arabeille silloin kun he haluavat sinulta jotakin. Ominaista lirkutusääni, silmienräpyytys ja sulosanat, useimmiten yltiöpäinen kehuminen, hymy korviin saakka ja vieläkin ylemmäs, mikäli mahdollista. Lirkkusäkki on kaunistelun mestari, oikea runosuoni. Ylisanojen mestari.

15. SINISILMÄSÄKKI. Tämä ikuinen yltiöpäinen optimisti löytää kultajyvän vaikka paskakasasta. Sinisilmäsäkin mielestä kaikki on kaunista, myöskin ruma, kaikki on hyvää, erityisesti paha ja kaikki mikä on väärin on oikein. Niin kuin Ambrose Bierce asian ilmaisee: Koska optimismi on sokeaa uskoa, se on vastatodisteiden valon tavoittamattomissa – tähän älylliseen epäjärjestykseen ei ole muuta lääkettä kuin kuolema.

16. SUVAKKISÄKKI. Sukua sinisilmäsäkille. Olipa ihonväri mikä hyvänsä tai teko mikä hyvänsä, kaikki on aina kaunista, myöskin ruma, kaikki on hyvää, erityisesti paha ja kaikki mikä on väärin on oikein. Rasistisäkin vastakohta.

17. RASISTISÄKKI. Olipa ihonväri mikä hyvänsä tai teko mikä hyvänsä, kaikki mitä rasistisäkin arvostelun kohteena oleva henkilö tekee, on aina rumaa, myöskin kaunis, kaikki on pahaa, erityisesti hyvä ja kaikki mikä on oikein on väärin. Niin ikään suvakkisäkin vastakohta. Toisinaan ei ole ihonvärikään rajoittava tekijä, vaan mitä kunnostautunein rasistisäkki vihaa kaikkia, hipiänväristä huolimatta. Parhaimmillaan hän vihaa myös itseään ja varsinkin omia maanmiehiään, joita vastaan hän jatkuvasti hyökii varsinkin sanallisesti. Useimmiten argumentointinsa ontuu osuen suurimman osan aikaa olkinukkeen, ilmeisesti jopa ihan tahallisesti. Pääasiana on saada aikaan kunnon räyhä ja turpasauna.

18. MUSTASÄKKI. Kunnon pessimisti, joka näkee hohtavassa kullassakin vain epäpuhtauksia. Jos ei paskaa löydy, haetaan vaikka minkälainen suurennuslasi, että sitä rupeaa löytymään. Mustasäkki on päättänyt, että paska löytyy ja hän jos joku sen myös löytää, useimmiten hämmästyttävästi varsin vähillä ponnistuksilla. Mustasäkki useimmiten näkee/käsittää koko olemassaolon ylipäänsä surulliseksi, lohduttomaksi, toivottomaksi, ja antaa sen näkyä kaikessa toiminnassaan. Tanskan kielestä löytyy oiva ilmaisutapa kuvaamaan tämän ikuisen kaiken-murheen murtaman päivittäistä tauotonta toimintaa: male/se gråt i gråt = [lit. maalata/ nähdä harmaa harmaassa]. Olemassaolon Wiheliäisyyksien inhorealistinen kokemusasiantuntija.

19. PINTASÄKKI. Tälle ihmistyypille on kaikki aina pelkkää pintaa. Suurin osa ajasta kuluu joko selfie-kameran kanssa puuhatessa tai toisten kaltaisten selfieitä katsellessa. Niin ihmisiä kuin asioitakin hän arvostelee niiden pinnan mukaan, ottamatta selvää sisällöstä. Heti jos keskustelua vie vähänkin sisällön suuntaan, hän kimmahtaa siitä kuin itsestään kiireesti takaisin pintaan. Ko. ihmistyyppi huoltaa huolellisesti pintaa ja myös arvostelee ja arvioi jatkuvasti muiden pintaa ja pintoja ylipäänsä. Tämä ihmistyyppi elää ilmimaailmassa eikä koskaan tavoita todellista maailmaa sen syvyydessä, tämän luonteensa vajavaisuuden vuoksi.

20. FILOSOFISÄKKI. Tämä on se onneton ihmistyyppi, joka vanhan tarinan mukaan kurottaessaan tähtiin putoaa kaivoon. Yleensä häntä tapaa syvässä transsissa, omiin ajatuksiinsa uppoutuneena. Jos häneltä kysyy jotakin, vastaus saattaa hämmentää tottuneemmankin kuulijan. Yleensä vastaus on jotakin täydellistä nonsenseä, joka ei parhaallakaan tahdolla avaudu. Hän on arvoitusten puhuja ja kaiken kyseenalaistaja, vastarannankiiski, metka olento, jolla tuntuu olevan joka asiaan mielipide, jos sitä kysytään – usein myös silloin kun sitä ollenkaan ei kysytä eikä missään nimessä edes toivota. Arjen askareet edustavat hänelle satunnaisuuksia, mikä näkyy monesti hyvin konkreettisesti esimerkiksi tiskivuorina tai laajoina villakoirien kokoontumisina pitkin nurkkia. Elämän käytännöt ovat usein tälle lumihuippujen yläilmoissa viihtyvälle jotakin toisaikaista, johon ei tarvitse kiinnittää liikoja huomiota, ennen kuin niiden laiminlyönti kiljuu olemassaolollaan, kuten silloin kun ne viimeisetkin sukat on likaisina eikä kukaan (varsinkaan hän itse) ole vaivautunut pesemään pyykkiä. Filosofisäkille on ominaista ajattelu. Kukaan ei ole varma, mitä tarkoittaa "ajattelu", ylipäänsä. Mutta filosofisäkki kuvittelee tässä asiassa löytäneensä viisasten kiven. Toisinaan filosofisäkki kyllä ryhdistäytyy ja epäilee ajatteluakin. Silloin hän keskittyy - paradoksaalisesti – ajattelemaan, mitä hemmettiä se ajattelu oikein on. Mottonsa: "Tiedän etten mitään tiedä – vai tiedänkö edes sitä?"

21. BESSERWISSERISÄKKI. Kestämätön persoonallisuus muille kuin hänelle itselleen.Filosofisäkin vastakohta ja sofistin sukulainen. Tiedän poikkeuksetta kaikesta kaiken -asenteellinen kaikkien vihaama säkki, vaikka hän luulee olevansa pikemminkin kaikkien rakastama juuri tuon oivallisen kaikkitietävyytensä vuoksi. Tämä kävelevä google, jota kaikki haluavat vältellä, osaa vastata mihin tahansa kysymykseen kuin kehittynyt tekoäly ikään. Liekö näitä kaikkitietäviä käytetty ihan tekoälyn prototyyppeinä? Ominaista tälle ihmistyypille on se, että etenkin silloin kun he eivät tiedä mistään mitään, he erityisesti tietävät kaikesta kaiken. Maailmasta ei löydy kysymystä johon nämä Luojasta seuraavat eivät osaisi vastata. He eivät milloinkaan myönnä olevansa väärässä – miksi pitäisikään, kun kerran on päivänselvää, että he ovat aina ja kaikkialla ja joka asiassa 110%, ellei - trumpilaisittain – 150% oikeassa. Tätä ihmistyyppiä ei vaivaa ainakaan liika vaatimattomuus.

22. PSYKOSÄKKI. Kuin suoraan Psykosta. Hänen tunneälynsä on vailla vertaa: hän tietää täsmälleen miltä sinusta kulloinkin tuntuu, ja mikä eniten saa sinut vääntelehtimään, ja sen hän myös aikaansaa. Hänen metkuistaan ei mielikuvitusta puutu. Hän on kahlannut kaikki mahdolliset kauhuleffat moneen kertaan elämänsä aikana ja soveltaa niistä saamaansa oppia sumeilematta käytäntöön, samalla kun uskottelee muille ihmisille olevansa mitä hurmaavin persoona – ja nuo muut vieläpä uskovat hänen tarinaansa. Eristää uhrinsa ja syöttää hänelle kuvaa toisenlaisesta todellisuudesta, josta maalaa niin todentuntuisen, että hänen uhrinsa alkaa uskoa sen olevan todellinen. Kidutusmetodeina ja tahdonmurtajina toimivat oivallisesti mm. valvottaminen ja silent treatment, gaslighting ja ghostaaminen. Esiintyy vuoroin hurmurina, vuoroin pyövelinä, jotta uhrinsa todellisuudentaju äärimmilleen hämärtyisi ja hänen temppunsa tuntuisivat kerta kerralta yhä karmeammilta. Mitä suurempi pudotus ja mitä alemmas, sitä enemmän uhri kärsii. Hän näyttää yleensä muista hurmurille, uhrilleen pyövelille. Hän pyrkii aina ottamaan selville uhrinsa heikoimmat kohdat ja tökkii sitten niitä. Hän ei pysähdy mihinkään, sillä hänellä ei ole moraalia eikä siten myöskään moraalisia pidäkkeitä. Sukua besserwisserille, joka tietää kaikesta kaiken. Jos kyseenalaistat psykosäkin kaikkitietävyyden, hän langettaa siitä sinulle rangaistuksen, jonka hän toimeenpanee hetkellä, jona sitä vähiten odotat. Hän kerää aina hampaankoloonsa muka-loukkauksia, joita sinä muka olet hänelle suoltanut, ja kostelee niitä aina silloin, kun kaipaa eloonsa lisähupia. Hän pitkästyy helposti, joten tuota lisähupia on tarpeen saada jopa päivittäin. Kuuluu tyyppeihin, jotka sanovat yhtä, tekevät toista. Yleensä pitää itseään muita älykkäämpänä, vaikka tutkimusten mukaan hänen älykkyytensä on korkeintaan keskitasoa. Kompensoi puuttuvaa älykkyyttään ilkeydellään, kun ei muuhun pysty.

23. NARINARISÄKKI. Se kuuluisa kotkotin-motkotin-nalkutin, jonka elämä koostuu 95% nalkuttamisesta ja muusta sensukuisesta piinatapahtumasta. Tämä tyyppi keksii kyllä vaivatta sanomista, oli siihen syytä tai ei. Hän loihtii motkotusta vaikka tyhjästä - jos muu ei auta niin mitä pienimmän hän suurentaa mielikuvituksessaan niin suureksi, että pystyy suhtautumaan keksimäänsä kuin todelliseen suurkatastrofiin. Sitten alkaa draamallinen teatteri. Tuo Drama Queen/ Drama King ei pysähdy mihinkään, ja kun se nalkutus alkaa, ominaista on se, että se ei lopu – ei ennen kuin sinä poistut paikalta tai lyöt luurin korvaan. Ominaista on myös se, että se on kuin rikkinäinen levy, samat lauseet toistuvat kerta toisensa jälkeen, ja vaikka episodien välissä olisi pitkiäkin aikoja, se levy jauhaa edelleen samassa kohdassa pitkänkin ajan jälkeen. Ko. ihmistyypillä on korostunut toistopakko, ja muilla – loogillisesti! - on siis kuulemispakko. Onneksi ei kuitenkaan sentään kuuntelemispakko. Aina voi onneksi päästää asiat yhdestä korvasta sisään, toisesta ulos.

♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡

Elämälle ominaista: Ilmeneminen. Se tapahtuu aina silloin, kun sinä oot suunnitellu jottae ihan muuta. Oikeestaan, elämä koostuu lähinnä Ilmenemisistä (isolla alkukirjaimella, silkasta kunnioituksesta, ja pelosta, perkele!), mutta me haluamme väkisin sen koostuvan tasan siitä mistä me haluamme sen koostuvan, eikä mistään muusta. Kun sitten tahtomme ei toteudu, me masennumme ja sanomme, että elämä on epäreilua. Kerta kaikkiaan: Elämän perusominaisuus on epäreiluus. Elämässä ei ole ylipäänsä minkäänlaista ansaintalogiikkaa. Saat tasan sen mitä saat - et mitään sen yli, et mitään sen alle.

On ihmisiä, jotka eivät milloinkaan syö mun tekemää sienikeittoa. Ja siihen on kyllä syynsä. Se on hyvä poimia muutama sellainenkin sieni, jota ei tunne. Se pitää syöjät nöyrinä.  

"Ei haukku haavaa tee! Ei haukku haavaa tee!" - Ihan sama! Me emme elä mitään luolamiesaikakautta. Täällä ei ole yksi toista parempi, jotta voisi asettautua toisen yläpuolelle haukkumaan! Jokaisella on oikeus elää rauhassa.

Mitään kilpailua ei ole, eikä ollut, ei nyt eikä ikinä. Jonkun on vaan automaattisesti oltava paras. Kohtalo määrää, ihminen häärää - turhaan. Kaikki pyrinnötkin, pienintäkin myöten, sisältyy Kohtaloon, ei ole mitään sen ulkopuolella. Ei auta ees rukoilu tähän tosiasiaan, silti heikkona hetkenä tuntee siihen väkevää houkutusta. Silti, ei pyrinnöt turhia oo, mutta ne vain vievät täsmälleen siihen asti kuin vievät, eivät milliäkään edemmäs.

Kun ihminen on alavireinen, moni ottaa kuin automaattisesti tehtäväkseen piristää sellaista ihmistä. Mieleen ei juolahda semmonen mahdollisuus, että joskus on hyvä olla alavireinen. Ei elämän pidä olla mitään tauotonta teinidiscoa. On hetkiä, jolloin soon viisainta olla vaan epäpiristyny. Ei kukaan jaksa jatkuvaa ilontäyteistä peppipitkätossupirteyttä, elämässä. Vaikka se se täällä on vaatimuksena. Suu korviin, saatana, tai soon sosiaalinen sanktio! Täälä myrtyillä, Örkele!

Kun on näkemyserot niin suuria, että keskustelua ei voi enää olla. Tää on se syy, miksei keskustelu onnistu. Siinä ei auta ees hyvä tahto. Toisinaanpa hyvä tahto jopa entisestään syventää juopaa, käsittämätöntä kyllä.

Espanjan kielen sanalla tósigo on mielenkiintoinen merkityskenttä, joka kuin vaivihkaa tulee ehdottaneeksi, kuinka myrkyssä ja surussa on jotakin samaa. Suru on kuin myrkky, joka "surraan" itsestä pihalle, ja jollei se lähde, se toimii kuin myrkky, myrkyttäen kaikki tuntemukset-kokemukset. Tósigo merkitsee siis 1) myrkkyä ja 2) tuskaa, surua ja ahdistusta.

Ampere on tunnettu siitä, että siellä on kaikki "niim maan perusteellista". Eräs esimerkki tuosta niim maan perusteellisuudesta on hauskanen Ampere-ilmaisu: ihammäsäks, joka merkitsee: tyystin rikki. Muualla Suomessa esineet menevät vain mäsäksi, mutta Tampereella niillä on tapana särkyä ihammäsäks. Jo tämä osoittaa, miten "niim maan perusteellisesti" asiat Tampereella toteutetaan. ☺

Kun onni kääntyy vastaiseksi, hyytelökin murtaa hampaan. (Persialainen sananlasku) - Tähän ei oo kauhheesti lisättävvää. Tamperelaisittain tyydyn sanomaan: Kyä näino.

Heh, multa kysyttiin, oonko mää tylsä. Vastasin: "Kaikkeni sen eteen teen, joka päivä." ☺

Heh, tuli vastaan ilmaisu, joka onnistuu kuvaan ehkä mailman ruminta haisua: "haisee kuin roskaruokia ikänsä syöneen haisunäädän kuolinpieru suljetussa hississä". Saattaa tääkin tietysti piskuisen löyhähtää: "haisee kuin tuhannen kärpän pesä." ☺

On myöhempi kuin luulet. Se kannattaa ottaa huomioon kaikessa tekemisessä.

Kaikki seura on aina näennäistä. Kuoleman edessä on itse kukin täsmälleen yksin. Joka hetki.

Eräs sunnuntaimärehdintä. Ajatushäpeä. Sitä meihin yritetään pienestä pitäen istuttaa, kollektiivisella paineella. Meidän annetaan suorasti ja epäsuorasti ymmärtää, että omat ajatuksemme ovat vähäpätöisiä ja arvottomia - ainakin arvottomampia kuin toisten. Me alammekin itsekin niitä vähätellä, jättää huomiotta, jopa lytätä, alkaa "negative selftalk": "Mikä sinä luulet olevasi?" -puhe. Alamme huomaamattamme sosiaalistua ajatushäpeään omien ajatustemme osalta. Vain koska ne ovat omiamme, ne ovat vähempiarvoisempia kuin muiden - ah, mitä argumentointia! Moni sitten tekeekin niin, että koko elämänsä siteeraa ainoastaan muiden ajatuksia ja jättää omansa aina vain ilmaisematta, jopa täysin huomiotta. Se on eräänlaista orjuutta ja muiden sokeaa palvelemista, oman ajattelun kustannuksella. Niin, "ajatusorjuutta". Ihmisen pitäisi rohkeasti nostaa katseensa maasta ja katsoa omaan sisimpäänsä, katsoa mitä kaikkea sieltä löytyy ja oppia arvostamaan ja kunnioittamaan omaa ajatteluaan ja arvostelukykyään. Meissä jokaisessa on ajatuskerrostuma, joka on uniikki, vain meille luonteenomainen, eräänlainen kokemustemme synnyttämä kumulaatio, joka on täysin korvaamaton. Se on oikeutettu ja tärkeä osa meitä, ehkä jopa se tärkein ytimemme, varsinkin eettisessä mielessä, eikä siitä pitäisi taistelutta luopua. Moni ei ehkä ole edes tietoinen tuosta ajattelun ytimestään, koska sitä on aina muiden toimesta pilkallisilla huomautuksilla ja silmienpyörityksillä ja muilla ilmeillä-eleillä (keinot on monet) vähätelty, tukahdutettu ja aisoihin laitettu. (Sex shopissa yks pomo aina sano mulle, kun sanoin että "annas mää vähän ajattelen": "Älä sää kuule ajattele!" olevinaan vitsillä, mutta meistä molemmat tiesi kyllä, ettei se todellisuudessa ollut hänen puoleltaan mikään vitsi...) Meidän pitäisi oppia tarkkaamaan sitä valonsädettä, joka ajatushautomostamme pilkottaa. Muistan Emersonin kiinnittäneen huomiota tähän ongelmaan sanoilla: "Mutta hän jättää ajatuksensa huomiotta koska se on hänen omansa.." Niin, moni jättää tekemättä matkan ITSEENSÄ - muualla kyllä matkustetaan, ihan nääntymykseen asti. Siinä muualla matkustaessa on hyvä tarkkailla sitä, onko siinä lopulta ITSE oikeastaan matkassa mukana vai ei, vai meneekö vain mukana imussa..

Mistä ihmeestä se palo ja elämänilo tulee. Se tulee siitä, kun tietää, että ei enää ees pitäisi olla hengissä, ja kuitenkin on! Sit älyää käyttää jäljellä olevan aikansa niihin asioihin, joita todella pitää tärkeinä. Mitähän tähän sanoisi Viktor E. Frankl.

Kun hyggekansa ryhtyy nukkumaan, niin siinäkin on pikkuinen extrahygge. Vain mitä sanotte riemukkaasta idiomista, joka kuvaa sikeästi nukkuvaa, hyvvää tanskaa: sove fem kvarter i timen (slangi, leik.) = nukkua todella sikeästi; [lit. nukkua viisi varttia tunnissa].

Kerta kaikkiaan: Lakakkaa pyytämästä päärynöitä jalavalta!

Jos filosofi kumartaa jollekin muulle kuin sofialle, tulee hän pyllistäneeksi sofialle. Mutta tätä ei vaan ymmärretä, nyt eikä ikinä.

Tää sanonta: "Seura tekee kaltaisekseen." Ei se kyllä aina tee. Riippuu lammasmaisuuden asteesta, missä määrin niin käy. Toisinaan voi olla niinkin, että nimenomaan niin ei käy.

Tää väite, et ihminen on keskiarvo niistä viidestä ihmisestä, joiden kanssa hän eniten viettää aikaa. - Ei sentään. Mutta yleiseen mielialaan he varmasti vaikuttavat.

Kun ihmiseltä vaaditaan jatkuvasti yli-inhimillisyyttä, hän unohtaa, millaista on olla inhimillinen ihminen. Hän unohtaa olla itse sellainen ja unohtaa myös sen, että muut ovat sellaisia. Siinä ei enää tunnusteta inhimillistä ihmisyyttä itsessä eikä muissa, ihmisestä tulee robotti, joka vaatii muilta mahdottomia, myös itseltään. Tekoälyn ja tehokkuuden yhteiskunta nopeuttaa prosessia, nielee lopulta inhimillisyyden, kaikkineen päivineen, kaikesta tulee kasvotonta peliä.

Hiljaisuuteni ei ole myöntymisen merkki eikä luultavasti merkki mistään mistä sen kuvittelet merkki olevan. Mää kerron, lahkeena ihmisenä, mistä se on merkki: soon merkki siitä, että minä en jatka keskustelua typeryksen kanssa.

Lempivuorokaudenaikani on ehdottomasti YÖ, siinä on aina yhtä paljon magiaa. Sudentunnit klo 3-5.

On muute jännä, kuinka erilaisuus tai ulkopuolisuus tai molemmat aika usein arvotetaan kovin negatiivisesti. Niin, erilaisuus kyseenalaistaa totutun, sen takia sitä ei voida sietää.

Ihmisillä paljon luuloja. Eivät juurikaan käyttökelpoisia. Ja siltikin, sille perustalle aina vain rakennetaan. Se on jotain käsittämätöntä.

Nykyään, ammatissa kuin ammatissa, on oltava "varsinaisen ammattinimikkeensä" lisäksi myös viihdyttäjä ja lääkäri. Meistä on tullut toistemme klovneja, 24/7. Tämä on Amerikan malli - jokaisen ihmisen on oltava NÄYTTELIJÄ ja MYYJÄ. Se onnistuu ainoastaan omaksumalla orjan rooli ja sokea usko yltiöoptimistisuuteen. Se ei juuri salli omaa ajattelua, sillä se vaarantaisi näyttelijänsuorituksen.

Puuleopardi ei muuten o leopardi, vaik on nimessään se. Ja maapähkinä eio pähkinä, eikä kookospähkinä, eikä muskottipähkinä. Koita täsä ny sitte. Kon ei sanatka vastaa otsikoitansa. Oikeestaan, ekso erikoista: Ne harvoin tuntuu vastaavan! Ja siltikin sanoihin hanakasti uskotaan... Otetaan vaikka sana rakkaus: aika usein saa huomata, että tää sana "olla vain mainos".

Ajattelu ei oo mikään nappi ihmisessä, jonka voi laittaa päälle taikka poies. Sitä joko on ajattelija tai ei ole. Ajattelija ei päätä ajatella, sillä se on hänessä läsnä automaationa, itsestäänselvyytenä. Ajattelu ajattelee tai "ajatteloituu" meissä, osin tahdostamme riippumatta, ajatukset pälkähtävät päähän, kuin niillä oma tahto olisi. Aivan kuin niitä valmistettaisiin päämme sisällä jossakin hautomossa, josta ne pulpahtavat pihalle, kun ovat valmiita.

Päivän vinkki: Kon oikeen wituttaa, ala SIIVOTA. Tulee hyötykäyttöön tuo merkillinen energialaji. Mistä nää mun ideat kumpuaa… - Ei mistään hyvästä paikasta... Tunnelmaan pääset, kun tutustut Suureen suomalaiseen vitutuskirjaan (Pasa & Atpo).

Kirosanojen arvoa ei aina ymmärretä. Ne ovat jopa hyväksi terveydelle (uskokaa tai älkää!). Kysyin joskus tanskan kielen opeltani, että mikä siinä on, että tanskalaiset ovat aina vain maailman onnellisin kansa. Tanskan opettajani sanoi, että siihen lie syynä tanskalaisten vahva kiroilu. Hän tuumasi, että kun paska päästetään heti ulos, se ei jää sinne mieltä myrkyttämään ja voi sitten hyvillä mielin jatkaa taas eteenpäin. Hän saattoikin surutta sanoa luokan edessä "Satans helvede", kun jokin meni aivan päin prinkkalaa. Heh, oisitte nähny opiskelijoitten ilmeet! Oli muuten tavattoman hyvä ja jämpti opettaja, Karin Guldbaek-Ahvo. (Ollaankohan me samasta syystä nyt se maailman onnellisin kansa.. "perkeleellä" on toki "paikkansa" vahvan ilmaisun kentässämme... )

Aina puhutaan suu vaahdossa siitä, kuinka ihmisen pitäis "jakaa murheensa." Samalla unohdetaan tyystin se, jonka on ne kaikki murheet läpi kuunneltava - usein ei murheittensa vuodattaja ees kysy, haluaako tai jaksaako se toinen kuunnella, aletaan vaan veisata virttä. Kun se kärsimysvirrenveisaajaihminen kaataa jonkun niskaan ne kaikki murheet pohjia myöten, kerta toisensa jälkeen, hän saattaa mennä siinä hyvinkin kohtuuttomuuksiin, rasittaa toista aivan määrättömästi. Usein on niin, että se murheen jakaminen toimii aina vain yhteen suuntaan: Toinen on ikuinen valittaja ja toinen ikuinen kuuntelija, osat eivät milloinkaan vaihdu. Siinä voipi empaattikuuntelijalle tulla lopulta raja vastaan, muodostuu ns. etiikkavalli, ei pystykään enää kuuntelemaan, lopulta tavuakaan, sillä kuorma on liikaa, pahimmillaan voi tapahtua ns. empath burnout, varsinkin tilanteessa, jossa niitä ihmisiä on useampia. Elämässäni on jonkinkin verran ollut näitä kaikesta aina valittajia, mun niskaani on välistä niitä murheita nonstoppina kaadettu siinä määrin, että on ollu jo olo, että oon ainoastaan jätesaavi. Jo kun naaman näkee, arvaa, että sieltä se litania taas kohta lauletaan. Sen takia nykyisin vedän rajaa, on pakko ajatella jo omaakin jaksamista. Ja kun en sitten kuuntele, oonkin äkkii "kylmä bitch", unohdetaan kokonaan, että oon kuunnellu jo 1000 kertaa - nyt en enää jaksa. On olemassa raja. On oltava olemassa raja.

Olemassaolon-turhuuden sielunkumppanini Jukka virkkoi eräänä ankeana aamuna: "Oikeastaan ku rupeaa miettimää kuinka turhaa kaikki on niin tajuaa että millään ei o mitään väliä. " Siinä hän on oikeassa. Me olemme absoluuttisen tyhjyyden nollapisteessä. Joka ikinen. Tiedostaen tai tiedostamattamme. Noita Jukan tuossa niin osuvasti kuvaamia hetkiä on kaikilla syvästi tuntevilla ja henkisillä ihmisillä. Mutta mikä niissä on erikoista: Sillon ollaan olemassaolon nollapisteessä, tyhjyyden ytimessä, ja kun siitä siirtyy askeleenkin johonkiin suuntaan, alkaa merkitys heti näkyä. Ihmisen ongelma on usein se, että ihminen kysyy elämältä, vaikka se pitäisi mennä niin että elämä kysyy meiltä. Askeltakaan emme ota ilman että elämä kysyy meiltä sen askeleen mielekkyyden perään. Ja joskus on niin, että jää kauemmaks aikaa jumiin siihen tyhjyyden nollapisteeseen, se on kuin doldrum-alue, se kohta valtamerellä, johon ei tuule ja jonka vuoksi alus jumittuu siihen paikkaan tyynen ajaksi.. Englannin kielen idiomistosta löytyy tuo doldrumi, osuvasti sillä viitataan mm. masennukseen tai muuhun pysähtyneisyyteen. Käsittelen sanan merkitystä teoksessa Havuja, perkele!: in the doldrums = 1) Jos talous tai liiketoiminta on in the doldrums, mitään uutta ei tapahdu eikä mene kovin hyvin. Jos talous tai liiketoiminta on out of the doldrums, se paranee ja vahvistuu epäaktiivisen ajan jälkeen. After months in the doldrums, the lira strengthened. = Liira vahvistui oltuaan kuukausikaupalla alamaissa. 2) Jos joku on in the doldrums, hän on hyvin masentunut ja epäaktiivinen; jos joku on out of the doldrums, hän piristyy masennuksen jäljiltä ja tuntee olonsa onnellisemmaksi. After what feels like a long time out in the doldrums of depression, I am now, at the age of 27, just learning how to overcome my weaknesses and build on my strengths. = pitkältä tuntuneen masennuskauden jälkeen... Doldrum on merialue, lähellä päiväntasaajaa, jossa on usein hyvin vähän tai ei lainkaan tuulta, mikä tarkoittaa sitä, että laivat voivat jäädä sinne pitkäksi aikaan jumiin. Ei ole selvää, nimesivätkö merimiehet alueen ilmauksen mukaan vai synnyttikö alueen nimi ilmauksen, mutta ensimmäinen vaihtoehto on todennäköisempi.

Ehdotan, että perustamme kalenteriimme uuden juhlapäivän, nimittäin Aloha perjantain, joka on kunkin kuukauden viimeinen perjantai. Aloha-perjantaina kuuluu "alohisoida" päivää. (Sana 'aloha' merkitsee muuten "iloista elämänenergian jakamista tässä hetkessä".) Aloha-perjantaita vietetään Havaijilla joka kuukauden viimeisenä perjantaina. Mun mielestä meitin tars ottaa siittä esimerkkii ja oppii vähä relaa, me ollaa semmossii takakirei vanne-päässä-24/7 -suomalaisia, jotka on nielly protestanttisen työetiikan ideaalin koukkuineen päivineen, "hampaat irvessä perkele vapaa-ajallaki" (enkä minä ole tässä yhtään sen parempi!). Onko järkee vai ei, häh!

Elämän jokapäiväinen peruspiirre kiteytyy tässä: Ad nauseam, ad nauseam!

Kartoittaessani olemassaolon Wiheliäisyyttä kuvaavia sanoja ja ilmaisuja Australian slangista tuli vastaan hauskanen dingoaiheinen idiomi: A dingo did it. Idiomin taustaa: 1980-luvun alkupuolella vauva katosi kerran teltasta, Ulurussa. Siitä syytettiin vauvan äitiä ja hänet tuomittiin rikoksesta. Myöhemmin hänet kuitenkin vapautettiin syytteistä, koska tutkimukset osoittivat, että oli luultavaa, että dingo oli vienyt lapsen. Nykyisin idiomia voidaan käyttää mistä asiasta tahansa: Aina, kun jokin menee pieleen, voimme sanoa, että se on dingon tekosia. ☺